28 järjestöä vaatii hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä

Amnesty Internationalin tiedotteessa kerrotaan 28 järjestön peräänkuuluttavan hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä. Järjestöjen mukaan hallituksen politiikka syventää rakenteellista rasismia ja syrjintää.

28 järjestöä vaatii hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä
KUVA: Antoine Kerfant

Lukuisat suomalaiset järjestöt ovat tyytymättömiä hallituksen toimiin. Vaikka hallitus sanoo olevansa sitoutunut puuttumaan syrjintään ja kitkemään rasismia, käytännössä hallituksen politiikka syventää rakenteellista rasismia ja syrjintää. 28 järjestöä peräänkuuluttaa hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä yksittäisten yhdenvertaisuustoimien sijaan.

Tutkimukset osoittavat, että rasismi on hälyttävä ongelma Suomessa. Esimerkiksi Being Black in the EU -selvityksen (2023) mukaan Suomessa 66 prosenttia afrikkalaistaustaisista ihmisistä on kokenut syrjintää, ja rasistista häirintää koetaan täällä muita selvityksen EU-maita enemmän. Kansalliset tutkimukset tukevat EU-selvityksen tuloksia.

Hallituksen politiikka ja lakihankkeet uhkaavat järjestöjen mukaan syventää rakenteellista rasismia. Hallitus heikentää esimerkiksi maahanmuuttaneiden ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia. Se on muun muassa poistanut turvapaikanhakijoilta oikeuden hakea työperäistä oleskelulupaa, pienentänyt vastaanottorahaa ja on lyhentämässä oleskelulupien kestoa. Hallitus on myös estänyt paperittomia ihmisiä laillistamasta oleskeluaan ja on kaventamassa paperittomien ihmisten oikeutta terveydenhuoltoon. Kesällä läpi mennyt EU-oikeuden vastainen poikkeuslaki vaarantaa oikeuden hakea turvapaikkaa.

Nyt hallitus on myös vesittämässä varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuustyötä heikentämällä velvoitetta yhdenvertaisuussuunnitteluun. Useat lakimuutokset lisäävät rakenteellista rasismia työmarkkinoilla.

Hallituksen toimenpideohjelmassa rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi on järjestöjen mukaan myös hyödyllisiä kirjauksia, mutta se ei kuitenkaan sisällä tarvittavia toimenpiteitä rasismin, vihapuheen ja viharikosten kitkemiseksi. Ennen kaikkea siitä puuttuvat lainsäädäntötoimet lähes täysin.

Järjestöt pitävät monia hallituksen toimia ristiriitaisiksi hallituksen oman rasisminvastaisen sitoumuksen kanssa. Yksittäiset toimet, kuten rasisminvastainen kampanja ja toimenpideohjelma, eivät muuta tilannetta.

Rasistinen syrjintä on ihmisoikeusloukkaus – valtioilla velvollisuus torjua rasismia

Kansainväliset ihmisoikeusnormit ja Suomen perustuslaki velvoittavat valtioita torjumaan rasismia, sillä rasistinen syrjintä on ihmisoikeusloukkaus. Ihmisoikeuksien toteutumista valvovat tahot ovat toistuvasti edellyttäneet Suomelta tehokkaampia toimia rasismiin puuttumiseksi, mutta toistaiseksi tämä ei näy hallituksen politiikassa, järjestöt toteavat tiedotteessa.

He toivovat nyt kauniiden puheiden sijaan riittäviä resursseja ja konkreettisia toimenpiteitä, kuten lainsäädäntötoimia.

Järjestöt vaativat, että hallituksen tulee muun muassa:

  • Vahvistaa lainsäädäntöä rasistisen vihapuheen torjumiseksi.
  • Torjua etnistä profilointia.
  • Peruuttaa paperittomien terveydenhuollon kaventaminen.
  • Peruuttaa yhdenvertaisuussuunnitteluvelvoitteen heikentäminen varhaiskasvatuksessa.
  • Arvioida lakihankkeiden ihmisoikeusvaikutukset ja ottaa vaikutukset huomioon lainsäädännön valmistelussa. Hallituksen on esimerkiksi arvioitava kiireellisesti maahanmuuttaneiden ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja asemaa heikentävien lakimuutosten yhteisvaikutukset.
  • Kuulla lakihankkeiden valmistelussa johdonmukaisesti heitä, myös lapsia ja nuoria, jotka kokevat rasismia, rasistista häirintää ja vihapuhetta, osana ihmisoikeusvaikutusten arviointia. Tässä on kiinnitettävä huomiota myös moniperusteiseen syrjintään.

Hallitus on luvannut käsitellä Suomen saamat kansainväliset ihmisoikeussuositukset istunnossaan syksyn aikana. Järjestöt kannustavat hallitusta tekemään tämän avoimesti, eduskuntaa ja kansalaisyhteiskuntaa osallistaen. He myös vaativat, että käsittelystä on seurattava konkreettisia toimenpiteitä suositusten toimeenpanemiseksi.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:

Amnesty International Suomen osasto
Anti-Racist Forum
Diakonissalaitos
Familia
FEM-R
Helsinki Pride-yhteisö
Ihmisoikeusliitto
Kehitysvammaliitto
Lapsettomien yhdistys Simpukka
Lastensuojelun Keskusliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mielenterveyspooli
Monimuotoiset perheet -verkosto
Naisasialiitto Unioni
Nicehearts
Nuorten mielenterveysseura Yeesi
Pakolaisneuvonta
Pelastakaa Lapset
Plan
Sateenkaariperheet
Seta
Suomen sosiaalioikeudellinen seura
Suomen Monikkoperheet
Suomen Setlementtiliitto
Suomen Unicef
Suomen Uusperheiden Liitto
Turvapaikanhakijoiden tuki
Väestöliitto

Lue lisää