Nuori afgaani muutti meille ja sai otteen elämästä

Yksin vastaanottokeskuksissa elävät nuoret eivät hevin pääse kiinni normaalielämään, opiskeluun ja työhön. Voisiko turvapaikanhakijoiden kotimajoitus avata oven yhteiskuntaan, kysyy Toni Etelä.
Naim Panahi (oik.) muutti kolmeksi vuodeksi Toni Etelän perheeseen. Kuva: Panahin kotialbumi

Miten vältetään Ruotsin ongelmat tai Ranskan mellakoinnit Suomessa? Nyt ja tulevaisuudessa? Itse olen asiaa pohtinut ja ratkaisu löytyy jo tuolta sota-ajoista ja evakoista. Kotimajoitus.

Kun turvapaikanhakija majoittuu suomalaiseen perheeseen, hän oppii tapoja, kulttuuria, yhteiskuntaa ja kieltä helpoimmalla mahdollisella tavalla, käytännön harjoittelulla. Lisäksi tarvitaan toki koulutusta ja opetusta, mutta parhaan tuen voi saada tutustumalla paikallisiin ihmisiin. Mikä sen parempi tapa siihen voisi olla kuin kotimajoitus.

Tästä on omakohtaista kokemusta reilun kolmen vuoden ajalta. Luimme vaimon kanssa lehdistä miten vaikeaa on seksuaalivähemmistöillä vastaanottokeskuksissa.  Laitoin saman tien viestiä Facebookin turvapaikanhakijaryhmään ja tarjosin tyhjänä ollutta vierashuonettamme ongelmallisessa tilanteessa olevan vähemmistön edustajan käyttöön.

Naim muutti “toistaiseksi”

Sitten koko asia unohtui. Melkein puolisen vuotta myöhemmin sain viestin jossa huonetta kyseltiin. Kyseessä ei ollut seksuaalivähemmistön edustaja vaan nuori afgaanipoika Naim Panahi, joka oli siirretty nuorten keskuksesta aikuisten puolelle yllättäen ikätestin näyttäessä hänet täysi-ikäiseksi. Näistä ikätesteistä saisi oman juttunsa.

Naim ei ollut keskuksessa pystynyt nukkumaan eikä opiskelusta siten tullut mitään. Avun tarve oli siis akuutti. Päätimme kokeilla miten yhteiselämä sujuisi ja pyysimme hänet meille viikonlopuksi tutustumaan. Huomasimme heti, että hänen oli ollut vaikeaa jakaa huone kuuden aikuisen miehen kanssa jotka eivät puhuneet edes samaa kieltä hänen kanssaan. Päätimme, että hän saa jäädä meille majoitukseen toistaiseksi. Sitä emme aavistaneet, että tämä järjestely venyisi yli kolmen vuoden kestoiseksi hänen turvapaikkaprosessinsa venyessä tolkuttoman pitkäksi.

Ajan kuluessa Naim opiskeli ahkerasti, hän suoritti valmentavaa koulutusta ja iltakoulussa vielä peruskoulun opintoja. Tämän jälkeen hän pääsi opiskelemaan lähihoitajaksi joksi hän lopulta viime keväänä valmistui, puolisen vuotta etuajassa. Samoihin aikoihin hän lopulta sai myös myönteisen turvapaikkapäätöksen ja vakituisen työpaikan Helsingistä. Edessä oli muutto uuteen, omaan elämään, turvassa, vihdoinkin.

Vuoden 2019 Vihreä nuori toimija

Vuosien aikana Naim oppi suomen kielen erinomaisesti ja hänestä tuli meille oikea perheenjäsen. Pidämme edelleen säännöllisesti yhteyttä. 

Naim valittiin viime vuonna vuoden Vihreäksi nuoreksi toimijaksi, hän toimi kouluaikanaan ammattiopiston oppilaskunnassa sekä nuorisovaltuustossa, hän on aktiivinen refugee radiossa ja tukee sekä auttaa muita turvapaikanhakijoita. Toivottavasti hän saa pian myös Suomen kansalaisuuden. 

Tällaisia nuoria me tarvitsemme tänne lisää. Ei ole kenenkään etu, että he laitostuvat keskuksissa päätöksiä odotellessaan. 

Valtio säästää isot rahat

Mikä on tämän kirjoituksen pointti, muu kuin onnistunut integraatio?

Se, että valtio on kotimajoituksessa säästänyt kolmen vuoden ajalta laitospaikan hinnan. Me emme saaneet järjestelystä mitään korvausta ja Naim sai ainoastaan pari sataa euroa kuussa vastaanottorahaa. Valtio säästi tämän kotimajoituksen aikana noin 40000 euroa, jos lasketaan, että turvapaikanhakija maksaa noin 16000 euroa vuodessa ja vähennetään siitä hänen saamansa vastaanottoraha 2400 euroa. 

Naim itse pyysi tähän ottamaan esiin vielä myös mielenterveyden ja sosiaalisen kanssakäymisen. Kotona asuminen ja perheenjäsenä oleminen on huomattavasti inhimillisempi ja mielekkäämpi kuin laitosmajoitus. 

Monet tulijat kärsivät yksinäisyydestä, masennuksesta ja muista traumoista. Elämä perheen kanssa on myös tähän suuri helpotus. On ihmisiä joiden kanssa voi tehdä yhdessä asioita ja myös purkaa omia ajatuksiaan. Tätä kautta myös mahdollista radikalisoitumista pystytään ehkäisemään ennakoivasti.

Jos valtio tukisi kotimajoitusta edes jollain nimellisellä summalla olisi varmasti monella muullakin tarjota huone turvapaikanhakijalle. Sata turvapaikanhakijaa kotimajoitettuna säästäisi valtiolta noin 4 miljoonaa euroa. Jos tätä tuettaisiin ja majoitukseen kannustettaisiin aktiivisesti ja maksettaisiin vaikkapa pieni korvaus kattamaan kustannuksia niin säästö olisi siltikin helposti miljoonaluokkaa.

Siihen päälle tulisivat vielä hyödyt integroitumisesta.

Perehdytystä, tukea ja vähän korvausta

Kuinka moni vanhus esimerkiksi on yksinäinen isossa asunnossa? Kaipaisi vaikka pientä apua arjen askareisiin ja juttukaveria? Kuinka moni voisi majoittaa tulijan, mutta elää itse vähissä varoissa eikä halua lisää kustannuksia? Pieni korvaus majoituksesta muuttaisi tämän asetelman täysin. Ja vierashuoneita on toki muillakin kuin vanhuksilla.

Kotimajoitusta pitäisi nyt organisoida. Kotimajoittajat sekä majoitettavat on hyvä haastatella ja yhdessä keskustella odotuksista. Pelisäännöt pitää sopia yhdessä: mitä asunnossa voi ja saa tehdä ja mitä ei. Alkuun voisi olla myös lyhyempi kokeilu, kuten viikonloppu oli meillä, sekä mahdollisuus purkaa kotimajoitus ongelmatilanteiden myötä.

Kotimajoitusta varten pitää olla omat yhteyshenkilöt, joilta molemmat osapuolet saavat tarvittaessa apua ja neuvoja. Mitään piika- tai renki-suhdettahan tässä ei ole tarkoitus luoda.

Toni Etelä

Kirjoittaja avasi kotinsa oven ja tutustui myös suomalaiseen turvapaikkapolitiikkaan

14.11.2020 14:39

0 kommenttia