Kun yhteisötaiteesta katosi yhteisö ja rahat

Kuvat: Sanna-Mari Prittinen, Anne Rautiainen, Susanna Lyly

Jenni Spännäri

Tohtori Annikki Oiva Parantaisen vastaanotolle tulee tyttö, jolla ei ole yhtään ystävää. Tyttö haluaisi mieluummin olla haamu. Yleisössä keksitään silmänräpäyksessä parannuskeino: ”Me voidaan olla sun ystäviä!” Tätäkin on yhteisötaide. Pirkkalalainen soveltavan teatterin ja esittävän taiteen tekijä Anne Hyvärinen on saanut taas yhden lapsiryhmän pauloihinsa.”On aivan hurjaa, miten lapset ottavat teatterileikin vastaan! He uppoutuvat hahmoihin, puhuvat ja paljastavat itsestään paljon. Syntyy aktiivista ajattelua. En usko, että mikään video tai elokuva tarjoaa tätä.” Yhteisötaide on kuitenkin ollut koronakriisissä erityisen ahtaalla. ”Mullahan meni keväällä kaikki työt”, Hyvärinen toteaa.”Koin kuitenkin, että ammatillinen velvollisuuteni on yrittää tuottaa jotain, minulla ei ole lupaa jäädä laakereille lepäämään.”Niinpä Hyvärinen kehitti erilaisten taideprojektien etätoteutuksia, opiskeli lyhytelokuvaa ja rakensi kotiinsa studiota, väsymykseen asti. Nyt syksyllä hän on päässyt jälleen yleisön pariin, toteuttamaan muun muassa tätä koulukiertuetta luokkakohtaiseksi muutettuna. Tuhatpäinen yleisö ei ole tarpeenkaanKriisi mullisti myös Pohjanmaalla vaikuttavan yhteisötaiteilijan, kuvataiteilija Sanna-Mari Prittisen työn.”Haaveissani oli toteuttaa kesällä yhteisötaideprojekteja ja tapahtumia, joihin osallistuisi tuhansia ihmisiä. Nyt se ei kuulosta enää edes houkuttelevalta. On tullut mieleen, onko se tarpeenkaan”, Prittinen puntaroi.”Kesällä tein yhteisötaideteoksia tosi erilaisissa pienissä yhteisöissä, tapahtumissa, työpaikoilla ja perhejuhlissa.” Pahimpaan korona-aikaan lähikohtaamiset olivat kuitenkin pannassa. ”Facebook-ryhmässä toteutettu Mustepäiväkirjat -projekti on osoittanut, että myös netin välityksellä voi olla läsnä yllättävän vahvasti. Omien kuvien jakaminen muille on hyvin henkilökohtaista. Läsnäolo tulee läpi kuvasta”, Prittinen kuvailee. Sekä Sanna-Mari Prittinen että Anne Hyvärinen pohtivat yhteisötaiteen erityistä merkitystä ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnille.

”Yhteisötaide voi auttaa ihmisiä kulkemaan yhdessä jonkin vaikean jakson läpi, tuoda vertaistukea”, Prittinen toteaa.

Anne Hyvärisen mukaan yhteisötaiteella voidaan myös vaikuttaa.”Työstän erilaisia projekteja kestävään kehitykseen, kierrätykseen ja ympäristön puhtauteen liittyen. Kyse ei ole vain opettamisesta. Kohtaamistaiteen kautta tulemme ihmisiksi ja menemme eteenpäin sekä yksilöinä että yhteisönä”, Hyvärinen kertoo. Molemmat taiteilijat kohtasivat koronan myötä lukuisia ongelmia ja aallonpohjia, mutta löysivät myös omia ratkaisuja. Ratkaisut eivät kuitenkaan ole pelkästään taiteilijoiden käsissä. Anne Hyvärinen kaipaisi rahoittajatahoilta ymmärrystä taiteellisesta työskentelystä: ”Esityksiä kyllä ostetaan, mutta sisältöjen tuottamiseen ja harjoitusvaiheeseen ei ole juuri saatavilla rahoitusta – saati sitten esitysten muuttamiseen etämuotoon.”Eivätkä tarvittavat ratkaisut edes välttämättä tulisi kalliiksi.”Korona-aikana tai kesäaikoina tyhjinä seisovia kunnan tiloja voisi antaa taiteilijoiden käyttöön”, Prittinen huomauttaa. ”Näin taide näkyisi katutilassa ja antaisi ihmisille toivoa.” Yhteisötaide voisi palata yhteisön keskelle.