Rikastukaamme pesemällä toistemme paitoja

Sata vuotta sitten ajateltiin, että vain fyysinen työ on oikeaa työtä. Myöhemmin taas, että oikea työ on työtä teollisuudessa. Sanottiin, että emme rikastu pesemällä toistemme paitoja. Mutta nykyään käyttämällä palveluita työllistämme ihmisiä ja helpotamme arkeamme.

26.11.2020 | Pääkirjoitus

Kuva: Pixabay

Maataloustyön osuus kaikesta työstä on laskenut noin kolmeen prosenttiin. Työ tehdassaleissa vähenee vielä nopeammin. Jäljelle jäävät vain palvelualojen työpaikat. Pesettämällä paitamme pesulassa työllistämme ihmisiä ja helpotamme arkeamme.

Kaikkialla teollisessa maailmassa tehdastyöstä on kadonnut hyväpalkkaisia duunariammatteja. Tilalle on tullut toisaalta korkeapalkkaisia asiantuntija-ammatteja ja toisaalta matalapalkkaista työtä palvelualoilla. Tätä kutsutaan työmarkkinoiden polarisaatioksi.

Suomessa on tullut lähinnä lisää asiantuntijatöitä. Harmi vain, mutta niitä ei ole juuri tarjolla entisille paperityöläisille, korkeintaan heidän lapsilleen. Olemme välttyneet matalapalkkaisten töiden lisääntymiseltä ja saaneet tilalle työttömyyttä.

Suomi on vaikea maa palveluille. Ne menestyvät parhaiten tiiviissä kaupunkirakenteessa, menestyivät jo Pompeijissa. Suomi on Euroopan maaseutuvaltaisin maa ja kaupunkimmekin ovat väljästi rakennettuja. Ahtaissa asunnoissamme pesemme ja kuivaamme pyykkimme itse.

Puhdas ja silitetty paita ja elämän helppous ovat osa elintasoa. Niin on myös mukava tapaaminen viihtyisässä kahvilassa ja kokin ammattitaidolla tekemä herkullinen ruoka. Miksi olisi parempi valmistaa toisillemme turhia tavaroita ja heittää ne lyhyen käytön jälkeen pois?

Palvelut ovat voittopuolisesti ekologisesti haitattomampia kuin tavarat – ­eivät toki kaikki, eivät esimerkiksi kylpylät.

Taloudessa on kyse työnjaosta. Kengän voi tehdä itsekin kotona, mutta siihen menee satoja ellei tuhansia kertoja enemmän aikaa kuin sen tekemiseen tehtaassa, puhumattakaan siitä, että ryhtyisi tekemään paperia kylpyammeessaan.

Kokki tekee ravintolassa ruokaa kotikokkeja tehokkaammin ja paremmin, mutta ero ei ole läheskään yhtä suuri teollisuudessa. Siksi teollisuus kestää verokiilaa paljon paremmin kuin palvelualat.

Jos asiakkaalla ja kokilla on sama palkka, paljonko asiakkaan tarvitsee tehdä työtä palkatakseen kokin kotiin kymmeneksi minuutiksi? Asiakkaan palkasta menee marginaaliveroa puolet, tästä puolikkaasta hän maksaa kokille. Siitä rahasta menee päältä ensin arvonlisävero, sitten sotumaksut ja lopulta kokin marginaalivero.

Asiakkaan bruttopalkasta päätyy kokin kukkaroon vajaa viidennes. Tätä kutsutaan verokiilaksi. 

Jos mitään verokiilaa ei olisi, söisimme pääsääntöisesti ravintolassa, koska kokki tekee parempaa ruokaa ja nopeammin. Jos keräisimme veroista suuremman osan luonnonvarojen käytöstä ja hiiliveroina, palvelujen verokiila pienenisi ja palveluammatit kukoistaisivat. Niissä myös palkat nousisivat.

Tätä muun muassa merkitsisi vihreä verouudistus.

Keski-Euroopassa sunnuntai on monen ravintolan paras päivä, koska monet syövät sunnuntailounaansa ravintoloissa perheensä tai ystäviensä kanssa. Suomessa harva ravintola on auki sunnuntaisin ja lounas on paljon kalliimpi kuin arkisin. Syynä tähän on sunnuntain kaksinkertainen palkka.

Miksi tuplapalkka on sunnuntaina, mutta ei perjantai- tai lauantai-iltaisin, joiden arvo vapaa-aikana olisi monelle suurempi? Takana on ajatus, että sunnuntait ovat kirkossa käymistä varten.

Se, ettei tästä aikansa eläneestä säännöstä päästä eroon, on osoitus huonoista neuvottelusuhteista työmarkkinoilla.

Palvelualojen ammattiliitto PAM pelkää, että heidän matalapalkkaiset työntekijänsä joutuisivat entistä huonompaan asemaan, jos heidän hyvät ansionsa sunnuntailta menetetään. Mutta mitä iloa on korkeasta sunnuntailisästä, jos ravintola on kiinni sunnuntaisin? 

Voisiko ajatella sopimusta, jossa arkipäivän palkkaa vastaavasti vähän nostetaan niin, että kokonaisansio pysyisi ennallaan? Tulisihan siitä ainakin enemmän työtunteja. Ei pitäisi olla vaikeaa löytää ratkaisua, jossa kaikki voittavat. 

Ravintoloiden palkat ovat Helsingissä selvästi yli taulukkopalkkojen. Näin myös muissa kasvukeskuksissa.

Jos nytkin pitää maksaa yli taulukkopalkkojen, jotta saisi ketään töihin, ei pitäisi olla huolta siitä, että sunnuntaikorvausten alentaminen heikentäisi kokonaisansioita. Luulisi, että kilpailu työvoimasta pikemminkin nostaisi palkkoja, kun työtunteja tulisi enemmän.

Syrjemmällä tilanne on toinen. Siellä PAM:in pitäisi käydä kauppaa sunnuntaikorvauksista ja arkipäivän peruspalkasta.

Osmo Soininvaara

26.11.2020 11:26

0 kommenttia