Kommunistit ulos – Onko tämä peliä vai sattumaa ja sähläystä?

Viime viikonloppuna kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja Atte Kaleva julisti, että hänen unelmansa on Helsinki ilman kommunisteja.

Mikäpä siinä, ainoa kaupunginvaltuuston kommunisti Yrjö Hakanen putosi viime vaaleissa ja on nyt uudestaan ehdolla. Hakanen oli kaupunginvaltuutettuna parhaimmassa kolmanneksessa, eikä hänen valtuustossaoloaikanaan (2005-2017) Helsinki varsinaisesti muuttunut kaalinhajuiseksi kolhoosiksi.

Todennäköisesti Kaleva tarkoitti kommunisteilla kaikkia vasemmistolaisesti ajattelevia, joista hän ei pidä. Jos näin on, kyseessä on yksinkertaisesti huono poliittisen historian tuntemus.

Kommunismin ja vasemmiston suhde on kuitenkin yksi lähihistorian suurista poliittisista jännitteistä, ja sen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan politiikkaa ja poliittisten ihmisten suhtautumista maalimaan.

Internetissä myös arveltiin Kalevan ihan vain trollailevan ja haluavan huomiota, surffaavan kohti kuntavaaleja kohuilla ja pöyristyksellä ja valjastavan jokaisen videota jakaneen vaalivankkurinsa vetäjäksi. Mahdollista tämäkin. Mutta ehkä asia onkin paljon yksinkertaisempi? Entäpä jos Kaleva tarkoittaa mitä sanoo?

Suomalaisessa poliittisessa journalismissa isoin ongelma on kaiken näkeminen pelinä. Politiikan toimittajat kirjoittavat suuria tarinoita politiikasta, jossa jokainen siirto on laskettu ja osa suurempaa suunnitelmaa.

Lähes koskaan tilanne ei ole näin yksinkertainen. Ihmisten käytös ei seuraa Afrikan tähden sääntöjä vaan on sotkuinen yhdistelmä sattumaa, erilaisia ideologioita, oikeudentuntoa ja sähläystä.

Aivan samalla tavalla levisi syksyllä käsitys siitä, että oikeistomedia ajaa jo asemiin ensi presidentinvaaleja varten ja Haaviston virkarikossyyte on ensimmäisiä askeleita tässä pelissä. Eli toimittajat olisivat siirtäneet tähtäimet neljän vuoden päähän ja tekevät siirtoja tätä ajatellen.

Vaikka todennäköisin selitys oli vain toimittajan kiire saada juttu iltapäivään mennessä taittoon ja keksittyä siihen mahdollisimman mehukas kulma.

Sattuman ja sähläämisen merkitystä poliittisissa käänteissä ei voi kyllin korostaa. Pelillinen kehys on toki helppo kirjoittaa auki, mutta ei se siitä totta tee. Entä jos keskusta ei kaatanutkaan Antti Rinnettä osana valtavaa kokonaissuunnitelmaa, vaan asiat etenivät todennäköisesti enemmän tai vähemmän sattumalta tuohon pisteeseen?

Ainakin siitä saisi huonon lehtijutun. Vaikka se on todennäköisempää.

Meidän poliittinen lukutaitomme ja politiikan seuraamisemme keskittyy myös huomattavan paljon ihmisiin ja heidän välisiin suhteisiin. Tämä on toki ymmärrettävää, koska ihmisten väliset suhteet ovat usein herkullisempi aihe kuin politiikan sisällöt. Tämäkin saattaa osaltaan vääristää analyysia.

Me arvuuttelemme johtuuko vihreiden alavireinen kannatus siitä, että Maria Ohisalo on kenttäväelle näkymätön ja mietimme saako Annika Saarikko käännettyä keskustan kannatuksen nousuun. Tämä on lähes aina ihan vain huonoa analyysia. Syyllistyn tähän kyllä itsekin.

Politiikka olisi tylsempää jos ihmisiin suhtauduttaisiin täysivaltaisina ihmisinä, jotka sanovat mitä ajattelevat.

Silloin Atte Kalevan toive on kyllä lähellä toteutumista – tuskin yksikään kommunistinen puolue saa edustajaansa Helsingin kaupunginvaltuustoon. Silloin kysymykseksi jää ainoastaan tämän toiveen ohuus.

Tässäkö on ihmisen unelma? Ei edes keskustatunnelia?

Kirjoittaja ei kannata kommunisteja eikä keskustatunnelia

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.