Dollaritulva jatkuu – markkinoilla nähdään jo taantuman uhkaa

Viime viikolla Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden hyväksyi 1 900 miljardin dollarin tukipaketin kiihdyttääkseen maan talouskasvua. Rahaa on muutenkin liikkeellä niin, että hyvistä sijoituskohteista on pulaa. Lopputuloksena saattaa olla yhdistelmä vuoden 2000 IT-kuplaa, vuoden 1929 pörssiromahdusta ja vuoden 2008 finanssikriisiä, kirjoittaa Lilja Tamminen.

16.3.2021 | Puheenvuoro

Kuva: Pixabay

Joulukuun 2020 tienoilla havahduin siihen, että sijoitussalkkuni kasvu alkoi sakata. Suuren painon omanneet teknologiaosakkeet ja -rahastot näyttivät saavuttaneen millään ihmisjärjellä perusteltavat pitkän aikavälin kasvuun perustuvat arvostuksensa.

Tammi-helmikuun aikana kuitenkin alkoi uusi kiihdytys kohti järjettömiä osakehintoja, ja sitä rauhoitti hetkeksi vain Gamestop-osakkeen pörssihämmennys tammi-helmikuun vaihteessa. Maailma oli mennyt sekaisin.

Tässä vaiheessa päätin, etten kestä tällaista uuden IT-kuplan jänistyspelin (englanniksi “chicken race”) katsomista ja aloin realisoida riskisalkkuani, keskittyen lähinnä enää johdannaiskauppaan.

Keskittyessäni etätyöhön neljän seinän sisällä, en ollut korona-aikana lainkaan analysoinut ulkomaiden elvytystoimia. Koska sijoitukseni painoarvo oli Yhdysvalloissa, aloin tutkimaan yksityisen sektorin velkaantumista ja valtion elvytystoimia. Tämä muuttui pian.

Vuonna 2020 Yhdysvaltain keskuspankki eli Federal Reserve niinsanotusti painoi rahaa eli kasvatti dollarin kierrossa olevaa rahavarantoa merkittävästi. Rahavaranto kasvoi lähes 24 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna, jos käytetään rahavarannosta M2-määritelmää, joka sisältää muita likvidejä varantoja kuin pelkät käteistalletukset ja niihin rinnastettavat varat.

Tyypilliset vuositason muutokset tätä ennen olivat keskimäärin 5-7% sitten 1990-luvun lopun. Euroalueella mitään erityisen merkittävää M2-muutosta ei ollut.

Rahan painaminen itsessään ei kuitenkaan suoraan johda kuluttajahintainflaatioon. Tavaroiden kysynnän ja valuutan tarjonnan täytyisi kohdata, jotta näin voisi käydä.

Tällä hetkellä suuri osa maailmasta on edelleenkin koronarajoitusten myötä eräänlaisessa kulutuskiellossa. Ne, jotka ovat onnistuneet säilyttämään työnsä tai muun tulovirtansa koronan aikana ovat todennäköisesti säästäneet paljon kuluissaan.

Yhdysvalloissa jotakuinkin kohdistamattomat elvytysrahat ovat monen kohdalla menneet ruokakaupan sijaan säästöön.

Nämä tekijät yhdistettynä erittäin matalan koron lainojen saatavuuteen, näyttävät johtaneen tilanteeseen, jossa suuri osa elvytystoimista ovat tosiasiassa päätyneet sijoituskohteisiin. Tämä kertoo epäonnistuneesta kansanelvytyksestä, joka on tehnyt varakkaista varakkaampia paitsi suoraan myös lainavivun kautta.

Yhdysvalloissa on toteutettu eräänlaista finanssialan elvytystoimenpidettä 1980-luvun lopulta saakka, joka tunnetaan mm. nimellä “The Greenspan Put”, viitaten Federal Reserven puheenjohtajana 1987-2006 toimineeseen Alan Greenspaniin.

Hänen jälkeensä elvytysstrategiaa on muuteltu eri tavoin, mutta strategian ydintekijöitä ovat löysä rahapolitiikka ja pitkän aikavälin valtionlainojen korkojen pitäminen keinotekoisen matalina.

Käytännössä sillä voi pyrkiä pakottamaan rahavarannot etsimään kansantaloudellisesti tuottavampia kohteita esimerkiksi yritysrahoituksessa valtionlainojen sijaan. Tässä tavoitteessa ei ole mitään vikaa; estetään pääoman laiskistumista.

Tätä strategiaa saamme todennäköisesti kiittää siitä, että Yhdysvaltojen pörssikurssit elävät omaa elämäänsä ja kasvavat nopeasti verrattuna muuhun kehittyneeseen maailmaan.

Kuitenkin sama strategia on syynä siihen, että Yhdysvalloissa nähdään erittäin korkean riskin spekulaatiota ja sijoituskohdeinflaatiota, joka muutamaan otteeseen on jo aiheuttanut vaikeita taantumia maailmassa.

Nyt Yhdysvaltojen rahapolitiikan löystyessä ennennäkemättömällä tasolla vuonna 2020, rahoitusmaailma ja sijoittajat alkavat kasvavissa määrin törmätä isoon sijoitusongelmaan.

Löysä raha pitäisi sijoittaa johonkin, mutta hinnat raaka-aineissa, kiinteistöissä, osakkeissa ja velkakirjoissa ovat ajautuneet niin korkeiksi aiempien sijoitusryntäysten vuoksi, että mikään ei näytä houkuttelevalta.

Myös yksityissijoittajat ovat rynnänneet markkinoille kuin vuoden 1929 spekulaatiomaniassa.

Kun Federal Reserve keinotekoisesti estää turvasatamana pidettyjen valtionlainojen tuoton kasvun ajamalla velkakirjojen hintoja ylös niitä ostamalla, mitään turvasatamaa rahalle ei enää ole. Siksi käytännössä kaikki sijoituskohteet Yhdysvaltojen markkinoilla ovat kokeneet massiivista inflaatiota, mutta dollarin arvo ei ole heikentynyt samaan aikaan kuin n. 10 prosenttia DXY-indeksin maailmanvaluuttakoriin nähden.

Jo nyt on varhaisia signaaleja siitä, että maailmantalouden toimitusketjut ovat kärsineet koronan myötä, ajaen rahdin ja tiettyjen raaka-aineiden hintoja ylemmäs. Tämä tullaan todennäköisesti tuntemaan maailmanlaajuisesti.

Kun koronan jälkeen talous käynnistyy uudestaan, erityisesti Yhdysvaltojen patoutunut kulutuskyky kohtaa hyödykkeiden tarjontaongelmia. Tässä on korkea riski kuluttajahintojenkin nopealle nousulle, ja kiihtyvä  inflaatio vaikuttaa euroalueeseenkin.

Inflaatiossa ei ole sinänsä mitään väärää, mutta se voi nopeasti pakottaa eri maiden keskuspankit nostamaan ohjauskorkoja merkittävästi. Silloin kuplaantuneet sijoituskohteet menettävät kaikki kerralla hintoihin sisäänrakennettua tuotto-odotetta, ja tästä voi seurata paniikkimyyntiä.

Koska isolla joukolla jopa suuryrityksiä on koronan aikana kertynyt taseeseensa paljon lainaa, tällainen paniikkimyynti romahduttaisi osakkeiden markkina-arvoa ja sitä myötä yritysten luotonkantokyvyn. Tämä voisi vuorostaan ajaa maailman rahoituslaitokset suuriin ongelmiin.

Lopputuloksena meillä olisi käsillämme ikävä ja nopeatempoinen yhdistelmä vuoden 2000 IT-kuplaa, vuoden 1929 kaiken kuplan romahdusta ja vuoden 2008 finanssikriisiä. Tämänlainen yhdistelmä voisi hyvinkin aiheuttaa pitkänkin maailmantalouden taantuman, ja pahimmassa tapauksessa laukaista hintakilpailun ja kauppasotien myötä avointa sodankäyntiä.

Toivotaan siis, että Federal Reserve tietää täsmälleen mitä tekee, että sijoituskohdeinflaation annetaan hitaasti päästää ilmaa ulos, ja että koronan jälkeinen kuluttajahintainflaatio koituu velallisten hyödyksi ilman sen suurempia myrskyjä.

Yhdysvaltojen S&P 500 -pörssi-indeksin kesti 13 vuotta palautua täysin vuoden 2000-2008 kupla- ja finanssikriisistä, ja Suomen talouden kesti lähes vuosikymmen palautua vuoden 2008 seurauksista.

Lilja Tamminen

Kirjoittaja on lii­ke­toi­min­ta­joh­ta­ja­, sosiaali- ja työl­lisyys­poli­tiikan asian­tun­tija­kon­sult­ti ja luennoitsija

16.3.2021 18:00

0 kommenttia

Lähetä kommentti