Kestävyys edellyttää omavaraisia yhteisöjä, ei ”vihreää kasvua”

Kestävän kehityksen tavoite tuntuu karkaavan yhä kauemmas. Isoilla ratkaisuilla on kiire, mutta teemmekö vääriä asioita, kysytään Pasi Heikkurisen ja Toni Ruuskan kirjoittamassa manifestissa. Ekologisesti realistinen malli olisi siirtyminen omavaraisiin paikallisyhteisöihin ja maaseudun uudelleenasuttaminen, kirjoittaa Heikkurinen.

5.4.2021 | Puheenvuoro

Kuva: Hannu Tuominen

Nyt on kiire tehdä jotain! Mutta mitä? Se, että toimitaan äkkiä ei takaa pelastusta. Voi jopa käydä niin, että kiireessä päädytään tekemään vääriä asioita.

Tässä yhteydessä ”väärällä” tarkoitamme niitä toimia, jotka kiihdyttävät nk. materiaalisenergeettistä aineenvaihduntaa, eli lisäävät resurssien kulutusta ja päästöjen tuotantoa yhteiskunnassa.

Monet meistä haluavat luoda elämää, joka kestää – ja ei pelkästään isältä pojalle, vaan monta lajirajat ylittävää sukupolvea eteenpäin. Mutta silti meidän toimemme aikaansaavat lisää tuhoa ja kärsimystä.  Heikennämme paraikaa elämän edellytyksiä tällä sinisellä pallolla.

Vanha sanonta pätee: ”helvetti on kivetty hyvillä aikomuksilla”.

Yritämme epätoivoisesti kehittää koneita ja laitteita, jotka olisivat vihreitä ja punaisia, sellaisia, jotka ratkaisisivat tuotannon ekologiset ja sosiaaliset ongelmat. Yritämme kirjoittaa punavihreää lakia ja herättää kansalaisliikehdintää, jotka suuntaisivat kulutuksen pois pahasta, kohti kohtuutta.

Yritämme tuupata, analysoida isolla ja pienellä datalla, spekuloida realistisesti, että fiktiivisesti. Syyllistää, halveksua, pakottaa. Kannustaa, tsempata, briiffata, brainstormata, pitchata. Mikään ei auta.

Sen sijaan, teknologisoitumisen myötä globaali materiaalinen elintaso, eliniän odote ja väestömäärä jatkavat kasvuaan — ikään kuin ennalta määrätysti. Ihmiset ovat vauraampia kuin koskaan, ja tämä vauraus on jakaantunut epätasaisemmin kuin koskaan. Ihmiset elävät pidempään kuin koskaan.

Ja meitä on enemmän kuin koskaan, kohta kahdeksan miljardia. Ja kaiken tämän seuraus on entistä kuumempi, keltaisempi planeetta. Laittakaamme kiire siis hetkeksi syrjään, ja mietitään yhdessä mitä meidän tulisi nyt tehdä, ja tehdään sitten se. 

Mämmin syönti, pääsiäismunien maalaaminen, pajunvitsoilla virpominen ja rairuohon kasvattaminen ovat äärimmäisen hyviä vaihtoehtoja näin pääsiäisen aikaan, mutta näiden lisäksi meidän tulee pohtia muitakin keinoja elonkehän jatkuvuuden turvaamiseksi. Pian, kenties jo nyt, on liian myöhäistä.

Kestävän elämän manifesti tarjoaa analyysin elonkehän kriisin keskeisistä teemoista: vauraudesta, teknologiasta ja väestöstä. Manifesti käsittelee myös kapitalistisen kasvuideologian problematiikkaa, ja sen luonnollista päätepistettä: romahdusta. ”What goes up must come down.”

Hahmottelemme lopuksi suuntaviivoja kestävään elämään ja tarjoamme konkreettisen vaihtoehdon globaalille kasvutaloudelle.

Toisin kuin ympäristöliikkeen reformistiset ohjelmat, joista tuoreena esimerkkinä on ”ekologinen jälleenrakennus”, Kestävän elämän manifesti on ekologisesti realistinen.

Paikallisten omavaraisten yhteisöjen rihmasto

Me emme peräänkuuluta asumisen, liikkumisen, ruoan ja energiantuotannon uuden infrastruktuurin rakentamista. Ei. Jälleen ei missään nimessä pidä rakentaa.

Yksisuuntaisia ajatusrakenteita, joissa ”kehitys kehittyy”, tulee aktiivisesti purkaa ja korkean elintason tavoittelusta täytyy luopua. On naiivia ajatella, että julkisvalta asettuisi tukemaan näitä tavoitteita.

Vapaaseen kansainväliseen kauppaan kytköksissä oleva valtio on aina kasvuvaltio, ja näin ollen kestämätön.

On myös erittäin epätodennäköistä, että kansa ehtisi tässä valistumaan ja alkaisi äänestämään ”oikein”, eli vähentämään niitä materiaalisia etuuksia, joita se hyvinvointivaltiolta saa. Emme toisaalta myöskään halua, että valtio käyttää valtaansa ilman kansan mandaattia.

Tämä sitten tarkoittaa, että yhteiskuntapoliittisen mielikuvituksemme on laajennuttava valtiokeskeisyyden ja tekno-optimismin ulkopuolelle. Vaihtoehto, jonka Kestävän elämän manifesti esittelee, on paikallisten omavaraistalouksien rihmasto, jossa piirissä tuotetaan kaikki mitä tarvitaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa maaseudun uudelleenasuttamista, uusmaalaistumista. Tiuhaan asutuissa kaupungeissa ei tila valitettavasti riitä ruoan ja energian tuottamiseen. 

Mutta älkää huoliko, myös maalla on mahdollista saada erikoiskahveja vastaavia tuotteita, maukkaita pienpanimo-oluita ja hienoja kulttuuripläjäyksiä.

Ja upeaa on myös se, ettei tähän tarvita Euroopan keskuspankkia, eikä Suomen valtiota. Kestävään elämään voidaan siirtyä heti.

Omavaraistuvat paikallisyhteisöt! Ylös nouskaa, ja lopetetaan yhdessä tämä onneton kärsimystarina. Meillä nykyihmisillä ei ole muuta menetettävää kuin sukupuuttomme.


 

Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska (2021). Kestävän elämän manifesti. Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry, Elonkehä-kirjat.

Tekstin pohjana on Heikkurisen puhe kirjan julkaisutilaisuudessa 31.3.2021. Tilaisuudessa käyty keskustelu Helsingin yliopiston Tiedekulmassa on myös tallenteena.

Edit: Korjattu mm. yliopistonlehtori 6.4. 

Pasi Heikkurinen
Kirjoittaja on KTT (dos.) ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa

5.4.2021 22:37

0 kommenttia

Lähetä kommentti