Kiista kalastusrajoituksista jatkuu hallituksessa: vastakkain saimaannorppa ja kalastajat, Mikkonen ja Leppä

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen arvostelee tiukasti maa- ja metsätalousministeriön toimia saimaannorpan suojelemiseksi. Saimaan verkkokalastuksen rajoituksia koskevaa asetusta ei ole saatettu hallituksen käsiteltäväksi, vaikka voimassa oleva asetus päättyy tänään. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan vaihtoehdot eivät ole sopineet vihreille. Kiistaa on ennen kaikkea kalastusrajoitusten pidentämisestä heinäkuun loppuun.

14.4.2021 | Ympäristö & Luonto

Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia / CC

Saimaannorppaa on yritetty suojella pitkään pesäluolia rakentamalla ja asettamalla erilaisia rajoituksia norppaa haittaavalle toiminnalle. Saimaan verkkokalastusta rajoitetaan viiden vuoden välein annettavalla valtioneuvoston asetuksella ja vuonna 2016 annettu asetus päättyy tänään 14.4.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen katsoo, että Saimaan verkkokalastuskieltoa on pidennettävä nykyisestä kuukaudella eli heinäkuun loppuun saakka. Lisäksi rajoitusten piiriin pitää palauttaa solmuväliltään alle 22 mm:n muikkuverkot.

Kuuttikuolemista iso osa tapahtuu heinäkuussa, jolloin kuutit ovat vielä pieniä ja kokemattomia. Vuosina 2011-20 ilmoitettuja norppakuolemia oli 53, joista ainakin 21 heinäkuussa. Siksi muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo rajoitusten jatkamista.

”On todella valitettavaa ja vakava paikka, että maa- ja metsätalousministeri ei ole tuomassa esitystä uusista kalastusrajoituksista seuraavalle viidelle vuodelle valtioneuvoston huomiseen yleisistuntoon.”, toteaa Mikkonen tiedotteessa.

”Jos Saimaa jää ilman verkkokalastusrajoituksia, on erittäin uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuus vaakalaudalla.”

Jari Leppä puolustaa kalastajia

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi aiemmin iltapäivällä tiedotteen, jossa todettiin kalastusrajoitusten olevan edelleen auki. Ministeriö kannattaa rajoitusajan säilyttämistä ennallaan eli heinäkuussa verkot saisi taas laskea veteen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä katsoo, että uusien kalastusrajoitusten pitäisi olla oikeasuhtaisia perusoikeuksien – siis kalastajien – näkökulmasta.

”Saimaa on merkittävimpiä järvialueita Suomen kalastukselle.”, Leppä toteaa tiedotteessa.

Saimaalla on arviolta 49 000 vapaa-ajan kalastajaa. Leppä myös kiirehti tviittaamaan tuestaan saimaannorpalle. 

”Haluan varmistaa, että jatkossakin norppa voi hyvin Saimaalla, siksi esitämme rajoituksia kalastukseen ja kalastusalueeseen.”

Ympäristö- ja ilmastoministeri Mikkosen tviittiin, jossa vaadittiin viipymättä uuden, tiukemman asetuksen tuomista hallituksen päätettäväksi, maa- ja metsätalousministeri Leppä vastasi kipakasti.

(Krista Mikkoselle) Tämä ei pidä paikkaansa! Olemme tuoneet hallituspuolueille useita tiukennettuja asetusvaihtoehtoja, joista mikään ei ole sopinut Vihreille. Onneksi Saimaan osakaskunnat ja MMM (maa- ja metsätalousministeriö) suojelevat nyt norppaa ja huolehtivat kalastusrajoituksista. #saimaannorppa

Aihe on herättänyt ministereiden lisäksi myös vihreitä kansanedustajia ottamaan kantaa sosiaalisessa mediassa.

Ensimmäisen kauden vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne kommentoi Twitterissä pitävänsä varsin surkeana tilannetta, jossa verkkokiellon pidennys heinäkuulle ei kelvannut maa- ja metsätalousministerille.

Luonnonsuojeluun liittyy usein haastaavaa tasapainoilua erilaisten intressien välillä, mutta tässä on musta vastakkain ihan eri mittakaavan asiat. Sukupuutto on myös peruuttamaton.”, Harjanne summaa.

Saimaannorppia on jäljellä noin 400 yksilöä. Norppaa uhkaavat kalastuksen lisäksi ilmastonmuutoksen tuomat muutokset, muun muassa talvisen jää- ja lumipeitteen vähyys.

Leena Brandt / Verde

14.4.2021 17:43

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon