Väestönkasvu korostaa ilmastotoimien kiirettä

Kestävät keinot väestönkasvun hillintään ovat jo tiedossa. Ne vievät väistämättä aikansa, ja se aika on kiire käyttää vähähiiliseen siirtymään, kirjoittaa Atte Harjanne.

13.12.2021 | Kolumni

Kuva: Soile Vauhkonen / CC

Olen ilmastopolitiikan yhteydessä törmännyt aika ajoin näkemykseen, jonka mukaan väestönkasvusta ei puhuta ilmastopolitiikan yhteydessä tarpeeksi ja että ilmastopolitiikassa pitäisi nimenomaisesti keskittyä väestönkasvun hillitsemiseen.

Väestönkasvu on kiistatta hurja ja maailmaa muokkaava ilmiö. Maailmassa oli tätä tekstiä aloittaessani 7 912 728 284 ihmistä. Se on paitsi iso luku, myös nopeasti kasvava, sillä joka sekunti meitä on muutama enemmän. Ihmisiä onkin tällä hetkellä yli kolme miljardia enemmän kuin syntyessäni vuonna 1984, ja kahdeksan miljardin raja mennee rikki lähivuosina.

On tietysti aivan ilmeistä, että väestökehitys ja globaalit ympäristöhaasteet – ilmastonmuutos ja luontokato – ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa.

Väestönkasvu ei tekosyyksi ilmastojarruttelulle käy, ja siihen on useampikin syy.

Tällainen miljardimittaluokan kasvava populaatio meidän kaltaisiamme keskikokoisia maanisäkkäitä on aika väistämättä melkoinen planeettaan ja sen ekosysteemeihin vaikuttava voima. Erityisesti kun pelkän tilan ja ravinnon lisäksi olemme mieltyneet monenlaisiin energiaa ja raaka-aineita vaativiin asioihin.

Ilman ulkoisen energian hyödyntämistä meitä ei ikinä olisi voinut näin paljon ollakaan, ja kun olemme mieltyneet fossiilisiin polttoaineisiin tuon energian lähteenä, ilmasto lämpenee vauhdilla. Nyt kun tähän ongelmaan on vihdoin herätty, tekee väestönkasvu sen hillinnästä hankalampaa.

Päästöjä per lärvi pitää laskea koko ajan enemmän ja nopeammin, kun lärvejä tulee lisää. Siksi väestönkasvun hillintä on lopulta edellytys myös ilmastonmuutoksen hillinnälle.

Ilmastopoliittisen keskustelun kehystäminen pääasiassa kysymykseksi väestönkasvusta ei silti ole perusteltua, vaikka se tuntuu joidenkin tausta-ajatuksena olevan. Se ei ole perustelu sille, miksi liikenteen, turpeen, maatalouden tai milloin minkäkin sektorin päästöjä ei olisi tarpeen täällä vähentää. Väestönkasvu ei tekosyyksi ilmastojarruttelulle käy, ja siihen on useampikin syy.

Ensinnäkin olemme kestämättömässä tilanteessa nykyiselläkin väestöllä energian ja raaka-aineiden käytön osalta. Ihmiskunnan ympäristövaikutusta kuvaamaan kehitettiin 1970-luvulla niin sanottu IPAT-malli. Sen mukaan meidän ympäristövaikutuksemme I (impact) muodostuu väestöstä P (population), vauraudesta A (affluence) ja teknologiasta T (technology) kaavalla I = P x A x T.

Yltiöyksinkertaistuksenakin malli on edelleen hyödyllinen: Materiaalisen kulutuksen ja teknologisen pohjan pitää myös olla kestävällä tasolla, ja näissä riittää vielä työtä.

Toisekseen väestönkasvun taittamiseksi tehdään jo paljon, sekä tiedostaen että tiedostamatta. Köyhyyden vähentäminen, sukupuolten välinen tasa-arvo, koulutus, seksuaaliterveys ja sosiaaliturva kaikki auttavat tässä haasteessa, ja inhimillisen kehityksen teho näkyykin.

Sellaista fossiilienergian ja luontokadon ruokkimaa vaurastumista, jollaisen rikkaat maat ovat käyneet läpi, eivät ilmasto ja ekosysteemit kestä.

Kokonaishedelmällisyysluku on laskussa kautta maailman ja on pudonnut alle puoleen sitten 1960-luvun huippulukemien. Vuonna 2019 se oli 2,4. Kun se laskee alle 2,1:n alkaa väki ensin vanheta ja sitten vähetä, kuten Suomessakin nähdään.

Eri arvioiden mukaan väestöhuippu ajoittunee jonnekin vuosien 2070 ja 2100 väliin kymmenen miljardin ihmisen tietämille. Väestönkasvun momentum ottaa aikansa – huippu nähdään vasta hyvä tovi suurimman ikäluokan syntymisen jälkeen, kun he ovat vielä maisemissa heidän lastensa saadessa lapsia.

Väestöpolitiikka on siksi väistämättä hidasta, ja samalla kun sitä toteutetaan, täytyykin muulla politiikalla painaa jo nykyisiä liian suuria päästöjä vauhdilla alas.

Oman mutkansa matkaan tuo tietysti se, että edellä mainitut humaanit ja vaikuttavat keinot väestönkasvuun edellyttävät väistämättä myös energiaa ja raaka-aineita. Vastaavasti, ilmastonmuutoksen hillinnässä epäonnistuminen syö eväät inhimilliseen kehitykseen ja kestävän väestöpolitiikan toteuttamiseen.

Globaali köyhyys on merkittävissä määrin energiaköyhyyttä. Yksi tämän vuosisadan kohtalonkysymyksistä onkin se, onnistutaanko kasvavan ja vaurastuvan väestön tarpeisiin vastaamaan päästöttömällä energialla ja kestävällä maankäytöllä. Sellaista fossiilienergian ja luontokadon ruokkimaa vaurastumista, jollaisen rikkaat maat ovat käyneet läpi, eivät ilmasto ja ekosysteemit kestä.

Sekin on syytä noteerata, ettei globaalin vaurastumisen tavoitetasona voi olla meidän nykyisenkaltainen materiaalinen ylikulutuksemme, joka sekin pitää saada aisoihin. Kenenkään ei tarvitse köyhtyä, mutta määrää täytyy korvata laadulla.

Lopulta on siis niin, että väestönkasvua ja ilmastonmuutosta täytyy taklata yhdessä erilaisilla aikajänteillä vaikuttavilla politiikoilla, joiden pyrkimyksenä on sekä mahdollistaa inhimillinen kehitys että mahduttaa se ekologisesti ja ilmastollisesti kestäviin raameihin. Huomion kiinnittäminen väestönkasvuun ei siksi käy syyksi vähätellä päästövähennysten tärkeyttä, vaan päinvastoin korostaa niiden tarvetta.

Atte Harjanne
Kirjoittaja on vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vihreiden varapuheenjohtaja. Hän kirjoittaa kolumneja Verdeen joka neljäs viikko.

13.12.2021 11:04

1 Kommentti

  1. Hyvä kirjoitus, mutta lieneekö liian optimistinen sen suhteen, että kokonaishedelmällisyysluku todellakin painuisi alle 2,1:n?

    Käyrä näyttää tasaantuneen ja esimerkiksi Kiinassa on luovuttu yhden lapsen politiikasta ja päinvastoin kannustetaan varovaiseen väestönkasvuun. Ei näy myöskään merkkejä, että kaikkein köyhimmissä maissa, joissa väestönkasvu on nopeinta, olisi merkkejä vaurastumisesta tai sitä seuraavasta keskiluokkastumisesta, joka länsimaissa on hillinnyt perheiden kokoa.

Lähetä kommentti