Kasvimaa.org on uusi vihreä foorumi, joka rakentaa parempaa keskustelua

Poliittinen keskustelu on kärjistynyt somealustoilla, jotka rahastavat konflikteilla. Kasvimaa on alusta, jonka toivotaan luovan hyvää keskustelua ja parempaa vihreää politiiikkaa, kirjoittaa Janne Peltola.

11.1.2022 | Puheenvuoro

Viimeiset parikymmentä vuotta ovat muuttaneet poliittisen keskustelun ja kansalaistoiminnan järjestäytymisen tavat täysin. Facebookissa voi debatoida iltamyöhään, kuka tahansa voi huudella Twitterissä pääministerille ja murros vain jatkuu: tulevaisuudessa yhdistyksen sijaan voi perustaa DAO:n, jonka toiminta, rahoitus ja päätöksenteko tapahtuvat kryptovaluutoilla virtuaalisesti.

Toisaalta moni poliittinen keskustelu on siirtynyt toriteltoilta verkkoon, usein heikosti säännellyille alustoille joilla ei ole monia ankkuroimassa keskustelua hyviin tapoihin tai todellisuuteen. Polarisaatio on kasvanut, keskustelu on irtautunut todellisuudesta ja yhä useampi joutuu uhkailun ja vihapuheen kohteeksi.

Vihreiden piirissä on kasvava joukko toimijoita, joiden mielestä tämä kehitys on huolestuttava ja kaipaa vastavoimia.

Insentiivit ovat myös tätä vastaan. Mainosrahoitteiset alustat saavat rahansa siitä, että mahdollisimman moni näkee mainoksia ja reagoi niihin. Harva sijoittaja pitää rahansa sellaisessa yrityksessä, jonka engagement eli tuotteen parissa vietetyt minuutit ei nouse. Engagement nousee, kun ihmisillä on syy palata alustalle useammin ja viettää siellä pitempään aikaa.

Tämä on ymmärretty ja sisäistetty hyvin Piilaaksossa. Stanfordin yliopiston Persuasive Technology Lab kehitti jo vuosituhannen vaihteessa laajan koulutuspaketin digitaalisen addiktion tieteestä ja onkin kasvattanut monet Twitterin, Facebookin ja monien muiden alustojen suunnittelijoista.

Näiden dark patternien eli käyttäytymistä manipuloivien käyttöliittymien lisäksi tiedämme Frances Haugenin vuotojen ansiosta ainakin Facebookin tekevän säännöllisesti päätöksiä, joiden tiedetään lisäävän konflikteja alustalla. Konfliktit ajavat engagementia, joka tuottaa silmäpareja, jotka tuottavat mainosten kautta rahaa.

Vihreiden piirissä on kasvava joukko toimijoita, joiden mielestä tämä kehitys on huolestuttava ja kaipaa vastavoimia. Internet suunniteltiin hajautetuksi järjestelmäksi, vastakulttuuriseksi voimaksi joka tasapainottaisi kulutuskapitalismia.

Tämä unelma on yhä mahdollinen, mutta haastava. Verkostovaikutukset ovat julma vastustaja: yli kolme miljoonaa suomalaista käyttää Facebookia ja saman verran löytyy Youtubesta. Poliitikolle on sulaa hulluutta olla käyttämättä alustaa, jolta löytyy yli puolet kohdeyleisöstä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi kahlita itseämme alustoihin. Työkalut ovat työkaluja. Joskus viestin voi jakaa Facebookissa, joskus Youtubessa, mutta jos haluaisin käydä rakentavaa, yhteisöllistä keskustelua, harkitsisin vakavasti alustaa joka ei voi yksipuolisesti tuhota kokonaista viestinnän lajia.

Nimi kertoo alustan perusfilosofiasta: kasvimaalle kylvetään siemeniä, joita kärsivällisesti yhdessä viljellen saadaan herkullista satoa.

Huolella rakennetut foorumit, kuten Hommaforum tai Lisää kaupunkia Helsinkiin, ovat menestystarinoita uuden ajan tavoista käydä yhteiskunnallista keskustelua. Kummatkin ovat kasvattaneet menestyneitä poliitikkoja, jotka ovat saaneet siipensä juurikin näistä virtuaalisista yhteisöistä. Unelmamme on rakentaa laadukkaan keskustelun mahdollistava alusta, joka palvelee vihertävää keskustelua pitkälle tulevaisuuteen.

Me olemme perustaneet Kasvimaa.org -keskustelualustan yleisvihreäksi alustaksi rakentavalle keskustelulle yhteiskunnasta. Nimi kertoo alustan perusfilosofiasta: kasvimaalle kylvetään siemeniä, joita kärsivällisesti yhdessä viljellen saadaan herkullista satoa. Kasvimaalla ei kilpailla, vaan rakennetaan yhdessä hyvää keskustelua ja parempaa vihreää politiikkaa.

Keskustelua käydään vielä melko harvakseltaan, ja kulttuuri on vasta muotoutumassa. Haluamme mukaan uusia kasvoja tuomaan väriä ja uusia näkökulmia ja rakentamaan turvallista, kaikki mukaan kutsuvaa keskustelua.

Tällä hetkellä foorumi toimii yksityisen lahjoittajan varoilla, mutta tarkoituksemme on perustaa sille taustayhdistys tuomaan yhteen toimijoita, organisoimaan moderointia ja keräämään varoja ylläpitoon.

Yhdistykseen ovat tervetulleita niin henkilö- kuin yhteisöjäsenetkin. Tarjoamme yhteisöjäsenille mielellämme yksityisiä keskustelualueita julkisten rinnalle sisäiseen yhteydenpitoon.

Yhdistys perustetaan 28.2. klo 17–19 virtuaalisessa kokouksessa. Tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen kokous@kasvimaa.org.

Janne Peltola
Kirjoittaja on vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen, enkelisijoittaja ja nostalginen nörtti.

11.1.2022 9:33

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon