Häirintäyhdyshenkilöt ja tasa-arvon periaatteet eivät riitä, jos myrkyllisen kulttuurin annetaan rehottaa

Erilaisten organisaatioiden ja yhteisöjen sisällä on tilaa seksuaaliselle häirinnälle, jos niissä on voimakas puuttumattomuuden kulttuuri. Häirintäyhdyshenkilöt ja yhdenvertaisuuden periaatteet eivät auta, jos hierarkian ylimmällä tasolla ei asiasta oikeasti välitetä.

22.6.2022 | Pääkirjoitus

Kuva: Gerd Altman/Pixabay

Erilaisten organisaatioiden ja yhteisöjen sisällä on tilaa seksuaaliselle häirinnälle, jos niissä on voimakas puuttumattomuuden kulttuuri. Häirintäyhdyshenkilöt ja yhdenvertaisuuden periaatteet eivät auta, jos hierarkian ylimmällä tasolla ei asiasta oikeasti välitetä.

Wille Rydman-tapauksen myötä on moni törmännyt sanaan häirintäyhdyshenkilö. Kyseessä ei ole enää uusi asia, sillä esimerkiksi viisi vuotta sitten ihmeteltiin mediassa vihreiden puoluekokouksen ”keksintöä”, kun kokoukselle valittiin ensimmäiset häirintäyhdyshenkilöt. Vastaavaa oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino testannut jo aiemmin.

Tänä päivänä useimmilla puolueilla on sama käytäntö, ollut jo monta vuotta ja näitä erikseen nimettyjä henkilöitä on muun muassa opiskelijoilla. Vielä muutama viikko sitten asialle jaksettiin kuitenkin edelleen irvailla somessa. Nyt ei taida enää naurattaa, ainakaan kokoomuksessa.

#metoo herätti jälleen uuden sukupolven

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä eivät ole minnekään kadonneet, vaan tuntuvat nousevan yhä uudestaan esiin. Maailmanlaajuisen #metoon ensimmäiset tviitit jaettiin syksyllä 2017 ja sen jälkeen uusia #metoo-tapauksia on tullut säännöllisin välein julkisuuteen. Suomessa on ollut oma kierroksensa ja Instagramissa ovat kiertäneet muun muassa #punkstoo, #metaltoo ja #suomiraptoo.

Laajimmin levinneet hashtagit pyörivät kulttuurin ympärillä, mutta häirintätapauksia on tullut esiin oikeastaan kaikkialla, kuten pelastustoimessa. Opiskelijapiireissä on nostettu esiin muun muassa teekkarikulttuurin ylilyönneistä.

Eikä #metoo tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun häirintää ilmeni ja käsiteltiin julkisuudessa.

#metoo-liikkeen jälkimainingeissa on raportoitu monenlaisesta kehityksestä. Yhdysvalloissa parisataa vaikutusvaltaista miestä on syrjäytetty ja heidän tehtäviinsä on nostettu naisia. Seksuaalirikoksista ilmoitetaan yhä hanakammin poliisille, myös Suomessa. Nuoret puhuvat suoremmin häirinnästä kuin aiemmin. Häirintätapauksia ei enää yhtä hanakasti käsitellä yksittäistapauksina. Opiskelijajärjestöissä on siistitty bilekulttuuria.

Politiikassakaan seksuaalinen häirintä ei ole tuntematon ilmiö ja eduskunnassakin on käsitelty häirintätapauksia, viime vuosina aiempaa systemaattisemmin ja asiallisemmin.

Organisaatiosta riippumatta häirinnässä on monia yhteisiä piirteitä. Tekijä on arvoasteikossa jotenkin ylempänä, ehkä jonkinlaisessa esimiesasemassa tai kuuluu arvostettuun joukkoon. Tekijä on uhria vanhempi eli käytännössä useimmiten vanhempi mies häiritsee nuorempaa naista.  Epäasiallinen kohtelu voi alkaa vaivihkaa vihjailuina ja vitseinä ennen suoranaista ehdottelua. Härskit puheet ja seksiin liittyvien teemojen käsittely on osa prosessia. Häirintää on tietenkin myös enenevässä määrin verkossa.

Edelleenkään häirinnän uhrit epäröivät nostaa tapauksia julkisuuteen, varsinkaan omalla nimellään. Jos kyseessä on työpaikka, on ehkä helpompaa vaihtaa toiseen yritykseen kuin kertoa yhtiön hr-vastaavalle oman pomon tyylistä. Jos kyseessä on nuori somen käyttäjä, hän pelkää ehkä rajoituksia netin käyttöön ylipäätään.

”Politiikassa uhri voi ajatella joutuvansa puolueessa sivuraiteille, ilman ehdokkuuksia tai sopivia työtehtäviä.”

Mutta entä jos kyseessä on puolue, se oma poliittinen koti? Häiritsijällä saattaa olla oma valtapiiri ja vankka asema puolueessa. Siinä kuviossa on uhrin helppo valita passiivisuus. Useimmat seksuaalista häirintää tai väkivaltaa kokeneet lapset ja nuoret pelkäävät, ettei kukaan usko, kokevat epämääräistä syyllisyyttä osallisuudesta ja uskovat saavansa lopulta itse jonkinlaisen rangaistuksen. Politiikassa uhri voi ajatella joutuvansa puolueessa sivuraiteille, ilman ehdokkuuksia tai sopivia työtehtäviä.

Vaikka myös miesten häirintä on tosiasia ja myös vääristelevät lausunnot ovat mahdollisia niin suuri kuva on selvä. Nuorten naisten asema ei ole helppo, sillä valtaosa häirinnästä kohdistuu alle 35-vuotiaisiin naisiin. Rydman-tapaus onkin herättänyt monta naista kertomaan somessa häirintäkokemuksiaan vuosien varrella.  

Yhdenvertaisuus ei saa jäädä puheen tasolle, turvallinen tila ei saa olla tyhjiö eikä häirintäyhdyshenkilö saa olla pelkkä pahvikuva. Kaikkien organisaatioiden johtajilla on vastuu siitä, että todella toimitaan periaatteiden mukaan. Poliittisilla päättäjillä on vastuu siitä, että lainsäädäntö antaa sopivat raamit – tästä hyvänä esimerkkinä Suostumus2018-kampanjan siivittämä seksuaalirikoslainsäädännön uudistus.

Ennen kaikkea aikuisilla on vastuu lapsista ja nuorista.

Leena Brandt / Verde

22.6.2022 16:32

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti