Ylikuolleisuuden vertailu kertoo, että Ruotsin koronapolitiikka oli toimivaa

Yksi yleisesti koronauutisoinnissa toistuva virhe on se, että verrataan maakohtaisia absoluuttisia kuolleisuuslukuja toisiinsa. Suomalaisia aina ilahduttaa mahdollisuus pärjätä jossain asiassa kerrankin Ruotsia paremmin. Tämän vuoksi Suomen ja Ruotsin absoluuttisia koronakuolemia verrataan mielellään toisiinsa ja päätellään, että Suomi onnistui kansanterveyden suojelemisessa Ruotsia paremmin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.

Aloitetaan konkreettisella yksinkertaistetulla esimerkillä. Maassa X normaalisti vuositasolla kuolee influenssaan 500 henkilöä. Nyt koronaan kuoli 1000 henkilöä ja influenssaan 0, jolloin ylikuolleisuutta oli 500 henkilöä. Maassa Y normaalisti kuolee influenssaan 5000 henkilöä ja nyt koronaan kuoli 5000 henkilöä ja influenssaan 0, jolloin ylikuolleisuutta ei ole, vaikka absoluuttisten lukujen erot ovat merkittävät.

Esimerkki antaa suuntaa siitä, miksi on oleellista tarkastella ylikuolleisuutta absoluuttisten lukujen sijaan. Absoluuttiset luvut vaikka ne suhteutettaisiinkin väestömäärään eivät huomioi mitenkään väestön rakennetta (esim. ikä, sosioekonominen asema) eli sitä kuinka paljon maassa on vastaaville taudeille alttiita ihmisiä, jotka olisivat kuolleet myös ilman koronaa johonkin vastaavaan sairauteen. Absoluuttisiin lukuihin vaikuttavat lisäksi kunkin maan testausten määrä, kuolemien tilastointitapa sekä jossain määrin myös virheelliset testituloksetkin.

Ylikuolleisuus määritellään useimmiten viiden edeltävän vuoden keskiarvon perusteella, joten se antaa suhteellisen tarkan kuvan siitä, kuinka paljon enemmän ihmisiä kuoli pandemian takia normaalivuoteen verrattuna. Ylikuolleisuutta käytetään yleisesti pandemioiden lisäksi myös esimerkiksi sotilaallisten konfliktien, helleaaltojen ja luonnonkatastrofien kuolleisuuden arvioinnissa.

“Maallikolle luonnollinen reaktio onkin, että meidän tulee estää kuolemat keinolla millä hyvänsä ja tässä tapauksessa nimenomaan koronakuolemat. “

Jokainen kuolema on aina läheiselle surullinen asia. Koronapandemia on nostanut kuoleman otsikoihin ja tuonut sen ihan eri tavalla lähelle meitä. Maallikolle luonnollinen reaktio onkin, että meidän tulee estää kuolemat keinolla millä hyvänsä ja tässä tapauksessa nimenomaan koronakuolemat.

Kaksi vuotta sitten tavoitteeksemme tuli “kukaan ei saa kuolla koronaan”. Lääketieteen näkökulmasta ei ole kuitenkaan realistista pyrkiä ehkäisemään kuolemia, jotka tapahtuisivat muutenkin johonkin toiseen vastaavaan sairauteen. Voidaan toki päättää, että elämää pyritään pitkittämään kaikin keinoin, mutta ei ole rationaalisia perusteita tehdä näin vain yhden kuolinsyyn kohdalla. Keuhkokuume, influenssa tai muut hengitystieinfektiot ovat yleisiä huonokuntoisen vanhuksen kuolinsyitä. Influenssaan kuolee vuosittain kaikenikäisiä, ja tämänkin riskin olemme hyväksyneet. 

Lancetin artikkeli kohahdutti Suomessa

Tänä keväänä tiedelehti Lancetissa julkaistussa artikkelissa arviot Suomen ylikuolleisuudesta kohahduttivat ja saivat aikaan perusteettomia syytöksiä maamme kansanterveydestä vastaavia tahoja kohtaan. Julkaisun mukaan Suomessa olisi vuosina 2020–2021 aiheutunut noin 8 780 ylimääräistä kuolemaa. THL:n tilastoimat kuolemat samoilta vuosilta ovat 1 740. Kyse on kuitenkin lähinnä laskentamallien eroista, ylikuolleisuuden määritelmästä ja erityisesti siitä, miten maiden erilaiset väestö- ja ikärakenteet sekä väestön vanheneminen on huomioitu. Kansainvälinen tutkijaryhmä tekikin heti vastineen Lancetin julkaisuun. Heidän mukaansa kaikkien pohjoismaiden ylikuolleisuusluvut olivat artikkelissa selvästi yläkanttiin.

Tällä hetkellä ei ole keinoa tarkkaan määrittää koronaan kuolleiden määrää vaan lopulliset luvut saadaan aina vuoden viiveellä. Virallista tietoa odotellessa tilapäisesti koronakuolemiksi on määritetty kuolema, joka on tapahtunut 30 päivän sisällä positiivisesta testituloksesta, vaikka kuolinsyy olisi joku muu sairaus tai onnettomuus. Kun muistetaan, että Suomessa kuolee joka päivä 150 ihmistä, Omikronin myötä tämä laskentamenetelmä antaa väistämättä aivan liian suuren arvion koronakuolemista. 

Tiedetään, että rajoitustoimilla kuolemia on voitu siirtää eteenpäin ja rajoitustoimet voivat toisaalta myös aiheuttaa ylimääräisiä kuolemia esimerkiksi kertyvän hoitovelan tai muiden terveyshaittojen kautta, mutta silti Suomen tilanne ei ole hälyttävä. Kaikissa ikävakioiduissa ylikuolleisuuslaskelmissa, eli niissä, joissa väestön ikärakenne on huomioitu, olemme pärjänneet suhteellisen hyvin – aivan kuten lähtötietojen pohjalta oli odotettavissa. 

Parjattu Ruotsi pärjäsi hyvin

Erään 177 maata kattaneen tutkimuksen mukaan koronakuolleisuuteen vaikuttivat merkittävimmin maan väestön ylipaino, ikäjakauma sekä bruttokansantuote. Kaikki pohjoismaat ovatkin pärjänneet ylikuolleisuustilastoissa pääasiassa hyvin. Luvut vaihtelevat hieman lähteestä ja laskentatavoista riippuen. Eurostatin lukujen mukaan kahden vuoden ylikuolleisuudessa Ruotsi on jopa pärjännyt Suomea paremmin Suomen ollen heikoin pohjoismaa.

Kaiken kaikkiaan pohjoismaat ovat kuitenkin kutakuinkin tasoissa ja aina parhaimmistoa kansainvälisesti vertailtuna. Eurostatin mukaan kaikissa pohjoismaissa ylikuolleisuus jää alle viiden prosentin, kun Bulgariassa, Slovakiassa ja Puolassa nousua oli yli 20 prosenttia ja useimmissa muissa Euroopan maissa 10-15 prosenttia.

“Samalla kuitenkin väestöön kertyi immuniteettia, joka on suojannut ruotsalaisia myöhemmin paremmin. Ruotsissa ei käytännössä olekaan ollut ylikuolleisuutta enää tammikuun 2021 jälkeen. “

Tämä on erityisen hyvin Ruotsilta johtuen maan erilaisesta demografiasta muihin pohjoismaihin verrattuna. Ruotsissa pandemian alussa perusterve. hyväkuntoinen väestö sairasti koronaa enemmän. Alkuvaiheessa virus pääsi leviämään myös huonokuntoisiin vanhuksiin hoitokodeissa, jolloin kuolemia tuli kerralla enemmän. Samalla kuitenkin väestöön kertyi immuniteettia, joka on suojannut ruotsalaisia myöhemmin paremmin. Ruotsissa ei käytännössä olekaan ollut ylikuolleisuutta enää tammikuun 2021 jälkeen. Toisin sanoen kuolemat ajoittuivat pääasiassa pandemian ensimmäiseen vuoteen kun taas Suomessa pandemian loppupäähän. 

Tämä on myös infektiotautiopin teoreettisten perusteiden mukaista. Rajoitustoimilla voidaan vaikuttaa lähinnä tartuntojen ajoitukseen, toisin sanoen loiventaa tartuntakäyrää ja siten välttää tehohoidon kuormittuminen. Väestö on tällöin kuitenkin edelleen altis virukselle eli seuraavan aallon tai flunssakauden koittaessa alttiita ihmisiä on enemmän kuin sellaisessa maassa, jossa ihmiset ovat kartuttaneet immuniteettia. Immuniteetti ei tietenkään koskaan ole täydellinen, mutta sillä on koko ajan enemmän merkitystä.

Takaisin normaaliin ja pysytään siellä

Sellainen elämä, jossa virusta vältellään maailman tappiin asti, ei ole siis järkevää eikä sellaista varmastikaan muiden seurausten takia juuri kukaan enää halua. Strategian varjopuolet ovat nyt nähtävissä viimeisessä viruksen tukahduttamiseen tähtäävässä maassa, Kiinassa. Kaikki muut maat, myös saarivaltiot, ovat jo tukahduttamisstrategioista luopuneet. Tukahduttamisstrategian mahdottomuus olisi toki ollut tiedossa jo kaksi vuotta sitten, mikäli olisimme uskaltaneet luottaa siihen, mitä historian saatossa olemme hengitystieinfektioista oppineet. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jatkossa on tärkeää, että ehkäisemme uusia mahdollisia eläimistä ihmisiin siirtyviä viruksia ennakoiden, esimerkiksi lopettamalla eläinten elintilan kaventaminen. Nyt kuitenkin meidän on opittava elämään tämän uuden hengitystieinfektioviruksen kanssa niin ikävää kuin se onkaan. Poikkeustilassa eläminen aiheuttaa monenlaisia kansanterveyden ongelmia sekin. Maan onnistumisessa väestönsä suojelussa oleellisempaa onkin kansanterveyden kokonaisvaltainen suojeleminen, ei yhdeltä sairaudelta suojaaminen. Nämä opit on tärkeää pitää mielessä, kun ensi talvena todennäköisesti jälleen sairastetaan koronaa.