Atte Harjanne: Moderni kulutussota vaatii teollista kykyä, jota Euroopan on nyt tehostettava

Lännen ja Euroopan on nyt samaan aikaan sekä vahvistettava omaa puolustuskykyään että huolehdittava, ettei Ukrainan voitto jää materiaalista kiinni. Onnistuminen edellyttää tehokasta yhteistyötä ja koordinaatiota, kirjoittaa Verden kolumnisti Atte Harjanne.

12.9.2022 | Kolumni

Verde Atte Harjanne

Toinen maailmansota päättyi aikanaan Natsi-Saksan ja Japanin tappioon ja liittoutuneiden voittoon. Syyt siihen lopputulokseen ovat moninaiset, mutta yksi aivan keskeinen selitys löytyy liittoutuneiden, erityisesti Yhdysvaltojen, teollisesta voimasta. Sotatarviketuotannon mobilisoinnissa kesti hetken, mutta lopulta liittoutuneet tuottivat sodan kuluessa moninkertaisen määrän tykkejä, panssarivaunuja, laivoja, lentokoneita, kivääreitä ja ammustarvikkeita akselivaltoihin verrattuna. Tähän materiaalivyöryyn eivät Saksa tai Japani kyenneet vastaamaan. 

Materiaalin merkitys on hyvä muistaa tänäkin päivänä. Koulutus, tiedustelutieto ja maanpuolustustahto ovat kaikki ratkaisevan tärkeitä menestystekijöitä sodankäynnissä. Materiaalinen ylivoima on silti edelleen ylivoimaa. Käynnissä oleva sota Ukrainassa on muistuttanut tästä. Moderni laajamittainen sota on yhä kulutussotaa, jossa sotatarviketta kuluu ja tuhoutuu massoittain. Se osapuoli, joka saa enemmän ja parempaa tavaraa rintamalle, saa etulyöntiaseman.

Moderni laajamittainen sota on yhä kulutussotaa, jossa sotatarviketta kuluu ja tuhoutuu massoittain.

Ukrainalaiset ovat puolustaneet maataan sitkeästi ja taidokkaasti Venäjän hyökkäykseltä sen alusta asti. Puolustustaistelussa erityisesti läntiset panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseet olivat tärkeässä roolissa nopeaan voittoon tähdänneiden hyökkäyskiilojen pysäyttämisessä. 

Venäjä pystyi Kiovan taistelun tappion jälkeen silti jatkamaan etenemistään idässä, joskin hitaasti, omien materiaali- ja ammusvarastojensa turvin, massiivista tulenkäyttöä hyödyntäen. Tilannetta on tasoittanut lännen aseavun lisääminen ja raskaiden aseiden toimittaminen: Yksistään amerikkalaisten HIMARS-raketinheittimillä on ollut kaikesta päätellen erittäin suuri strateginen merkitys koko sodan kulkuun. Sotatarvikemateriaalilla, sekä laadulla että määrällä, on siis ollut ratkaiseva rooli sodassa, ja niin on jatkossakin. 

Tätä kirjoittaessa Ukraina on jälleen temmannut aloitteen ja vapauttaa maan koillisosia kovaa vauhtia. Jotta sota päättyy kuten oikein on, Ukrainan voittoon, täytyy materiaalituen virrata jatkossakin, ja vielä entistäkin tehokkaammin ja laajemmin. Samaan aikaan Venäjän sotateollisen kyvyn rampauttaminen pakotteilla on edelleen tärkeää.

Sodan kuva muuttui

Euroopassa ja osin myös Yhdysvalloissa ajatus sodan kuvasta on ollut kylmän sodan jälkeen toisenlainen. Kriisinhallinta, terrorismin vastainen taistelu ja epäsymmetrinen sota ovat ohjanneet varustautumista, jossa keskeisenä ajatuksena on ollut nopea toimintakyky teknologisesti ylivoimaisilla, mutta määrältään kapeilla joukoilla. Panssaroituja osastoja ja tykistöjä on kutistettu kautta linjan, tai niistä on jopa kokonaan luovuttu. Suomi on ollut poikkeus, ja hyötynyt mahdollisuudesta ostaa laadukasta laajamittaiseen sotaan suunniteltua tavaraa, kuten Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja ja MLRS-raketinheittimiä, vähän käytettynä.

Nyt länsi on herännyt maailmaan, jossa materiaalinen valmius laajamittaiseen sotaan on sittenkin yhä tarpeen. Käsillä on kaksiosainen haaste: Euroopan maiden on vahvistettava omaa puolustuskykyään ja samaan aikaan kyettävä varustamaan tehokkaasti Ukrainaa, joka taistelee tosiasiassa koko Euroopan tulevaisuuden puolesta. 

Lähtökohta on sinänsä hyvä: Länsi on taloudellisesti ylivoimainen Venäjään nähden. Pelkästään EU on kooltaan liki kymmenkertainen talous Venäjään verrattuna. Talouden lihakset eivät kuitenkaan muutu raudaksi aivan sormia napsauttamalla, ja riskinä on, että rahaa käytetään paljon, mutta kehnoin tai välttävin tuloksin.

Euroopan puolustusteollisuutta on vaivannut pitkään tehottomuus, jonka taustalla on protektionismi. Erityisesti suuret maat vetävät kotiinpäin, ja kohdentavat jopa yli 90 prosenttia hankinnoistaan omille yrityksilleen. Resurssit myös hajautuvat liiaksi rinnakkaisiin hankkeisiin, kun päätöksiä ohjaavat edelleen usein suorituskyvyn ja kustannustehokkuuden ohella arvovalta, kansallistunne ja aluepolitiikka.

Jotta länsi ja Eurooppa sen osana voivat vastata nyt käsillä olevaan sotataloudelliseen kaksoishaasteeseen, on siis panostettava yhteistyöhön ja koordinaatioon. Kaluston hankinnossa ja tuotannossa kannattaa etsiä ja hyödyntää kaikki yhdessä tekemisen paikat. Ukrainan tukemisessa on huolehdittava sekä yhteistyöstä että fiksusta työnjaosta, jotta Ukrainalle saadaan tuotettua koulutuksen ja käyttöönoton osalta mahdollisimman tehokasta ja suoraviivaista apua, joka on tipottaista ja kirjavaa materiaalitukea huomattavasti vaikuttavampaa. 

Euroopan sisämarkkinat pitäisi vihdoin saada pelittämään myös puolustusteollisuuden osalta, luomatta kuitenkaan turhaa kitkaa yhteistyöhön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa. Selvää on, että sekä EU että NATO ovat keskeisen tärkeitä organisaatioita tässä savotassa.

Sotatarvikkeiden ohella meillä on nyt kiire takoa tuulimyllyjä, aurinkopaneeleita ja ydinvoimaloita korvaamaan fossiilienergiaa. 

Tehokkuus varustautumisessa ja Ukrainan tukemisessa on tarpeen siksikin, että siihen laitetut paukut ovat pois muusta käytöstä. Sotatarvikkeiden ohella meillä on nyt kiire takoa tuulimyllyjä, aurinkopaneeleita ja ydinvoimaloita korvaamaan fossiilienergiaa. Energiakriisi kun on osa tätä samaa konfliktia, ja vaarallisesti etenevän ilmastonmuutoksen taltuttaminen on edelleen pahasti kesken. Ukrainan jälleenrakennus on sekin edessä häämöttävä valtava urakka. Kaikki tämä alleviivaa sitä, että varustautuminen ja varustaminen täytyy tehdä fiksusti ja kustannustehokkaasti. 

On valitettavaa, että vielä 2020-luvullakin joudumme käyttämään valtavasti rahaa ja resursseja sodankäynnin välineisiin. Juuri nyt vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä, eikä varustautumisen ja varustamisen kaksoishaasteessa ole varaa epäonnistua. Venäjän pitää hävitä sotansa Ukrainassa, eikä Venäjälle saa antaa tilaa aloittaa seuraavaa sotaa.

Atte Harjanne
Kirjoittaja on vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vihreiden varapuheenjohtaja. Hän kirjoittaa kolumneja Verdeen joka neljäs viikko.

12.9.2022 9:24

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti