Eläimet eivät äänestä eikä uhanalainen luonto protestoi

Tällä viikolla kävi jälleen selväksi, mitä mieltä hallituskumppanit SDP, keskusta ja RKP ovat eläinten oikeuksista. Neljä luonnonvaraisia eläimiä koskevaa kansalaisaloitetta sai maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä kylmää kyytiä. Vihreät hävisivät äänestyksessä, ja vain vasemmistoliitolta tuli osin sivustatukea.

21.9.2022 | Pääkirjoitus

Nokikanoja. Kuva: Sharkolot/Pixabay

Kansalaisaloitteet koskivat saimaannorppa-alueella kalastamista ja uhanalaisten lajien metsästystä. Saimaannorppa-asiassa vihreät puolusti verkkokalastuksen täyskieltoa eläimen levinneisyysalueella, mutta edes kiellon pidentäminen heinäkuulle ei herättänyt enemmistön sympatiaa. Norpan suojelusta kävivät viimeksi keväällä 2021 isoa kiistaa silloiset ministerit, ympäristöministeri Krista Mikkonen ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Uhanalaisten lajien metsästys on Suomessa niin laajalti sallittua, että sitä on todella vaikea käsittää. Uhanalaisuus on ikäänkuin vitsi.  Metsästys nauttii jonkinlaista ikiaikaista suojelua, vaikka se on nykyään harrastajapulaa poteva harrastus muiden joukossa eikä kenenkään elämän ehto.

Kolme kansalaisaloitetta koski uhanalaisia lajeja, ja vihreät jäi vähemmistöön puolustamaan voimakasta suojelua. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa ovat tietysti edustettuina myös oppositiopuolueet kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ja valiokunnan enemmistön mielestä susia saisi ampua nykyistä helpommin, ammuttuja valkoposkihanhia saisi syödä eikä edes erittäin ja äärimmäisen uhanalaisten suojelu vaadi lisätoimia.

Valkoposkihanhien kohdalla vihreät haluavat, että linnut siirretään metsästyslain piiriin. Sen sijaan luonnonsuojelulain piiriin ei haluta mahdollisuutta poikkeusluvalla ammuttujen rauhoitettujen eläinten hyödyntämiseen. Se olisi huolestuttava ennakkotapaus.

Uhanalaisten lajien metsästykseen ei tule mitään tolkkua niin kauan kuin metsästyksen säätely kuuluu maa- ja metsätalousministeriön alaiselle Suomen Riistakeskukselle.

Uhanalaisten lajien metsästykseen ei tule mitään tolkkua niin kauan kuin metsästyksen säätely kuuluu maa- ja metsätalousministeriön alaiselle Suomen Riistakeskukselle. Esimerkiksi uhanalaiset linnut päätyvät ammutuiksi oheistappioina, kun metsästys sallitaan hämärän aikaan.

Jos heinäsorsien lisäksi pamauttelee nokikanoja, taveja ja jouhisorsia niin se ei tunnu juuri ketään haittaavan.

Sallittua on edelleen myös lintujen houkuttelu ampumaetäisyydelle ruokinnan avulla vaikkapa laittamalla veteen lautallinen viljaa.

Yksi järjettömyyksistä on myös valkohäntäkauriiden ruokinta. Kauriit ovat iso riesa puutarhoille ja myös merkittävä liikenneonnettomuuksien syy. Mutta koska kauriit ovat kivaa ammuttavaa ja liha herkullista, niin metsästäjät saavat niitä ruokkia ja kanta pysyy isona. Kauriita metsästävät ilvekset ja sudet puolestaan kelpaavat tappolistalle.

SDP ei luontokysymyksistä lämpene

Jokainen eduskunnan käsittelyyn päätyvä kansalaisaloite on kerännyt vähintään 50 000 ääntä. Aloitteet ovat kirjava joukko, mutta näistä neljästä eläinten oikeuksia puolustavasta aloitteesta siis jokainen oli kerännyt tuon määrän kannattajia, osin toki samoja. Heille kaikille puolueiden enemmistön viesti on, ettei luonnonvaraisten eläinten oikeuksia tarvitse parantaa.

Hallituksessa olevien keskustan ja RKP:n kanta ei yllätä alue- ja identiteettinäkökulmasta, mutta pääministeripuoluetta sopii ihmetellä. Miksi SDP vähättelee esimerkiksi metsästyksen ongelmia? Miksi pääministeri Sanna Marin on jättänyt hallituskaudella monet luontokiistat keskustan ja vihreiden välisiksi, ottamatta minkäänlaista johtajuutta?

Oma lukunsa sitten on turkistarhaus, josta Verde pääkirjoitti jo keväällä. Turkistuotanto on useissa Euroopan maissa täysin kielletty, eivätkä mitkään eläinten hyvinvointiin liittyvät syyt puolla sitä. Lähtökohdiltaan vilkkaat ketut ja näätäeläimet sulloittuina verkkohäkkeihin, paksuiksi turkispunkeroiksi jalostettuina, ovat hyvinvoinnin irvikuva.

Yllättävästi Hufvudstadsbladet on viime viikkoina julkaissut kokonaisen sarjan turkistarhauksesta. Myös RKP:n kannattajissa on yhä enemmän niitä, jotka haluavat liittyä samaan turkiskriittiseen rintamaan vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden kanssa. Alaa koettelee eläinsuojeluongelman lisäksi taloudellinen kriisi, kun turkishuutokaupat ovat viime vuosina menneet penkin alle.

Seuraavaan hallitusohjelmaan olisi jo hyvä saada kirjaus turkistarhauksen tukemisesta siirtymäkauden ajan, jotta tarhurit ehtivät varautua tulevaan eivätkä ainakaan enää investoi lisää auringonlaskun alaan.

Pitkän kaavan mukaan valmisteltu hallituksen esitys uudeksi eläinten hyvinvointilaiksi tulee eduskuntaan huomenna. Turkistarhaukseen ei siinäkään puututa, ja lakiesityksessä olisi monelta osin pitänyt edetä pitemmälle, mutta uusi laki tuo sentään myös useita parannuksia nykyiseen verrattuna.

Leena Brandt / Verde

21.9.2022 15:41

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti