Anarkistin vapaus ei ole keneltäkään toiselta pois

Pakolaistilanne maailmalla menee jatkuvasti huonompaa suuntaan. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tilastojen mukaan pakolaisia oli viime vuoden lopulla 21,3 miljoonaa. Kymmenessä vuodessa pakolaisten määrä on yli kaksinkertaistunut.

Kotoaan pois pakotettuja on vielä selvästi enemmän: viime vuonna kaikkiaan 89,3 miljoonaa. Näistä 36,5 miljoonaa on lapsia.

Sota Ukrainassa on tänä vuonna heikentänyt tilannetta entisestään. Mistään päin maailmaa ei ole kuulunut uutisia kehityksen kääntymisestä merkittävästi parempaan suuntaan. Synkältä näyttää.

Suomessa pakolaisen kulttuurinen status on muuttunut vuosituhannen myötä, muistuttaa Viroon asettunut kirjailija ja entinen kustantaja Ville Hytönen esseekokoelmaan Grand Tour.

Viime vuosituhannen lopulla pakolaiset olivat ”brodskyja, solženitsyneitä, eteläamerikkalaista sivistyneistöä tai Francon takia Pariisiin muuttaneita espanjalaistaiteilijoita”.

Tämän vuosituhannen pakolaiset tulevat kauempaa, ovat tummempia, köyhempiä ja vähemmän koulutettuja. Heidän pakolaisuutensa syyt ja taustat ovat monimutkaisempia kuin aikaisempien tulijoiden. Heidän mukanaan tuomaan muukalaisuuteen liittyy vahvasti pelkoa, joka helposti johtaa vieraiden tulon vastustamiseen.

Hytönen ei kiistä kokemuksen oikeutusta, mutta ”linnoittautuminen omaan lähiöasuntoonsa uusien naapureiden pelossa tekee elämisen yhtä turhaksi kuin turha Bulgarian matka”.

”Olet muukalainen omilla kotikulmillasi”, joku sanoo, ja siihen pitää vastata, että ”sehän tässä elämässä on hienoa.”

Hytösen Grand Tour kulkee laajan kaaren eri maissa, pääasiassa kuitenkin Balkanilla ja arabimaissa. Uusi kotimaa Viro on tietysti mukana.

Vierauden tunnetta hän hakee välillä jopa itsetarkoituksellisesti nukkumalla kerjäläisten kanssa kadulla, vaikka hotellihuone olisi odottamassa ja seuraavana päivänä on edessä gaalatilaisuus. Sinnehän ehtii, kun käy suihkussa välillä! Hytönen itsekin myöntää tirkistelynsä vastenmielisyyden.

Tulkintaa anarkismista

Matkoillaan ja teoillaan Hytönen tekee todeksi omaa tulkintaansa anarkismista.

”Minun anarkismini on vapauden, kapinan ja omaäänisyyden manifestia, sillä uskon, että paras mahdollinen maailma aukeaa näillä kolmella käsitteellä.”

Aatehistoriallisesti anarkismiin liittyy ennen kaikkea valtarakenteiden purkaminen ja niistä riippumattoman vapauden korostaminen. Tämä ei Hytöselle riitä: myös omistamisen vapaus ja hedonismi pitää ottaa huomioon. Tässä saattaa monella anarkismia sympatisoivalla olla nielemistä.

Hytönen liikkuu ja kirjoittaa perinteisen oikeisto-vasemmisto-akselin ulkopuolella. Hänelle anarkismi tarkoittaa ”poeettista vierautta” ja maksimaalista vapautta kaikille mahdollisimman laajalla perspektiivillä. Sen väri ei ole punainen ja musta vaan värien kirjo.

”Haluan tuoda koko maailmaan siirtolaisnäkökulman, läpitunkevan vierauden tunteen, jossa rakenteet hyljeksivät. Jossa on ponnisteltava voittaakseen esteensä.”

Hytösen mukaan “aikuisten pyrkimyksiin pitäisi kuulua muukalaisuuden tavoittaminen itsestämme”. Silloin yksilö pääsee yli sen rajan, että kokemus toiseudesta ärsyttää.

Hytösen esittämässä anarkismissa vapaus ei ole keneltäkään toiselta pois, eikä sitä myöskään voi tavoitella väkivaltaisesti. Näkökulma on mielenkiintoinen ja houkutteleva, mutta sen hahmottamiseksi Hytönen tekee turhan rönsyilevän Grand Tourin. Karsintaa olisi kannattanut tehdä – ainakin kirjassa, jos ei elämässä.

Entä muuttuuko maailman huono pakolaistilanne paremmaksi Hytösen esittämällä anarkistisella vapaudella? Sitähän ei varmuudella tiedä, mutta voisi aavistella, ettei tilanne ainakaan huonompaan suuntaan menisi.

Ville Hytönen: Grand Tour. Johdatus anarkistiseen vapauteen. Tuuma-kustannus 2022.