Ilmastometsiä ja kasvissyöntiä – näin ilmastonmuutos päihitetään

Kirjan 20 kirjoittajaa ovat ansioituneita useiden eri alojen asiantuntijoita, joiden johtopäätökset eivät ole aina sopusoinnussa keskenään. Lähtökohta on kuitenkin sama: Globaalin ilmastonmuutoksen riistäytyminen hallitsemattomaksi on todellinen riski. Useiden tutkijoiden mukaan maapallon ilmastojärjestelmä on mahdollisesti jo lähestymässä peruuttamatonta keikahduskynnystä.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tulisikin saada laskemaan 1970-luvun tasolle. Kehityksen kääntäminen edellyttää sekä nopeaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä että liiallisen hiilidioksidin tehokasta sitomista pois ilmakehästä. Uusien metsien perustamista ja olemassa olevien metsien puumäärän lisäämistä pidetään tehokkaimpina ja toteuttamiskelpoisimpina keinoina hiilen sitomiseksi.

Kirjassa esitellään useita esimerkkejä ja kokemuksia eri puolilla maapalloa toteutetuista, meneillään olevista tai suunnitelluista metsityshankkeista. Hankkeiden mittakaava vaihtelee pienestä valtavan suureen.

Unelmana jättiprojekti

Valtavan suuri -kategoriaan kuuluu esimerkiksi Pentti Muroleen ja Eero Kontulan suunnitelma Sahelin alueen metsittämisestä. Liikkeelle lähdettäisiin 10 000 neliökilometrin suuruisesta pilottiprojektista, jonka tuloksia hyödyntämällä voitaisiin edetä tavoitteena olevaan, koko Saharan alueen metsittämiseen.

Kokonaisvaltainen ja kunnianhimoinen hanke perustuisi keinokasteltuihin ilmastometsiin ja paikallisille asukkaille elantoa tuoviin peltometsäviljelmiin. Sen puitteissa porattaisiin kaivoja, istutettaisiin metsiä, pystytettäisiin aurinkovoimaloita, luotaisiin ja rakennettaisiin ekokyliä ja -kaupunkeja, toteutettaisiin paikallisdemokratiaa ja luotaisiin uusi hallintomalli. Ja paljon muuta.

Kirjoittajat kertovat lähestyneensä 10 miljardia euroa maksavan pilottiprojektin tiimoilta myös Suomen päättäjiä. Pilotti olisi yksi tuhannesosa koko Saharan metsityksestä. Vuonna 2021 edesmennyt Pentti Murole ei valitettavasti ehtinyt nähdä jättiunelmansa edistyvän.

Olavi Luukkasen artikkelissa puolestaan kerrotaan puupeitteen palauttamiseksi jo tehtyä työtä Sahelin alueella.

Sahelissa toimii lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia hankkeita, joista tunnetuimpia on vuonna 2008 aloitettu Afrikan unionin ja YK-järjestöjen johdolla aloitettu Afrikan vihreä muuri -projekti, jonka tavoitteena on kunnostaa maa-alueita 50 miljoonan hehtaarin alalla Sahelissa.

Luukkasen mukaan metsien palauttaminen edistyykin Sahelissa hyvin. Muun muassa peltometsäviljelyyn, metsien luontaiseen uudistumiseen ja paikallisten ihmisten omaan aktiivisuuteen perustuva metsitystyö on johtanut puupeitteen lisääntymiseen.

Luukkasen mukaan koko Sahelissa uusi puupeite on saatu yli 20 miljoonan hehtaarin alalle, vieläpä halvoin kustannuksin ja joillain alueilla peräti ilmaiseksi. Työtä on tukenut maahan liittyvien oikeuksien siirto yhä enemmän paikallisille maanviljelijöille. Myös sateet ovat lisääntyneet Sahelissa viimeisten 25 vuoden ajan.

Siemenpuu-säätiön kirjoittajaryhmän artikkelissa kerrotaan paikallisyhteisöjen ja etelän järjestöjen työstä metsien puolustajina muun muassa Brasiliassa, Indonesiassa ja Intiassa. Suomen kehitysyhteistyövaroista rahoitusta saava säätiö on tukenut esimerkiksi Brasilian Amazonian alueella perinteistä keräilijäväestöä edustavan CNS-järjestön toimintaa ns. keräilijäreservaattien perustamiseksi.

Tällaiset kestävän käytön suojelualueet, joista keräilijäväestö saa elantonsa ja joita se samalla suojelee, kattavat nykyisellään 93 miljoonaa hehtaaria eli noin 19 prosenttia Brasilian Amazonian pinta-alasta.

Amazonian metsien monimuotoisuuden suojelu on siis vahvasti keräilijöiden ja muun alkuperäisväestön käsissä.

Väärin metsitetty?

Samalla kun on metsittämisen ilmastohyödyistä ollaan pääsääntöisesti samaa mieltä, myös väärin toteutettujen, esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta uhkaavien, ilmastometsien vaaroista varoitetaan.

Siemenpuun artikkelissa todetaan, että pahimmassa tapauksessa hankkeissa voidaan käyttää varoja vierailla puulajeilla istutettuihin plantaaseihin, jotka syrjäyttävät paikallisia elinkeinoja, tai puuttuu takeet siitä, että istutetut puut kasvavat ja sitovat hiiltä pitkään. Metsiä ja myös ilmastometsityshankkeita koskevien päätösten tulisikin olla aidosti paikallisella tasolla tehtyjä.

Olavi Luukkosen mukaan tutkimukseen perustuva tieto eri metsityshankkeiden hyödyistä on valitettavan epäselvää ja jopa ristiriitaista. Kokonaiskuvan saamiseksi tarvittaisiin hänen mukaansa tarkkoja tietoja eri tutkimuksissa käytetyistä menetelmistä ja määritelmistä sekä tarpeeksi pitkiä ajanjaksoja kattavia analyyseja. Suurin paino olisi annettava jo saavutetuille käytännön kokemuksille.

Vaikka ilmastokriisin metsiin ja puihin perustuvissa ratkaisuissa on Luukkasen mukaan syytä käyttää kaikkia olemassa olevia keinoja, näiden keinojen keskenään hyvin erilaisia ekologisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia olisi vertailtava keskenään.  

Koskeeko tämä minua?

Entä sinä ja minä – onko meillä annettavaa ilmastometsien hyväksi tehtävälle työlle? Kirjan mukaan paljonkin.

Fossiilisten polttoaineiden alati kasvava käyttö on vasta 1950-luvulta lähtien ollut ilmaston lämpenemisen tärkein syy. Aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun suurin tekijä oli maankäytön muutos, etenkin metsäalan maailmanlaajuinen häviäminen.

Metsäkadon taustalta löytyy yksi pääsyy: metsämaan muuttaminen maatalouskäyttöön peltomaaksi ja laidunmaaksi. Tämä aiheuttaa jopa 83 prosenttia metsäkadosta.

Esimerkiksi Brasiliassa tärkein syy maankäytön muuttamiseen on vauraiden maiden nopeasti lisääntynyt naudanlihan ja karjanrehun kysyntä.

Jos liha- ja rehutuotteiden kansainvälinen kysyntä vähenisi merkittävästi ruokavalion ja -tottumusten myötä, tulisi sademetsien hävittämisestä Kari Silfverbergin mukaan kannattamatonta, ja pelto- ja laidunmaita voitaisiin palauttaa metsämaaksi ja hiilinieluiksi.

Risto Isomäki kysyy artikkelissaan, onko meidän mahdollista löytää ilmastometsitystä varten useita miljardeja hehtaareja uutta maata. Huomio kääntyy jälleen lihan ja rehun tuotantoon.

Maailmassa on ainakin 3,5 miljardia hehtaaria pysyviä laidunmaita ja suuri määrä väliaikaisia ja hylättyjä laidunmaita. Lisäksi ehkä 40 prosenttia kaikista maailman pelloista kasvaa jo karjanrehua.

Johtopäätöksenään Isomäki kirjoittaa, että jos eläinperäisten tuotteiden kulutus maailmassa pystyttäisiin edes puolittamaan, ilmastokaaoksen ehkäisemisestä tulisi ratkaisevasti helpompaa. Ja toisinpäin: nykyisellä eläinperäisten tuotteiden kuluttamisella minkäänlaista toivoa paremmasta ei varmaankaan ole.

Kari Silfverberg ja työryhmä. Ilmastometsät 2022. Into Kustannus.