Pienen joukon valitut määräävät tahdin seurakunnissa

Suomalaisten enemmistö, reilu 66 % kuuluu evankelis-luterilaiseen seurakuntaan. Sunnuntaina käytyjen vaalien äänestysprosentti jäi alle kolmeentoista. Viime vaaleissa uurnilla kävi 14,4 % äänioikeutetuista. 

Alhaiseen äänestysintoon voi syitä hakea useasta suunnasta. Niitä voivat olla seurakunnan läheisyys (tai kaukaisuus) omassa arjessa, vaalien heikohko näkyvyys mediassa sekä seurakuntien päätöksenteon näkymättömyys vaalien välillä.

Demokraattinen päätöksenteko kuuluu myös seurakuntiin. Keskeistä äänestäjälle on riittävän tiedon saaminen sekä vaalista että ehdokkaista. Äänestysmotivaatio tarvitsee myös uskoa kirkon tulevaisuuteen.

Hyvinkin sitoutuneet sitoutumattomat

Puoluepolitiikka on läsnä myös seurakuntavaaleissa. Perinteisesti etenkin kokoomus ja demarit ovat asettaneet omat seurakuntavaalilistansa ja myös menestyneet niillä. Liikkeet, kuten Tulkaa kaikki, ovat vakiinnuttaneet asemansa seurakuntien päätöksentekopöydissä. Vaikuttaa siltä, että erilaiset puoluepoliittisesti sitoutumattomat listat vetävät ehdokkaita puoleensa, mikä on ymmärrettävää.

Tyypillisiä seurakuntavaaleissa ovat erilaiset sitoutumattomien listat. Ne voivat olla äänestäjän kuluttajansuojan kannalta hyvin hankalia. Jos lista ei ole kokonaisuudessaan sitoutunut samanlaisiin arvoihin ja periaatteisiin, miten äänestäjä voi luottaa siihen, että oma näkemys tulee kuulluksi päätöksenteossa? Joka tapauksessa listoilta läpi menevät vain suurimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

Vastuullista olisi ääneen sanoittaa listan ja sen ehdokkaiden arvopohja. Evankelisluterialisessa seurakunnassa toimii useita herätysliikkeitä ja muita ryhmittymiä, joiden aatepohja ei kaikilta osin välttämättä vastaa edes kirkon nykylinjauksia. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi suhtautuminen naispappeuteen. Käytännöllisen teologian tohtori Kati Tervo-Niemelä on todennut, että kristilliset herätysliikkeet ovat suurin yksittäinen syy naispappeuden vastustamiseen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Vaalit ei saisi olla pienen piirin perinne

Kirkko on merkittävä yhteiskunnallinen toimija, jonka linjoista ja periaatteista päättää pienen joukon valitsema päättäjäjoukko. 

Väestön ikääntyminen heijastuu päättäjäkuntaan. Vaikuttaa siltä, että seurakuntien päättäjät ovat hieman kuntapäättäjiä iäkkäämpiä. Uusien seurakuntapäättäjien keski-ikä on 57 vuotta, kun vuoden 2021 kuntavaaleissa valittu oli keskimäärin 50-vuotias. 

Seurakuntavaalit on siitä poikkeuksellinen vaali, että jo 16-vuotias seurakunnan jäsen saa äänestää. Ajatus alemman äänestysikärajan taustalla lienee rippikoulussa. Rippikoulu käydään pääsääntöisesti sinä vuonna, kun nuori täyttää 15, ja sen jälkeen tullaan ikään kuin seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi kaikkine oikeuksineen. 

Nuorten äänestysinto jäi näissä vaaleissa alle seitsemään prosenttiin. Se on sääli. Kirkosta erotaan kaikenikäisenä, mutta erityisen paljon eroavat nuoret ja nuoret aikuiset. Kehä on viheliäinen. Kirkosta erotaan, kun sen ei koeta antavan itselle mitään. Toisaalta seurakunta ei voi tarjota nuorille ja nuorille aikuisille sitä mitä he tarvitsevat, jos ryhmä on päätöksenteon ulkopuolella.

Samainen noidankehä pätee myös arvokysymysten vuoksi kirkosta eronneisiin. Kirkkoa on vaikea viedä liberaalimpaan suuntaan, jos liberaalit jättävät seurakunnan.   

Lähivuodet määräävät seurakuntien tulevaisuuden

Yksi syy kirkosta eroamiseen vaikuttaisi olevan vero. Kirkollisveron suuruus vaihtelee seurakunnittain, mutta on 1–2 %. Esimerkiksi keskituloinen tamperelainen maksaa noin neljäsataa euroa vuodessa kirkollisveroa. Se on tuntuva summa. On ymmärrettävää, että sille haluaa vastinetta. 

Toinen keskeinen syy on arvoissa ja linjattomuus etenkin yhdenvertaisuuskysymyksissä. Nämä arvoristiriidat repivät seurakunnissa ja koko kirkossa molempiin suuntiin, aiheuttaen eroja etenkin arvojanan liberaalissa päässä, mutta myös vanhoillisemman katsantakannan edustajissa.

Voiko seurakuntavaalien äänestysaktiivisuudesta vetää johtopäätöksiä kirkon tulevaisuudesta? Selvää on, että sitoutuminen evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenyyteen on on vähenemässä.  Väestönkehitys näkyy joka tapauksessa kirkkoon kuuluvien määrässä. Kirkon jäsenyyden arvioidaan putoavan alle puoleen väestöstä lähivuosikymmeninä. 

Päättäjäkunta on rajatun joukon valitsema. Seurakuntien on siis syytä pohtia, edustaako se jäseniä parhaalla mahdollisella tavalla. Halutaanko kaikki todella pitää mukana? Onko se tämän kehityksen edetessä enää kirkon tehtävä?