Huomiotaloudessa kaupankäynnin välineeksi käyvät niin sodan uhrit kuin moraalikin

Reilu kuukausi sitten Elon Musk, tuo Etelä-Afrikan raivostuttavin lahja maailmalle, osti Twitterin ja aiheutti ennennäkemättömän globaalin härdellin.

Syntyi lukuisia meemejä, kahdeksan taalan verifikaatiomerkillä varustettuja parodiatilejä (jotka onnistuivat jopa romahduttamaan lääkeyhtiön arvoa pörssissä) ja herättämään huolta siitä, miten Twitterin mahdollinen kaatuminen vaikuttaa kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon.

Päätöksentekoa ei onneksi ainakaan vielä tehdä pelkkien twiittien pohjalta, mutta yleinen konsensus nykypäivänä on, että poliittisesti aktiiviset ihmiset löytyvät nimenomaan Twitteristä. Oli kyseessä sitten kansanedustaja, aktivisti, kuntapäättäjä tai puoluepoliittisesti sitoutumattoman hyväntekeväisyysjärjestön paikallisaktiivi, mielipiteitä etsitään nimenomaan Twitteristä.

Twitteristä tuli heti alusta alkaen ikään kuin journalististen julkaisujen, ministeriöiden ja tieteentekijöiden vapaa ilmoitustaulu, josta muutamaa lähdettä seuraamalla pystyy hyvin pysymään kärryillä maailmalla puhututtavista ilmiöistä ja aiheista. Samalla se on toiminut alustana, jolla voi korjata virheellisiä väittämiä reaaliajassa ilman tuntien tai jopa vuorokausien viivettä. 

Huutoäänestys on huomion, ei vallan lähtökohta

Koska Twitter on onnistunut muuttumaan hyvin oleelliseksi globaaliksi sosiaaliseksi mediaksi, josta tietoa kaivavat niin media kuin kansanedustajatkin, on alustan myyminen Muskin kaltaiselle miljardöörille osoittautunut sekä hyväksi että huonoksi jutuksi. Hyväksi siinä mielessä, että ilman omistajuuden vaihtumista Twitterin merkityksellisyyteen yhteiskunnallisessa keskustelussa ei välttämättä olisi herätty.

Huonoa asiassa taasen on, että Twitterin ostamisen myötä Musk on asettanut itsensä osapuoleksi tilanteisiin, joihin hänellä ei yksityishenkilönä olisi mitään asiaa. Se herättää huolta siitä, mihin kaikkeen yksittäinen ihminen voikaan globaalilla skaalalla vaikuttaa, jos ainoa ero tavan tallaajan kanssa on nettovarallisuus ja nollien määrä pankkitilin saldossa.

Elon Musk on ihminen, joka on repinyt itselleen vaikutusvaltaa, mutta ei suostu kantamaan sen tuomaa vastuuta. Sen sijaan hän välttelee keskustelua ja yrittää epätoivoisesti jauhottaa kanssakeskustelijansa ja johtamisen sijaan järjestää seuraajilleen huutoäänestyksiä siitä, millaisia ominaisuuksia Twitterissä pitäisi olla tai miten maailmanpolitiikan pitäisi toimia.

Vallankäyttö, joka perustuu huutoäänestykseen, ei ole muuta kuin pelkuruutta ja vastuun pakoilua. Muskin käytös osoittaa, että häntä ei kiinnosta vastuu tai asioihin oikeasti vaikuttaminen, vaan alati huomion keskipisteenä oleminen. Siihen hän pyrkii keinoilla millä hyvänsä.

Ukraina, Starlink ja huomion keskipiste Musk

Muskin käyttäytymisestä löytyy muitakin syitä huoleen: Venäjän aloitettua sodan Ukrainaa vastaan, Musk asetti itsensä keskelle pitkäaikaista, kansainvälistä konfliktia tarjoamalla Ukrainalle nopean satelliittiverkon Starlinkin kautta. Satelliittiverkko on ollut omiaan tasapainottamaan yhteydenpitoa alueilla, joissa sodankäynti on tuhonnut verkkoinfrastruktuuria ja kommunikaatioyhteyksiä.

Sinänsä teko on vallan aulis, Ukraina tarvitsi ja tarvitsee yhä kaiken avun mitä sille annetaan, mutta netin suurimmat epäilijät osasivat olla varuillaan Muskin tarkoitusperistä.

Se myös kannatti. Alkusyksystä nimittäin CNN uutisoi, miten Starlinkiä operoivasta SpaceX:stä on lähetetty Yhdysvaltain puolustusministeriölle ilmoitus, ettei varoja Starlinkin ylläpitoon enää ole ja puolustusministeriön pitäisi ottaa Starlinkin hallinta haltuunsa tai vastaavasti tukea toiminnan jatkuvuutta taloudellisesti.

Eli lyhyesti kerrattuna: Musk näki mahdollisuuden nostaa omaa profiiliaan, tarjosi Ukrainalle käyttöön sille kommunikaation kannalta tärkeän satelliittiverkon ja teki siten itsestään sodan osapuolen. Hän huomasi puoli vuotta myöhemmin satelliittiverkon ylläpidon olevan kallista hupia, ja ratkaisuna asetti Yhdysvaltojen puolustusministeriön vaikeaan asemaan: joko sen pitäisi hyväksyä Muskin vaatimukset ja rahoittaa Starlinkia tai ottaa se haltuunsa. Tai sitteni vastaavasti kieltäytyä ja (ainakin Muskin näkökulmasta) kantaa vastuu siitä, että Ukrainan elintärkeä satelliittiverkko hajoaa – joka taasen olisi varsinainen riemuvoitto Venäjälle.

Kun Reuters uutisoi asiasta muutamaa päivää myöhemmin, oli Musk vetänyt takaisin vaatimuksensa rahoituksesta, ja vain paria päivää myöhemmin hän lupasi Ukrainan varapääministeri Mykhailo Fedoroville Starlink-verkon pysyvän pystyssä ilman puolustusministeriön rahoitusta.

Musk sörkkii sormensa asioihin, jotka eivät hänelle kuulu

Miksi sitten asian esiintuomisella on merkitystä? Koska Ukrainan auttamisen lisäksi Elon Musk on tuonut esiin tahtonsa sodan loppumiselle. Sitähän tässä jokainen toivoo, mutta Muskilla on pelissä paljon menetettävää: Starlinkin tuottaman tappion lisäksi yleinen mielipide Muskista muuttui negatiivisemmaksi sen jälkeen, kun hän twiittasi oman ehdotuksensa mahdollisten rauhanneuvotteluiden raameista. Musk ehdotti muun muassa Krimin liittämistä ”takaisin” Venäjälle sekä Ukrainan ”neutraliteettia”.

Itselleen tyypilliseen tapaan Musk teki tästäkin huutoäänestyksen seuraajilleen, johon osallistui lähes kolme miljoonaa twiittaajaa. Kriittisiin kommentteihin Musk ei luonnollisestikaan vastannut. Sen sijaan hän on saanut paljon ylistystä Kremlistä ”työstään rauhan saavuttamiseksi.”

Nähtäväksi jää, millaisilla muilla keinoilla Musk yrittää jatkossa pitää itsensä huomion keskipisteenä. Faktaa on kuitenkin se, että juuri huomion saamiseen Musk pyrkii – vaikka sitten kaksilla rattailla ajaen.