Päästömaksu vauhdittaisi ojitettujen metsien palauttamista luonnontilaan

Turveperäinen päästö tekee etenkin Etelä-Suomen metsäojitetulla suolla tuotetusta puusta suhteellisen suuripäästöistä. Tämä päästö ylittää Luonnonvarakeskuksen mukaan jopa puun kasvun ilmasta sitoman hiilidioksidin määrän. Pohjois-Suomen viileämmissä olosuhteissa turpeen hajoaminen on hitaampaa ja ojitetut suometsät ovat siellä olleet nielu.

Kaikkiaan Suomen ojitettujen turvemetsien puustobiomassaan ilmasta sitoma hiilidioksidimäärä vuonna 2021 oli noin 11 miljoonaa tonnia ja maaperästä tuleva lähinnä turveperäinen päästö noin 8 miljoonaa tonnia. Päästöpuolelle tulee vielä ojitettujen maiden metaani- ja typpioksiduulipäästöt, yhteensä noin 2 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteina. Paljoa ei siis päästä nielun puolelle. Ilmaston lämpeneminen lisännee vielä turpeen hajoamisen määrää.

Jos metsä kasvaa turvemaalla, joka on kuivatettu kasvun parantamiseksi ojittamalla, joutuu pohjaveden veden pinnan alta esiin tuleva suon turvekerros hapelliseen tilaan ja alkaa hajota. Tämä tuottaa ilmaan kasvihuonekaasuja, lähinnä hiilidioksidia, jotka tulisi ottaa huomioon puun ja sen käytön elinkaaritarkastelussa. Yhdessä turvepeltojen päästöjen kanssa se heikentää maankäyttösektorin päästötasetta, vaikka metsän kasvu onkin varastoinut hiiltä ilmasta puustoon. Tämän vuoksi Suomen hiilineutraalisuustavoite vuonna 2035 voi olla vaikea saavuttaa. 

Kasvuympäristö vaikuttaa päästöihin

Pääosa ojituksista tehtiin jo puoli vuosisataa sitten tavoitteena puuntuotannon lisääminen. Nykytilanteessa on osa ojitettujen alueiden puista jo mahdollista hakata, ja noin neljäsosa Suomessa korjatusta puusta tulee ojitetuista metsistä. Ojitettu pinta-ala kattaa 5 miljoona hehtaaria, puolet Suomen soista. Ojitus on johtanut päästöjen lisäksi merkittävään suoluontoa koskevaan katoon.

Seuraavassa tarkastellaan puun kasvun ja puun käytön elinkaarta kahdessa tapauksessa:

1. Puu kasvatetaan kivennäismaalla ja puuaines käytetään tuotteisiin.

2. Puu kasvatetaan ojitetulla suolla ja puuaines käytetään tuotteisiin.

Kun kivennäismaalla kasvanut puu poltetaan, se lahoaa tai siitä valmistetut tuotteet lahoavat (mahdollisen kierrätyksen jälkeen), puusta syntyy hiilidioksidia. Puu on kuitenkin kasvullaan sitonut hiilidioksidia ilmasta saman määrän, joka puuperäisen aineksen lahotessa vapautuu. Siksi puu voidaan nähdä hiilineutraalina materiaalina ja polttoaineena. Näin on, jos puu on kasvanut kivennäismaalla, jossa on vain vähän hajoavaa eloperäistä ainetta.

Tilanne on toisenlainen ojittamalla kuivatulla turvemaalla, joka vapauttaa hiilidioksidia jatkuvasti. Puun kasvu kerää hiilidioksidia ilmasta, mutta tämä vapautuu joidenkin vuosikymmenen kuluessa takaisin ilmaan energian tuotannossa, esimerkiksi sellun tuotannon mustalipeän poltossa, tai valmistettujen tuotteiden, kuten sellun hajotessa. Hiilen kierto on siis tältä osalta tasapainossa pitkällä aikavälillä, kuten kivennäismaallakin kasvaneella puulla. Mutta sen sijaan maaperästä, turvemaasta, vapautunut hiili on ilmakehään tullut uusi, pitkäaikainen lisä. Tämä edistää ilmaston lämpenemistä.

Jos suon kuivatusta pidetään yllä kauan, lopulta koko suon alkuperäinen turvevarasto on hajonnut ja siirtynyt hiilidioksidina ilmaan, ehkäpä usean puusukupolven kuluessa.

Metsäojitettuja soita voidaan periaatteessa ennallistaa nostamalla pohjaveden pinnan tasoa. Tämä voidaan tehdä patoamalla kuivatusojia tai antamalla niiden kasvaa umpeen. Kun veden pinta nousee, turvekerros jää ainakin osaksi pinnan alle, ja hapellinen turpeen hajoaminen sekä hiilidioksidipäästö vähenevät tai lakkaavat.

Pohjaveden pinnan nostaminen kuitenkin voi vähentää puiden kasvua mutta myös lisätä metaanin tuottoa. Metaanipäästöjä voitaneen pienentää ja puiden kasvun vähenemiseen vaikuttaa, kun jätetään pohjaveden pinnan päälle hapellinen maakerros. Sopiva tasapaino tulisi hakea hiilidioksidi- ja metaanipäästöjen, puun kasvun sekä luontokadon rajoittamisen välillä. Pohjaveden pinnan kohottaminen ja metsänhoitotoimet olisivat tässä keskeisiä.

Ojitettujen turvemetsien päästömaksu tukisi saastuttaja maksaa -periaatetta

Voidaan kysyä, onko puuntuotanto metsäojitetulla suolla kestävää, koska siihen liittyy turvekerroksen hajoaminen ja huomattavat pitkäaikaisesti vaikuttavat kasvihuonekaasujen päästöt. Ostaisivatko kuluttajat ja yritykset mieluummin hiilineutraalia kivennäismaalla tuotettua puuta ja tähän perustuvia puutuotteita kuin puuta, jonka kasvattamiseen liittyy päästöjä? Olisiko parempi käyttää vain kestävästi tuotettua hiilineutraalia puuta, mutta tehdä siitä arvokkaampia tuotteita kuin suhteellisen halpaa sellua?

Ympäristölle haitallista toimintaa voidaan hillitä lisäämällä tällaisen toiminnan kustannuksia. Näin tehdään esimerkiksi Euroopan Unionin päästökaupassa, jossa esimerkiksi turvepolttoaineen käytön päästöille toimija joutuu ostamaan päästöoikeuksia. Näistä aiheutuvat lisäkustannukset ohjaavat vähentämään turpeen käyttöä sekä siirtymään energian säästön ja uusiutuvien energianlähteiden suuntaan.

Erillinen ojitettujen turvemetsien päästömaksu olisi saastuttaja maksaa ‑periaatteen mukainen keino, joka painottaa ottamaan käyttöön kestävämpiä vaihtoehtoja. Ojitettuihin metsiin kohdistettu päästömaksu lisäisi halukkuutta palauttaa metsäojitetut suot vastaamaan paremmin luonnontilaisia soita ja muodostamaan jopa hiilinieluja. Päästömaksuista saatavilla tuloilla yhteiskunta voisi tukea käytännön toimia, joilla ennallistetaan metsäojitettuja soita.

Aiheutetuista ympäristöhaitoista maksaminen edistää vihreää siirtymää. Tämä on myös taloustieteilijä Partha Dasguptan suositusten mukaista.

Yli puolet Suomen soista on metsäojitettu, Etelä-Suomessa prosentuaalisesti vielä paljon enemmän. Ojituksesta on seurannut merkittävät turveperäiset päästöt, jotka tulisi ottaa huomioon näillä alueilla tuotetun puun elinkaaressa. Lisäksi ojituksesta aiheutuu huomattava luontokato, elonkirjon köyhtyminen.