Suomalainen rauhanaktivisti valittiin kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön puheenjohtajistoon

Helsinkiläinen rauhanaktivisti, neurologian erikoislääkäri ja vihreä kaupunginvaltuutettu Kati Juva on valittu kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön puheenjohtajistoon. Ukrainan sota ja Venäjän uhittelu on tuonut ydinaseet uudelleen keskusteluun. Juva toivoo Nato-Suomelta tiukempia ehtoja suhteessa ydinaseisiin ja ydinsotaharjoituksiin.

8.5.2023 | Yhteiskunta

Kuva: Bimal Khadka

Kati Juvalla on vuosikymmenten historia tämän IPPNW:n (International Physicians for the Prevention of Nuclear War) toiminnassa . Kansainvälinen järjestö on perustettu vuonna 1980 ja sen suomalainen jäsenjärjestö Lääkärin sosiaalinen vastuu, pari vuotta myöhemmin. Juva oli Suomen järjestön puheenjohtaja 1998–2009 ja 2015–2018.

”Kylmän sodan loppumisen jälkeen ydinaseiden vastainen toiminta hiipui. 2000-luvun alussa ydinasepuhe alkoi ”löystyä” ja niistä puhuttiin kovin rennosti. Samanaikaisesti alkoi tulla yhä enemmän tietoa siitä, että ydinsota aiheuttaisi laajamittaisen ydintalven, jossa nälkäkuolema uhkaisi 1-2 miljardia ihmistä”, sanoo Juva.

IPPNW oli aktiivisesti mukana perustamassa laajempaa ICAN (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) verkostoa (perustettiin 2007), joka sai Nobelin 2017. IPPNW ehti saada Nobelin rauhanpalkinnon jo 1985. ICAN ja ydinaseettomat maat alkoivat neuvotella ydinaseet kieltävää sopimusta – muut joukkotuhoaseethan, kuten kemialliset, on jo kielletty. YK:ssa hyväksyttiin 2017 ydinasekieltosopimus, joka astui voimaan tammikuussa 2021. Suomi ei ole tässä mukana, kuten ei yksikään ydinasevaltio eikä Nato- jäsenmaa.

Yhtenä IPPNW:n neljästä puheenjohtajasta (co-president) Juva jatkaa ydinaseiden vaarallisuudesta viestimistä muun muassa eduskuntayryhmissä.

”Tätä työtä aion jatkaa Orpon hallituksen kanssa. Suomessa edistän sitä, että Suomi allekirjoittaisi ydinasekieltosopimuksen.”

Nyt Juvan työ laajenee kansainvälisille foorumeille ja muun muassa kesäkuussa on edessä Vatikaanin järjestämä World Meeting of Human Fraternity -tapaaminen. 

”Tärkein viesti on tietysti ydinaseriisunta ja ydinasekieltosopimus. Ensimmäisinä askeleina voisi olla, että kaikki ydinasevaltiot julistaisivat luopuvansa ensikäytön ajatuksesta, joka tarkoittaa, että ennaltaehkäisevästi tuhotaan toisen ydinasesiilot. Tämähän ei tietenkään toimi, koska melkein kaikilla on ohjussukellusveneitä. Lisäksi yksipuolinenkin ensi-isku, joka vaatii 200–300 ydinkärkeä, aiheuttaisi jo ankaran ydintalven. Lämpötila koko pohjoisella pallonpuoliskolla laskisi 5-6 astetta ja aiheuttaisi valtavan nälänhädän.”

Juvan mielestä toinen tärkeä viesti on ydinasepelotteen toimimattomuus.

”Mikä takaa, että päättäjät toimivat epävoivoisessa tilanteessa paineen alla rationaalisesti? Joku voi hyvin ajatella, että meidän jälkeemme vedenpaisumus tai siis tässä tapauksessa jääkausi. Vastaiskun/rangaistuksen koveneminen ei ole toimiva keino psykologisestikaan – ei kuolemanrangaistuksen pelkokaan estä murhia. Tarvitaan tasapuolista aseriisuntaa, neuvotteluja, kohtaamisia, valvontaa. Ydinsota voi syttyä myös vahingossa ja näitä läheltä piti -tilanteita on ollut. Onneen luottaminen on aika kehno strategia.”

Ydinpelote ei ole toiminut Ukrainan sodassa

Ukrainan sota on osoittanut, että ydinpelote ei toimi siinä mielessä kuin sen puolustajat siitä puhuvat. Venäjähän on hyökännyt Ukrainaan juuri ydinpelotteen turvin.

”Nato tai USA ei voi puuttua asiaan koska ydinaseet. Riski Venäjän ydinaseen käytölle on kuitenkin koko ajan olemassa – vaikka todennäköisyys on pieni, ei mikään riskitaso ole hyväksyttävä.  Riskiä lisää myös se, että Venäjä suunnittelee sijoittavansa näitä aseita Valko-Venäjälle kuten USA on sijoittanut Alankomaihin, Belgiaan, Italiaan, Saksaan ja Turkkiin.”

Juva huomauttaa, että Ukrainan sota on myös osoittanut, miten haavoittuvia ydinvoimalat ovat sotatilanteessa.

Norja, Tanska ja Islanti eivät huoli ydinaseita maahansa ja Nato-Suomen pitäisi Juvan mielestä pyrkiä samaan.

”Jo nykyinen ydinenergialaki mainitsee ydinräjähteet, joita ei saa tuoda Suomeen. Tämä kielto pitää pitää voimassa jos/kun lakia uudistetaan ja kun mietitään uusia määräyksiä suhteessa pienydinvoimaloihin. Suomen ei ole myöskään mitään syytä osallistua sellaisiin Naton harjoituksiin, joissa harjoitellaan ydinhyökkäystä (SNOWCAT, Support of Nuclear Operations With Conventional Air Tactics). Nämä ovat täysin erillisiä tavallisista sotaharjoituksista, eivätkä läheskään kaikki ydinaseettomat Nato-maat osallistu niihin.”

Juva kaipaa tiukempia ehtoja suhteessa ydinaseisiin ja ydinsotaharjoituksiin.

Leena Brandt / Verde

8.5.2023 15:22

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon