Jihadismi elää suvantovaihetta, mutta verkostot ovat edelleen Euroopassa

2010-luvulla jihadistinen liikehdintä länsimaissa oli poikkeuksellisen aktiivista ja tuhovoimaista. Pelkästään Länsi-Euroopasta matkusti Syyriaan ja Irakiin 2011-2016 tuhansia vierastaistelijoita, pääosin jihadistiryhmä Isisinä tunnetun Islamilaisen valtion riveihin. 

Vuosina 2014–2018 Euroopassa nähtiin myös poikkeuksellisen tuhovoimainen terrori-iskujen aalto, joka huipentui 137 henkeä vaatineisiin Pariisin iskuihin marraskuussa 2016. Vaikka terrori-iskujen määrä on ollut jo vuosia laskussa, ei uhka ole ohi. Viime kuukausina esimerkiksi Ruotsin ja Belgian viranomaiset ovat julkistaneet paljastaneensa Isisin inspiroimia iskusuunnitelmia. 

Vaikka Isis on ajettu varsin ahtaalle ydintoiminta-alueillaan Syyriassa ja Irakissa, jihadistisen liikehdinnän vaikutukset tuntuvat yhä Euroopassa. Mistä ilmiö – ja siihen kytkeytyvät aktivistit ja verkostot – ammentavat elinvoimaisuutensa? 

Juurettomuuden kokemus ei selitä kaikkea

Yksi suosituimmista selitysmalleista korostaa etenkin muslimiväestön ja erityisesti nuorten kohtaamia rakenteellisia ongelmia ja haasteita. Selitysmallin mukaan jihadistinen liikehdintä Euroopassa ammentaa elinvoimaansa keskeisesti juurettomuuden, nöyryytyksen ja toivottomuuden tunteista, jotka ovat yleisiä maahanmuuttajataustaisten musliminuorten keskuudessa.

Erityisesti tämän dynamiikan nähdään olevan läsnä Euroopan suurkaupunkien “slummeissa”, joissa köyhyys, työttömyys, identiteettikriisit, rikollisuus, ja radikalisoituminen ovat yleisiä ongelmia. Tällaisista lähiöistä, kuten Brysseliin kuuluvalta Molenbeekin alueelta, lähti sadoittain nuoria taistelemaan ja kuolemaan Isisin riveihin. 

Selitysmallin ongelmana on se, että jokaista Molenbeekiä kohtaan Euroopassa on kymmenittäin identtisiä alueita, joissa radikalisaatio ja ääriliikehdintä ei ole läsnä. Selitysmalli onkin saanut merkittävää kritiikkiä kahdesta epäkohdasta. 

Ensiksi, monet jihadistisen liikehdinnän kehittymisen kannalta keskeisistä aktivisteista ovat tulleet verrattain hyvistä lähtökohdista. Toiseksi, vaikka kokemukset syrjinnästä, ulkopuolisuuden tunteesta ja rasismista ovat läsnä toistuvasti liikehdintään osallistuneiden kertomuksissa, valtaosa näitä haasteita kohtaavista musliminuorista ei koskaan kiinnostu jihadistisesta liikehdinnästä – puhumattakaan siihen osallistumisesta. 

Liikehdintä kotoperäistyy

Jos ei juurettomuus ja toivottomuus selitä jihadismia, niin mikä sitten? Kilpaileva selitysmalli korostaa jihadistien itsensä merkitystä ilmiön säilyvyydelle ja elinvoimaisuudelle. Ilmiö on elinvoimainen länsimaissa, koska globaalin jihadistisen liikkeen sisällä toimii avainasemassa olevia aktivisteja ja verkostoja, jotka tähän tarkoituksellisesti pyrkivät. Aktivistien ja verkostojen kautta jihadistiselle liikehdinnälle keskeiset uskomukset, asenteet, normit ja käytös ovat levinneet. 

Tähän levinnäisyyteen on viitattu jihadistisen liikehdinnän kotoperäistymisenä, joka oli nähtävissä oleva ilmiö jo 2000-luvun puoliväliin tultaessa. 

Isisin ponnistus Irakin sunnalaisilta heimoalueilta globaalin jihadistisen liikkeen symboliseksi johtohahmoksi ja sen merkittävät heijastevaikutukset Euroopassa osoittivat etenkin ensimmäisen selitysmallin ongelmat. 

Euroopan muslimiväestön kohtaamat yhteiskunnalliset ongelmat ja haasteet eivät muuttuneet merkittävästi samalla kun jihadistiseen liikehdintään osallistuneiden henkilöiden määrä alueella moninkertaistui. Pelkästään Ruotsissa ilmiötä aktiivisesti edistäneiden henkilöiden määrä lähes kymmenkertaistui vuosikymmenen aikana. 

Toisaalta, Isisin esiinnousu näytti selvästi myös sen, että suotuisat globaalit kehityskulut vaikuttavat keskeisesti paikallisten aktivistien ja verkostojen kykyyn edistää ja voimistaa ilmiötä alueella. Isisin voittoisa imago etenkin vuosina 2013–2015 ja sen kalifaattiprojekti lisäsivät vetovoimaa.

Oman osansa tähän toi myös kesällä 2014 alkanut Isisin vastainen operaatio Syyriassa ja Irakissa. Jihadistisen liikehdinnän historiassa on nähty toistuvasti kuinka sotilaallisen operaatiot voimistavat ilmiötä, ja usein kasvattavat terrori-iskujen ja niiden suunnittelun määrää. 

Tappioista huolimatta potentiaalia tuholle yhä on

Jihadistit ovat perinteisesti raamittaneet tällaisia operaatioita hyökkäyksinä islamia ja globaalia uskonyhteisöä kohtaan, löytäen uusia kohdeyleisöjä sanomalleen ja toiminnalleen.  Näiden avulla liikehdinnän elinvoimaisuutta ylläpitävät verkostot ovat juurtuneet entistä syvemmälle ja levittäytyneet yhä laajemmalle Euroopan alueella.

Jihadistinen liikehdintä Euroopassa elää tällä hetkellä suvantokautta. Lähitulevaisuudessa ei ole nähtävissä liikehdinnälle suotuisia globaaleja kehityskulkuja, vaikka esimerkiksi Talibanin valtaannousu Afganistanissa muodostunee pidemmällä aikavälillä tällaiseksi.

Al-Qaida ja Isis ovat molemmat kärsineet merkittäviä tappioita viime vuosina, eikä jihadistisella liikkeellä ole toimintaa inspiroivaa, karismaattista johtohahmoa. Tätä ei kannata kuitenkaan mieltää jihadistisen liikehdinnän kuolonkorinaksi tai kriisiksi, edes Euroopassa. 

Jihadismia edistävillä toimijoilla on yhä potentiaalia aiheuttaa merkittävää tuhoa ja kärsimystä, mikäli olosuhteet muuttuvat sille otollisemmaksi. Tämä vaatii turvallisuusviranomaisilta ja päätöksentekijöiltä ilmiön ymmärtämistä ja valppautta sen muodostaman uhkan edessä.