Kevään parhaat jutut: Alueiden kosto iski Suomen poliittiselle kartalle

Julkaisemme kesällä valikoiman keväällä ilmestyneitä juttuja. Kolumni julkaistu alunperin 10.4.2023.

Kansanedustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi on nyt valittu, ja eduskunnan voimasuhteet muuttuivat merkittävästi. Vihreiden ja vasemmistoliiton roiman pudotuksen ohella huomattavaa oli perussuomalaisten nousu maaseudun ja suurten kaupunkien ulkopuolisen Suomen johtavaksi puolueeksi keskustan tilalle. Ikiaikainen keskustanvihreä väri korvautui Suomen poliittisella kartalla perussuomalaisten sinikeltaisella, ja puolue sai uuteen eduskuntaan ennätykselliset 46 paikkaa.

Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli teki mainion reportaasin muutoksen syistä. Äänestysperusteluissa vilahtelevat elinkustannusten nousun ohella esimerkiksi ilmastotoimet, päihdepolitiikka ja translaki. Laaja joukko kasvukaupunkien keskustojen ulkopuolisia ihmisiä halusikin äänestää liberaalin politiikan vastavoimaa, jonka perussuomalainen puolue tarjoaa. Kasvukaupunkien keskustoissa perussuomalaiset on huomattavasti pienempi puolue, ja Helsingissä puolueen kannatus itse asiassa laski selvästi.

Poliittisen kartan kahtiajako liberaalimpien kasvukeskusten ja konservatiivisepopulistisen muun maan välillä on maailmalla tunnettu ilmiö, ja Suomessa sen osalta on tultu itse asiassa hieman perässä. Tunnetuimmat esimerkit ovat Trumpin presidenttikausi ja Ison-Britannian EU-ero. Ne eivät selity pelkästään kasvukaupunkien ulkopuolisten alueiden äänillä, mutta liberaalia, kansainvälistä kehitystä vastustavan populismin vetovoima tällaisilla seuduilla oli ratkaisevassa asemassa.

London School of Economicsin talousmaantieteen professori Andrés Rodríguez-Pose nimesi tämän kehityksen viisi vuotta sitten julkaistussa artikkelissaan alueiden kostoksi. Suomennos on itse asiassa aika hellä. Rodríguez-Pose käyttää kaupungistuvan globaalin talouden jaloissa taantuvista alueista termiä “places that don’t matter” – paikat, joilla ei niin sanotusti ole väliä.

Näillä alueilla on, kuten Rodríguez-Pose siis painottaa, kuitenkin paljonkin väliä. Niillä koettu tyytymättömyys muokkaa politiikkaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Eduskuntavaaleissa 2023 nähtiin alueiden kosto suomalaisittain, ja sen seurauksena Suomessa tehdään todennäköisesti seuraavat neljä vuotta entistä oikeistolaisempaa, impivaaralaisempaa ja konservatiivisempaa politiikkaa.

Omat kokemukset ylittävät parhaat argumentit

Tragedia on se, ettei alueiden kosto todennäköisesti paranna alueiden tilannetta pätkääkään, mutta kurjistaa kyllä monen elämää kaikkialla. Nostalginen, konservatiivinen populismi ottaa maalitaulukseen liberaalin symboleina pidettyjä aiheita, kuten sukupuolivähemmistöjen oikeudet, maahanmuuton ja humaanin päihdepolitiikan.

Tosiasiassa mahdollisuus oman sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ei alueiden arjessa juuri näy, maahanmuutto keskittyy kasvukaupunkeihin ja huutavin tarve käyttöhuoneille on Helsingissä. Konservatiivipopulistinen politiikka kurjistaa sukupuolivähemmistöjen elämää, vaikeuttaa maahanmuuttajien arkea ja torppaa tehokasta ja inhimillistä päihdepolitiikkaa ilman, että kasvukaupunkien ulkopuolella näkymät paranevat piiruakaan.

Vielä ristiriitaisempaa on vihreän siirtymän vastustaminen osana alueiden kostoa. Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämät teolliset investoinnit tietävät työtä ja euroja alueille, puhdas luonto on massiivinen matkailuvaltti ja ekologisesti kestävämpi maa- ja metsätalous on oikein ohjattuna myös tuottajan ja maanomistajan selkeä etu. Tätä ei kuitenkaan auta selittää akateemisesti ylhäältä käsin tai tuputtaa osana liberaalia maailmankuvaa. Se johtaa vain rekyyliin. Kyse kun ei ole parhailla argumenteilla kilpailemisesta, vaan ihmisten kokemuksesta ja arvoista. 

Kokemusta ei voi eikä pidä yrittääkään selittää pois. Keskustelin kerran erään koneyrittäjän kanssa tulevaisuudesta, ja pohdin, että luonnon ennallistaminen tarjoaa jatkossa työmahdollisuuksia turvetuotannon tilalle. Yrittäjä ymmärsi ja jossain määrin allekirjoittikin tämän, mutta totesi, ettei se silti tunnu oikealta. Turvetuotanto oli kuitenkin rehellistä paikallista työtä, ei jotain Helsingistä käskettyä maailmanparannusta. Ei auttanut muistuttaa, että myös turpeen kysynnän taustalla on ollut vuosikymmenten vahva poliittinen ohjaus, kun kyse on hallinnan ja merkityksen menettämisen tunteesta.

Hallinnan tunnetta muuttuville alueille

Suomella ei ole varaa taloudellisesti taantuvien alueiden ja kasvukeskusten väliseen kulttuurisotaan, joka murentaa yhteiskunnan keskinäistä luottamusta ja johtaa pahimmillaan näivettävään politiikkaan kaikkialla. Meidän on jollain tavalla rakennettava siltoja ja parempaa ymmärrystä Suomen erilaisten todellisuuksien välille. Kun edellinen hallitus aloitti, toivoin, että vihreiden ja keskustan yhteistyö tarjoaisi tien tällaiselle kaikenlaiset alueet huomioivalle koko Suomen otteelle. Kävi aivan päinvastoin, ja siinä syyllisen vikaa on varmasti sekä vihreissä että keskustassa.

Suomella ei ole varaa taloudellisesti taantuvien alueiden ja kasvukeskusten väliseen kulttuurisotaan.

Perinteinen Helsingin ja muiden kasvukaupunkien kepittämiseen perustuva aluepolitiikka lähinnä syventää vastakkainasettelua tarjoamatta kuitenkaan kestäviä keinoja taantuvien alueiden tulevaisuuden suunnan muuttamiseen. Menestyvä Suomi tarvitsee menestyviä kaupunkeja. Kiistattomien keskittymishyötyjen ajama kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka tulee jatkumaan myös Suomessa, vaikka onnistuessaan vihreä siirtymä tuokin uutta teollisuutta ja elinvoimaa eri puolille Suomea. 

Kaupunkeihin suuntautuvan muuttoliikkeen keskellä kamppaileville alueille tulisi luoda valoisampia näkymiä ja hallinnan tunnetta muutoksen keskellä. Annika Saarikon ajatus erityistalousalueista ei olekaan aivan pöljä. Hajautetumpi, paikallisempi sääntely ja vahvempi tunne mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elinpiiriin voisi olla sekä kasvukaupunkien että taantuvien alueiden etu ja auttaa vastakkainasettelun taklaamisessa.

Asennemuutosta tarvitaan puolin ja toisin 

Kyse on myös asenteista. Meidän urbaanien liberaalien täytyy ymmärtää ja hyväksyä, että pitkin Suomea asuu paljon ihmisiä, jotka aidosti arvottavat asioita eri tavalla. On muistettava ajatella, miten erilaiselta maailma ja sen muutos näyttävät muuttotappiosta kärsivällä alueella verrattuna kasvukaupungin keskustaan. Tätä kokemusta on vaarallista ja väärin vähätellä.

Konservatiivipopulistien äänestäjiltä kaipaisin vastaavasti sen tosiasian hyväksymistä, ettei kelloa ja kehitystä voi kääntää taaksepäin menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin. Sellaista maailmaa ei tosiasiassa koskaan ollutkaan, ei ainakaan kaikille. Juuri siksi sitä moni haluaa muuttaa omasta mielestään parempaan ja vapaampaan suuntaan. Teknologian ja talouden murrokset, kuumeneva ilmasto ja etenevä luonnon köyhtyminen eivät nekään anna armoa rakentaa politiikkaa nostalgian varaan. Aleksis Kiven Nummisuutareita lainaten: Niin muuttuu maailma, Eskoni. Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Blokkiutumisen, symbolisten sotien ja selkävoittojen sijaan tulisi siis etsiä yhteisiä nimittäjiä. Moni poliitikko kuitenkin hyötyy alueiden välisestä vastakkainasettelusta, ja ruokkii sitä. Tämä saa horisontin näyttämään synkältä. Haluan kuitenkin uskoa Suomeen ja suomalaisiin. Luottamusta erilaisten maailmankuvien välille rakentaa parhaiten aito ihmisten välinen vuorovaikutus. Pienenä maana meillä on siihen kaikki edellytykset, ja meidän kannattaa hyödyntää kaikki tilaisuudet eläytyä toisten asemaan ja avartaa omaa näkökulmaamme. 

Aion tarttua haasteeseen myös itse, ja kiertää tällä kaudella eri puolilla Suomea oppimassa. Se tuskin tuo minulle yhtään lisää ääniä omassa vaalipiirissäni Helsingissä, mutta pidän sitä tärkeänä jalkatyönä isänmaan ja demokratian puolesta. Erilaisten alueiden toiveiden ja todellisuuksien yhteensovittaminen ei ole helppo haaste, mutta surkeinta olisi jättää yrittämättä.