Kaksi vuosikymmentä rikkinäisiä työkaluja terrorismia vastaan

On 22 vuotta 3000 ihmishenkeä vaatineista Al-Qaidan terrori-iskuista New Yorkissa ja Washingtonissa. Ihmisuhrien määrän, mediajulkisuuden ja ennennäkemättömän röyhkeytensä takia nuo täysiä matkustajalentokoneita paitsi terrorismin kohteina myös rikoksentekovälineinä käyttäneet iskut ovat kaikkien silloin eläneiden muistissa. Toisaalta kokonainen uusi sukupolvi on syntymästään saakka kasvanut siinä maailmassa, jonka 11.9.2001 muokkasi.

Ihmisoikeuksien kannalta tuo päivämäärä oli raju ja pysyvä käänne huonompaan. Paitsi että terrorismi itsessään mitätöi uhriensa ihmisarvon ja ihmisoikeudet, se on myös muuttanut valtioita ja yhteiskuntia kielteisellä tavalla. Monet meistä, jotka toimimme ihmisoikeuksien parissa jo 2001, ja jouduimme tuolloin ottamaan terrorismin torjunnan ihmisoikeuskysymykset prioriteetiksi, toivoivat että kansallisen turvallisuuden ja rikostorjunnan nimissä tehdyt ylilyönnit olisivat olleet tilapäinen suhdanneilmiö. Uudet terrori-iskut Euroopassa ja muualla kuitenkin osoittivat, että optimistisenkin arvion mukaan olimme siirtyneet heiluriliikkeeseen huonon ja katastrofaalisen ihmisoikeuspolitiikan välillä.

Haitallisia linjauksia niin ihmisoikeuksien kuin terrorismin torjunnan kannalta

Yli 20 vuoden aikana on luotu suuri määrä kansainvälisiä instituutioita, sopimuksia ja muita oikeudellisia välineitä sekä tietenkin kansallisia lakeja, jotka kaikki julistavat torjuvansa terrorismia, mutta joiden tosiasialliset vaikutukset ovat suurelta osin kielteisiä tavallisten ihmisten elämän ja ihmisoikeuksien kannalta. Vainotut pakolaiset ja kaikki muut, jotka haluaisivat käyttää heille kuuluvaa ihmisoikeutta lähteä omasta maastaan, ovat kärsineet eniten, mutta myös uskonnolliset tai etniset vähemmistöt monissa maissa ovat saaneet kokea syrjintää ja ihmisoikeuksiensa uhraamisen, kun terrorismin pelko on vallannut pysyvän sopen ihmisten mielissä ja poliitikot kilpailevat siitä, kuka keksii kovimmat vastatoimet (useimmiten kuvitteellisille) terroristeille.

Traagisinta asiassa on, että paniikissa tai huutokauppamentaliteetin vallitessa tehdyt poliittiset päätökset ovat haitallisia sekä ihmisoikeuksien että tehokkaan terrorismin torjunnan kannalta. Rakenteellisiksi vakiintuneet ihmisoikeusloukkaukset ovat terrorismin kasvualusta, ja yksilötasolla koetut omien tai perheenjäsenten ihmisoikeuksien loukkaukset voivat olla ratkaiseva virike, joka saa yhteiskunnan rauhanomaista muutosta tavoitelleen ihmisen turhautumaan ja astumaan väkivallan tielle. Harvinainen poikkeus 9/11-aikakauden tuottamien virallistekstien joukossa on YK:n yleiskokouksen vuonna 2006 hyväksymä strategia-asiakirja, jossa rohjettiin puhua terrorismin syistä (käyttäen peiteilmaisua ”terrorismille otolliset olosuhteet”) ja tunnustaa että kaikkien ihmisoikeuksien turvaaminen kaikille on paras tapa rakentaa yhteiskuntia ilman terrorismia.

Kaikkien ihmisoikeuksien turvaaminen kaikille on paras tapa rakentaa yhteiskuntia ilman terrorismia.

Huonoja kansainvälisiä asiakirjoja on enemmän, kuten 9/11-paniikissa syyskuussa 2001 hyväksytty YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1373. Terrorismin torjunnan nimissä se pysyvästi muutti toimivaltasuhteita kokoonpanoltaan suppean ja epädemokraattisen turvallisuusneuvoston hyväksi. Huonoja ovat myös EU-direktiivi 2017/541 joka on uhka sananvapaudelle ja rikosoikeudelliselle legaliteettivaatimukselle, samoin kuin EU-asetus 2021/784, joka on suoraan sovellettavaa oikeutta ja antaa vaikkapa Unkarin terrorismintorjuntaviranomaiselle vallan määrätä suomalaisia nettisivustoja suljettaviksi. Sen toimeenpano ei edes edellytä kansallista lainsäädäntöä, toisin kuin vuoden 2017 direktiivin, joka pantiin Suomessa täytäntöön muuttamalla aiemman EU:n puitepäätöksen takia rikoslakiin vuonna 2003 lisättyä 34 a lukua.

Rikkinäisiä työkaluja terrorismia vastaan

Yhteistä EU-säädöksille ja mainitulle rikoslain luvulle on, että ne eivät edes toimi, vaan ovat jääneet huutokaupan huumassa ostetuiksi rikkinäisiksi työkaluiksi. Sikäli kuin tuomioistuimissa ylipäätään käsitellään ja tuomitaan terrorismirikoksia, se tapahtuu säännösten soveltamisaloja, terroristisen tarkoituksen käsitettä tai rikosten tunnusmerkistöjä venyttäen ja siten rikosoikeudellisesta legaliteettivaatimuksesta etääntyen.

Jos ja kun minulta kysytään terrorismina pidettyjen tekojen syyttämisestä, puollan tukeutumista tavallisia rikoksia koskeviin säännöksiin ja terrorismikytkennän ottamista huomioon rangaistuksen mittaamisessa. Rikosvastuu toteutuu varmemmin ja rikosoikeudellista legaliteettivaatimusta kunnioittaen.

Kun kaksi vuotta sitten tuli kuluneeksi kaksi vuosikymmentä 9/11-terroriteoista, julkaisin pohdiskelevan kirjoituksen siitä, mistä valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen kompurointi terrorismirikosten kanssa oikeastaan johtuu. Oma vastaukseni, joka julkaistiin Global Governance -lehdessä, oli että keskeinen terroristisen tarkoituksen käsite on perustava ongelma. Se tulisi ratkaista Immanuel Kantin kategorista imperatiivia seuraten, uudelleenmäärittelemällä terrorismi rikoksiksi, joiden olennaisena on toisten ihmisten instrumentalisointi, siis terrorismin uhrien alistaminen puhtaiksi välikappaleiksi.