Tiederunojen moniääninen maailma

Helmikuussa 2024 ilmestyi Heli Katajamäen toimittama antologia Tiederunoja (Ethene). Kokoelma muotoutui vuonna 2023 järjestetyn tiederunokilpailun pohjalta. Kilpailuun osallistuneiden runojen piti täyttää varsin tiukasti määritetyt ehdot, runon piti mm. pohjautua vähintään yhteen tieteelliseen lähteeseen, joka ilmoitetaan runoon liitetyssä lähdeluettelossa. Runon tekijän piti myös olla kyseisen tieteenalan asiantuntija, käytännössä tohtori tai väitöskirjan tekijä.

Yleisemmin tiederuno kannattaa toki määritellä laveammin. Sen voidaan olettaa käyttävän tieteellistä terminologiaa, saavan innoituksensa tieteellisistä tutkimustuloksista, mahdollisesti jopa esittelevän niitä suurelle yleisölle. Myös tieteellinen toiminta itsessään voi olla runon aiheena.

Tiederunojen esikuvia voidaan löytää jo antiikin ajoilta. Makedonian hovissa vaikuttanut Aratos Soloilainen (n. 315-240 eaa.) kirjoitti tähtitieteilijä Eudoksos Knidoslaisen (n. 390-338 eaa.) sittemmin kadonneen teoksen pohjalta opetusrunon Fainomena. Se esitteli tähtikuvioita ja tähtitaivaan ilmiöitä. Aratoksen runoteos oli suosittu useiden vuosisatojen ajan, se mm. käännettiin useita kertoja latinaksi Rooman imperiumin aikoihin. Yksi siitä vaikutteita saanut runoilija oli Lucretius, jonka epikurolaista maailmankuvaa käsittelevää laajaa teosta Maailmankaikkeudesta voitaneen myös pitää varhaisena tiederunouden esimerkkinä.

Jos runous ja tiede elivät antiikissa sopuisasti rinnakkain ainakin Aratoksen ja Lucretiuksen tapauksissa, niin tilanne ei ole aina myöhemmin ollut yhtä harmoninen. Toisinaan tieteen lähestymistapa on mielletty jopa runouden vastakohdaksi. Esimerkiksi John Keats (1795-1821) valitti – tosin luultavasti pilke silmäkulmassa – että Newton oli selittäessään sateenkaaren prismalla tekemillään kokeilla vienyt siitä samalla mysteerin tai runollisuuden. Edgar Allan Poe (1809-1849) puolestaan vertasi runossaan Sonnet – To Science tiedettä runoilijan sydämellä aterioivaan korppikotkaan, jonka siivet ovat tylsiä faktoja. Toisaalta muualla Poen tuotannossa ilmenee, että hän oli hyvinkin kiinnostunut tieteestä, ehkä tällaisen ailahtelevaisuuden voi sallia runoilijalle. 

Itse olen kokenut, että esimerkiksi Orionia katsellessani tieto pikemminkin syventää arvoitusta: punainen jättiläinen Betelgeuse on jo kehityksensä ehtoopuolella ja tulee supernovana räjähtäessään rikastuttamaan tähtienvälistä materiaa raskaammilla alkuaineilla, sininen Rigel on taas sitä paljon kuumempi. Ja niiden välissä oleva utuläikkä on Orionin sumu, jossa on käynnissä tähtien syntyprosessi. Jossakin sumun seassa syntyy myös planeettoja tähtiä kiertämään, joillekin niistä kehittyy ehkä elämääkin, kenties jopa runoilijoita.

Kun nyt katson käsillä olevaa runoantologiaa, minun on parasta huomauttaa tv-mainosten Taneli Mäkelää mukaillen, että tämä ei ole kirja-arvostelu vaan pikemminkin esittely tai jopa matkakertomus. Olen nimittäin yksi niistä 45:stä, joiden runo on mukana kirjassa. Tekijöiden suuren lukumäärän lisäksi moniäänisyys tulee esille alojen kirjona, myös tekniset ratkaisut ovat vaihtelevia: on kalevalamittaa, loppusointuja ja vapaamittaista runoutta. Kirjaan sisältyy myös tekijöiden uratarinat.

Joidenkin runojen tutkimuskohde tuntuu tulevan suorastaan kirjoittajansa iholle, näin on esimerkiksi kilpailun voittaneen Essi Ikosen Äiti, hymyillään auringolle! -runon laita. Siinä ihmislajin itsensä aiheuttamia ongelmia tarkastellaan koskettavasti lapsenkasvatuksen näkökulmasta. Osassa runoista taas tutkimusaihe on luonnostaankin taipuvainen etäisempään tarkasteluun. Toisaalta jotkut tekijät ovat hauskasti saaneet arjen maailman näyttämään erilaiselta tutkijan silmin – ovatkohan Keats ja Poe kuulolla siellä jossakin?

Kilpailun kymmenen kärkeen päässeistä runoista olen raadin kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä, erot löytyvät lähinnä järjestyksestä. Oma galaksin kehityksen aikaskaalaa ja yksityiskohtia esittelevä runoni ei tuohon joukkoon todellakaan kuulunut, vaikka lieneekin maailman ainoa runo, jossa käsitellään spiraaliaaltojen epälineaarista kytkentää.

Kaikista suurimman vaikutuksen minuun teki juuri ja juuri kärkikolmikon ulkopuolelle jäänyt Krista Teeri-Niknammoghadamin runo, joka on tässä kokonaisuudessaan tekijän ja kustantajan luvalla:

^{_{1 Talmy, L. (2000). Toward a Cognitive Semantics. MIT Press. [Viitattu s. 130–134]
2 Moore, K. E. (2014). The two-Mover hypothesis and the significance of “direction of motion” in temporal metaphors. Review of Cognitive Lin-guistics, 12:2, 375–409. [Viitattu s. 375–378]
3 Teeri-Niknammoghadam, K. & Huumo, T. (tulossa). When Moving Ego meets Moving Time. Motion metaphors of time and the Finnish tulla vastaan ‘come the other way’ construction. Teoksessa R. Szabó Brdarne ym. (toim.), Thinking and Speaking about Time. John Benjamins Publishing Company.}}

Tekijä leikittelee hauskasti suomen kielen adpositioilla, sillä miten alun perin konkreettista sijaintia tarkoittaneita ilmaisuja voidaan käyttää vaikkapa aikaan liittyen, suomen kielessä tulevaisuus on edessä, menneisyys takana. Ehkä sivusuuntia voisi käyttää jossakin aikamatkatarinassa? Runossa on myös mielenkiintoinen fysiikkaan liittyvä seikka – patsaan tuleminen vastaan liittyy liikkeen suhteellisuuteen; se mikä mielletään liikkuvaksi, riippuu koordinaatiston valinnasta. Tosin esimerkiksi käytännön laskutoimitusten kannalta jotkut koordinaatistot ovat huomattavasti mielekkäämpiä kuin toiset.

Kun fysiikka tuli nyt mainittua, palaan vielä kirjassa edustettujen alojen kirjoon. Vaikka se onkin vaikuttava, huomaan vain neljän runoilijan edustavan luonnontieteitä, yhtään varsinaista fyysikkoa ei ole mukana. Kari Enqvist väittää esseessään Kärjistän ja yleistän tähtitieteilijöiden eroavan kokeellisista fyysikoista mm. siten, että heidän ensikosketuksensa alaansa on usein esteettinen ja romantisoiva. Tunnustan tämän täysin – mutta tunnistan toisaalta myös monissa Enqvistin esseissä runollistakin otetta. Tämä johtuu varmaankin siitä, että hän ei ole kokeilija vaan teoreettinen fyysikko. Ehkä hekin ovat nauttineet siemauksen Omarin maljasta.

Pertti Rautiainen

Lähteet:
Enqvist, Kari: Vien Rucolan takaisin, WSOY, 2004
Katajamäki, Heli: Tiederunoja, Ethene, 2024
Lehti, Raimo: Sfairopoiia, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2009