Eutanasia tulee sallia - tiukoin kriteerein

Minä kannatan eutanasian sallimista tiukoin kriteerein, kuten kansalaisaloite esittää. Minna Lindgrenin koiravertaus kuitenkin mielestäni ontuu.

Suunniteltu eutanasialaki sallisi kuolinavun rajatuissa tilanteissa. Täysivaltaisen ihmisen tulee sitä itse toistuvasti pyytää, ja hänellä tulee olla kuolemaan johtava sairaus. Eutanasia tulee kyseeseen, kun elämä on sietämätöntä kärsimystä. Joissakin maissa eutanasia on mahdollista myös tilanteissa, jossa ihmisellä on vaikea psykiatrinen sairaus. Sairaus ei uhkaa henkeä, mutta kärsimys on sietämätön eikä mikään hoito ole auttanut.

Eutanasiassa ihminen määrittelee itse, onko kärsimys niin sietämätöntä, että hän haluaa mieluummin kuolla. Eutanasia ei siis koske pieniä lapsia, koiria eikä vaikeasti muistisairaita. Eutanasia tulee kyseeseen edenneissä syöpäsairauksissa, jos kipua ei ole mahdollista saada hallintaan ja eräissä lihassairauksia kuten ALS:ssa, joissa hengityslihasten halvaantuminen johtaa tukehtumisen kautta kuolemaan. Osalla syöpäpotilaista voi loppuvaiheen nukuttaminen helpottaa viimeisten päivien kärsimystä, mutta se ei toimi viikkotolkulla.

Eutanasialain rinnalla on tärkeää kehittää saattohoitoa. Laki tuo helpotusta rajattuihin tilanteisiin, mutta kärsimysten lievittämiseksi pitää tehdä paljon muutakin. Kipulääkkeitä pitää uskaltaa antaa riittävästi, vaikka se jouduttaisi kuolemaa. Loppuvaiheen kajoaviin hoitoihin tulee suhtautua varauksella eikä pois hiipuvaa elämää ole syytä pitkittää. Tämä edellyttää koulutusta, kokemusta ja ammattitaitoa, ehkä myös saattohoitolain.

Erityisesti muistisairaiden loppuvaiheen hoitoon tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Päivystykseen lähettäminen ja hoitopaikan vaihto viimeisinä viikkoina on usein haitallista, tuottaa kärsimystä ja lisää turhia kustannuksia.

Vammaisaktiivit ovat esittäneet huomionarvoisia varauksia eutanasian sallimiseen. Fyysinen kärsimys on kaikille ymmärrettävää, mutta kuka saa määritellä sen, kenen elämä on elämisen arvoista. Vaikeavammaisten lasten kohdalla ovat vanhemmat ja lääkärit ajoittain napit vastakkain hoitolinjoista. Myös aikuiset hengityshalvauspotilaat ovat saattaneet kuulla, että ei kai tässä kannata lähteä respiraattorihoitoon, mitä elämää se sitten olisi.

Monella vanhalla ihmisellä on ajatuksia elämän tarpeettomuudesta ja pelkoa siitä, että on taakaksi. Potilaat myös ajoittain toivovat ”kuolinpilleriä”. Pitäisikö eutanasia sallia näissä tilanteissa? Vanha ihmisen voi olla helppo saada pyytämään kuolinapua, kun omaisetkin sitä suosittelevat. Kuolema ei kuitenkaan saa olla vastaus yksinäisyyteen ja hoivan vähäisyyteen!

Kannatan siis eutanasian sallimista kuolemansairaille, kun fyysisen kärsimyksen pitkittäminen on tarpeetonta ja julmaa. Eutanasialain rinnalle tarvitaan kuitenkin saattohoidon ja muistisairaiden loppuvaiheen hoidon kehittämistä, vammaisten oman elämänhallinnan tukemista ja ikääntyneiden yksinäisyyden vähentämistä.

Kati Juva

Kirjoittaja on muistisairauksiin ja neuropsykiatriaan perehtynyt neurologian erikoislääkäri (eläk.)