Ovatko raakut uusi Koijärvi?
Raakkujen kohtalo on yhdistänyt suomalaisia poikkeuksellisella tavalla. Tilanne tuo mieleen Koijärven tapahtumat, jotka toimivat sysäyksenä suomalaisen ympäristöliikkeen nousulle. Alkaako raakuista uusi luonnonsuojelun aikakausi, jolloin välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan ei enää sallita?
Johanna Kohvakka
Suomussalmen raakkujen kohtalo on nostanut luonnonsuojelun merkityksen keskustelujen keskiöön poikkeuksellisella tavalla viime päivinä. Suomalaiset ovat myös olleet harvinaisen yhtenäisiä puolustaessaan luontoarvoja. Asia on yhdistänyt ihmisiä yli puoluerajojen - jopa perussuomalaiset ovat olleet raakkujen puolella. Toki perussuomalaisten Jani Mäkelä toivoi uutisoinnin asiasta jo laantuvan, mutta hänkään ei halunnut vähätellä raakkujen kohtaamaa tragediaa.
Tämä tilanne tuo väistämättä mieleen Koijärven tapahtumat 1970-luvulta, jotka toimivat alkusysäyksenä suomalaisen ympäristöliikkeen nousulle ja loivat pohjan nykyiselle ympäristötietoisuudelle. Voisiko Suomussalmen simpukkatragedia olla vastaavanlaisen uuden aikakauden alku, jolloin välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan ei enää katsota läpi sormien?
Koijärvi, pieni järvi Etelä-Suomessa, nousi 1970-luvulla otsikoihin, kun aktivistit ryhtyivät puolustamaan sen ainutlaatuista lintukantaa kuivatussuunnitelmia vastaan. Tapahtuma keräsi laajaa huomiota ja yhdisti eri yhteiskuntaluokkia taistelemaan yhteisen päämäärän puolesta. Jopa 90% suomalaisista tuki aktivistien tavoitetta suojella Koijärvi. Medialla oli oma roolinsa siinä, että suojelutavoitteista uutisoitiin positiiviseen sävyyn vähättelyn sijaan.
Koijärven tapaus synnytti uudenlaista yhteiskunnallista aktiivisuutta ja johti lopulta vihreän liikkeen syntyyn Suomessa.
Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Suomussalmen tapahtumat voivat olla alkusysäys sille, että luonnonsuojelu otetaan entistä vakavammin, myös metsäteollisuudessa. Kun Stora Enson alihankkija rikkoi Kainuun ely-keskuksen antamia suojeluohjeita ja aiheutti vakavaa vahinkoa alueen raakkukannalle, herätti se laajaa raivoa suomalaisten keskuudessa. Tapaus ei ollut vain paikallinen ekokatastrofi, vaan se nosti esiin kysymyksen siitä, miten suhtaudumme luonnon suojeluun ja mitä olemme valmiita tekemään sen eteen. Nyt keskusteluun on nostettu muita historian saatossa tapahtuneita luonnonsuojelurikoksia. Lisäksi Stora Enso kertoi oma-aloitteisesti epäilevänsä toista raakkujoen ylitystä jo päättyneiden hakkuiden työmaalla Kainuussa.
Raakkujen kohtalo voi siis olla herätys, jota tarvitaan, jotta ympäristönsuojelu nousisi kaiken tekemisen ytimeen. Nykyinen ilmasto- ja ympäristökriisi vaatii meiltä enemmän kuin koskaan ennen, ja Suomussalmen tapaus osoittaa, että meillä on myös valmius muuttua. Tarvitsemme nyt uudenlaista ajattelua, jossa luonto ei ole vain resurssi talouden pyörien pyörittämiseksi vaan elintärkeä osa kaikkien elävien olentojen hyvinvointia.
Onko Suomussalmen tapaus siis uusi Koijärvi? Se voi olla, jos siitä nousee uudenlainen tapa ottaa luonnonsuojelu vakavasti. Se voi olla, jos emme enää hyväksy välinpitämättömyyttä ja luonnon tuhoamista. Raakkujen kohtalo voi nousta symboliksi taistelussa luonnon puolesta, aivan kuten Koijärven linnut toimivat aikanaan innoituksena. Ympäristöliike on kasvanut ja muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta perusperiaatteet ovat samat: luonnon arvo on mittaamaton, ja sen suojeleminen on meidän kaikkien velvollisuus.
Jos haluamme oppia menneisyydestä ja ottaa siitä oppia tulevaisuuteen, meidän on tunnistettava nämä käännekohdat ja hyödynnettävä ne. Suomussalmen raakkujen tuho voi toimia katalysaattorina uudelle ympäristötietoisuuden aallolle, joka vaatii entistä tiukempaa valvontaa, vastuullisuutta ja suojelutoimia. Koijärvi oli alku, ja sen perintö elää, mutta nyt on aika jatkaa sitä perintöä uusilla toimilla ja uudella intohimolla - yli puoluerajojen.
Raakut voivat siis hyvin olla uuden aikakauden alku, jossa luonnonsuojelu nousee kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ytimeen. Koijärvi näytti, että pienikin yhteisö voi saada aikaan suuria muutoksia. Nyt on meidän vuoromme toimia.
