Vesistöjen suojavyöhykkeet lakiin, vaatii uusi kansalaisaloite
Metsätalouden vesistöhaitat vähenevät ja herkkä rantaluonto on paremmassa turvassa, jos nykyistä metsälainsäädäntöä muutetaan, esittää juuri allekirjoitusten keruun aloittanut kansalaisaloite.
Johanna Laurila
Metsätalouden vesistöhaitat vähenevät ja herkkä rantaluonto on paremmassa turvassa, jos nykyistä metsälainsäädäntöä muutetaan, esittää juuri allekirjoitusten keruun aloittanut kansalaisaloite. Tällä hetkellä vesistöjen suojavyöhykkeestä on olemassa vain ELY-keskuksen suositus.
Rantametsät ja varsinkin puronvarret ovat yleensä myös paikallisilta luontoarvoiltaan merkittäviä, mutta rahoitusta niiden suojeluun on niukasti. Metsätalouden lakisääteiset suojavyöhykkeet olisivat erittäin kustannustehokas keino sekä puroluonnon että laajemmin vesistöjen tilan parantamiseen, aloitteessa todetaan.
Vesistöjen suojavyöhykkeistä halutaan aloitteessa tehdä pakollisia ja selkeään metrimäärään sidottuja. Lisäksi metsänomistajille halutaan menetyksiä korvaava tukijärjestelmä, jonka rahoitusta katettaisiin esimerkiksi ojaveroilla.
“Itse ajattelen, että taloudellinen kannustin on tehokkain tapa saada muutosta aikaan”, sanoo Ville Aarnio, yksi kansalaisaloitteen laatijoista.
“Esimerkiksi metsäsertifikaatin puutteet suojelun tehokkuudessa ovat jo hyvin tiedossa. Kokonaishaastetta täytyykin tarkastella myös sen yksittäisen metsänomistajan kannalta. Tuen tarkoitus on muun muassa kannustaa ylläpitämään suojavyöhykkeitä, jotka ylittävät lain minimivaatimukset. Osittain tuki tietysti kompensoi maanomistajille lakimuutoksesta aiheutuvia puunmyyntitulojen menetyksiä”, Aarnio jatkaa.
Tukikriteereissä voi olla alueellista vaihtelua, mutta tuen määrän on oltava kaavamaisesti laskettavissa metsävaratiedoista ja vastaavista aineistoista, aloitteessa kaavaillaan. Tuen olisi myös oltava automaattinen tai ainakin metsänomistajalle vaivaton.
Metsänomistajia ja muita metsäalan toimijoita pitää myös kannustaa luontokohteiden kartoittamiseen ja huomioimiseen.
“Vaikkapa kartalta puuttuvia lähteitä ja noroja, eli hyvin pieniä puroja, ei usein mitenkään huomioida metsätaloudessa eikä merkitä paikkatietojärjestelmiin, koska millään metsätalouden toimijalla ei ole tähän taloudellista intressiä. Jos noron dokumentoiminen ja ilmoittaminen metsäkeskukselle tuottaisi metsänomistajalle oikeuden tukeen, voisi se merkittävästi parantaa näiden huomioimista metsäsuunnittelussa”, toteaa Aarnio.
Kuka suojelutuet maksaa?
Uudistus on aloitteen mukaan mahdollista toteuttaa lähes budjettineutraalisti, jos suojavyöhykkeistä maksettavien tukien ohella kerätään valtion tuloja kerryttäviä tai erikseen tarkoitusta varten rahastoitavia maksuja - kuten ojaveroa.
Ojaveron tavoitteena on kohdistaa kustannuksia sinne, missä metsätalouden vesistöhaittoja on syntynyt, aloitteessa kirjoitetaan. Veron suuruuden tulisi olla sellainen, että se ei olennaisesti heikennä kannattavuutta hyväkasvuisissa turvemaametsissä, mutta kuitenkin luo kannusteen ojista luopumiseen huonosti tuottavissa, ennallistamiseen hyvin sopivissa metsissä.
“Tähtäimessä on, että ojavero pidettäisiin varsin maltillisena, karkeasti laskettuna suuruusluokka ei ylittäisi 5%:a keskimääräisen turvemaametsän tuotosta”, Aarnio arvioi.
Muita keinoja voisivat olla uudistusalojen maanmuokkausmaksu, joka vastaavasti kannustaisi vähentämään ei-välttämättömiä maanmuokkauksia, tai puukauppojen yhteydessä kerättävä vesiensuojelumaksu.
Alkaako ympäristövastuullisemman metsäteollisuuden aikakausi?
Elokuussa paljastunut, Stora Enson metsähakkuun aiheuttama uhanalaisten raakkujen joukkotuho Suomussalmen Hukkajoella herätti poikkeuksellisen paljon keskustelua siitä, miten riittävää nykyinen vesistöjensuojelu Suomessa on.
Tällä hetkellä vesistöjen suojavyöhykkeestä on voimassa vain ELY-keskuksen suositus, eikä sitä noudateta, kuten Ylen hiljattain uutisoi.
Ville Aarnio haluaakin vauhdittaa metsäojavalumien haasteen ratkaisemista. Tilanne on hänen mukaansa ollut jo kauan surkeassa jamassa.
“Hyvä, että asia nousi vahvasti julkisuuteen Hukkajoen tapauksen vuoksi. Sekin oli suorastaan poikkeuksellista, että jokiraakut herättivät niin paljon tunteita, kun yleensä norpat ja vastaavat söpöt eläimet keräävät kaiken huomion.”
Monien Suomen vesistöjen tila on edelleen huolestuttavan heikko. Ravinteita, kiintoainesta ja humusta päätyy vesistöihin runsaasti useista lähteistä, kuten teollisuudesta, maataloudesta ja rakentamisesta. Uusi kansalaisaloite keskittyy aiemmin vähemmälle huomiolle jääneiden metsätalouden vesistövaikutusten korjaamiseen.
