Ulkomaalaistaustaiset ovat aikamme juutalaisia
Holokausti ei alkanut keskitysleireistä, vaan vihapuheesta ja toiseuttamisesta. Sama kaava näkyy nykyään ulkomaalaistaustaisiin kohdistuvassa syrjinnässä ja vihapuheessa. Historia ei toista itseään täsmälleen samalla tavalla, joten kehityskulku on tärkeää oppia tunnistamaan.
Sosiaalisessa mediassa aika ajoin kiertävä kuva muistuttaa tärkeästä asiasta: ”Se ei alkanut kaasukammioista. Se alkoi siitä, kun poliitikot jakoivat kansaa ’meihin’ ja ’heihin’. Se alkoi suvaitsemattomuudesta ja vihapuheesta.”
Historia opettaa meille, että joukkotuhot eivät ala keskitysleireistä tai kaasukammioista, vaan paljon ennen sitä, ajatuksista ja sanoista. Viha ei synny yhdessä yössä, vaan se kasvaa hitaasti yhteiskunnan hyväksynnän kautta.
Tapahtumat eivät yleensä toteudu täsmälleen identtisinä vaan saa uudet muodot tai uuden kohteen, jolloin historian varoittavat kaavat on vaikeampi tunnistaa.
Holokaustia edelsi vuosikymmenien ajan jatkunut antisemitismi. Jo 1800-luvulla vaikutusvaltaiset saksalaiset ajattelijat, kuten Wilhelm Marr, esittivät ajatuksia juutalaisten ja saksalaisten "rotujen" välisestä taistelusta. Tämä rotuajattelu loi pohjaa Hitlerin propagandalle, joka voimistui Saksassa 1930-luvulla. Juutalaiset demonisoitiin syypäiksi maan taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tavalliset kansalaiset omaksuivat nämä ajatukset ja hiljalleen alkoivat nähdä juutalaiset toisen luokan ihmisinä – vieraina kansakunnassa, johon he eivät kuuluneet.
Tänä päivänä ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat hyvin pitkälle samanlaisessa tilanteessa. Vaikka maailma on muuttunut paljonkin sadassa vuodessa, kaava on tuttu. Ulkomaalaistaustaisia syytetään taloudellisista ja yhteiskunnallisista ongelmista, kuten rikollisuudesta - aivan kuten juutalaisia aikoinaan. Vihapuhe heidän ympärillään lisääntyy, ja yhä useammin kuulemme retoriikkaa, joka kyseenalaistaa heidän oikeutensa olla osa suomalaista yhteiskuntaa.
Vaikka tänä päivänä emme puhu rotuopista samalla tavalla kuin 1900-luvulla, retoriikka kansallisen yhtenäisyyden uhasta toistuu. Ulkomaalaistaustaisia pidetään usein uhkana kansalliselle identiteetille ja yhteiskunnan vakaudelle. Heidän epäillään jopa pikkuhiljaa korvaavan "puhtaan" suomalaisen kansan. Pelko ja epäluulo heidän taustojaan ja uskontojaan kohtaan heijastuu niin politiikassa kuin julkisessa keskustelussakin. Sosiaalisen median alustoilla levitettävä vihapuhe ja virheellinen tieto lietsovat näitä ennakkoluuloja.
Natsi-Saksassa holokausti alkoi juuri näin – vihapuheella. Ennen kuin yksikään juutalainen vietiin keskitysleirille, heidät leimattiin kansan vihollisiksi, syylliseksi yhteiskunnan ongelmiin ja eristettiin yhteisöistä. Monet kansalaiset sulkivat silmänsä tai hyväksyivät tilanteen hiljaisesti. Vaara ei ollut niinkään aktiivisissa vainoajissa, vaan hiljaisessa enemmistössä, joka ei tehnyt mitään estääkseen vihan leviämistä.
Meidän on tänä päivänä kysyttävä itseltämme, annammeko historian virheiden toistua. Onko ulkomaalaistaustaisten toiseuttaminen ja marginalisointi vasta alkua jollekin synkälle, joka saattaa tulevaisuudessa pahentua? Kuten holokaustin uhrit ovat toistuvasti muistuttaneet, kaikki alkoi sanoista. Siksi meidän on nyt reagoitava, kun näemme vihapuheen ja syrjinnän merkkejä omassa yhteiskunnassamme.
On vaarallista ajatella, että holokausti oli ainutkertainen tragedia, joka ei voisi koskaan toistua. Historia ei todennäköisesti toista itseään täsmälleen samanlaisena, joten meidän on tärkeää osata soveltaa sen oppeja uudessa viitekehyksessä, jotta osaamme puuttua huolestuttavaan kehitykseen ajoissa.
On helppoa ajatella, että emme itse antaisi holokaustin tapahtua. Mutta mistä tiedämme, milloin vielä varoitusmerkkeihin ehtii reagoida? Milloin yksittäisen ihmisen on liian myöhäistä toimia? Siksi varoitusmerkkeihin on tärkeää puuttua heti, kun ne ilmenevät.
Meillä kaikilla on vastuu siitä, että samat virheet eivät toistu. Vihapuheen kitkeminen ja syrjinnän torjuminen ovat meidän velvollisuutemme niin historian uhrien kuin nykyhetken syrjittyjenkin puolesta.
