Hamlet, yhden miehen maailmansota

Olen mykistynyt ja järkyttynyt. Hamlet on puhunut. Hänen tarinansa on kuolematon vaikka se pääsi julkisuuteen - oletettavasti - jo vuonna 1623. Tänään Shakespeare kantaa viitassaan tajuntaamme täyttävien sotien kärsimyksiä ja globaaleja ilmasto-ongelmia. Taistelu sieluista käydään näennäisen privaatisti, perhedraamana, mutta Helsingörin linnan piha on maapallomme kokoinen. 

Yli 400 vuotta Hamletista on kiistelty, hänen juuriaan ja historiallisia taustojaan on selvitelty. Maailman palavasieluisimmat näyttelijät ovat tulkinneet hänen traagista elämäänsä – myös naiset, kuten ranskalainen Sarah Bernhardt 1890-luvulla ja Q-teatterissa noin sata vuotta myöhemmin Leea Klemola.

Hamlet on nähty yhä uusina päivityksinä, myös kapinaa leiskuvana julistajana kohteenaan  hovi, perhe tai koko yhteiskuntajärjestelmä.

Hamlet, elokapinallinen

Hamlet on ollut Elokapinan etäisen varhaismuodon edustaja tai James Dean -tyylinen nuorisosankari, usein rock-versioituna. Hänet on nähty puolinaamion takaa maailmaa tuskailevana maailmanparantajana kuten Asko Sarkola Lillanissa. 

Ehkä unohtumattomin näkemäni Hamlet oli maanalaisten laulujen tekijän, Vladimir Vysotskin neuvostovaltaa vastaan kapinoivan sensuurin murskaaja, Taganka -teatterissa vuonna 1971.  Esitykset jouduttiin lopettamaan 1980 Vysotski-Hamletin kuoltua ennenaikaisesti. Shakespearen sankarista tuli Neuvostoliiton (ja vielä Venäjänkin) maanalaisten kapinallisten sankari. 

60 vuoden Hamlet-tauko

Helsingin Svenska Teaternissa Hamlet palasi näyttämölle 60 vuoden tauon jälkeen tulkkinaan Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä Jesper Fransson. Ofeliana nähdään Malmössa opiskellut Sonia Haga.

Tukholmasta lainatun ohjaaja Dritëro Kasapin päivittämä Hamletin tarina on poikkeuksellisen vimmainen, suora ja synkkä, samanaikaisesti ääriklassinen ja tulevaisuuteen kirjattu.

Näyttävästi valaistut, jopa läpivalaistut ja notkeasti liikuteltavat, harmaiksi rapautuneen palatsin lavastepinnat tuovat tilaan historialliset tasot, jotka ovat loogisessa linjassa näytelmän kanssa. Jättimäinen tavarahissi siirtää ihmisiä ja tilanteita kerroksellisesti. 

Yhdistettyjä henkilöitä ja puheita 

Dramaturgisesti tekstiä on käsitelty taitavasti, tekstimassaa ja henkilöitä yhdistäen tai nipistäen. Aito Hamlet säilyttää kokonaisuutensa ollen varjojen maailmassa vuoroin teroitettua miekkaansa, vuoroin kitaraansa heiluttava mustakulmainen gootti.

Hamlet on takapihojen sankari, jonka varpaille muinaisen palatsin kristallikruunut putoilevat. Hän on karkean salajuonen turvin petetty, isättömäksi jäänyt, morsiamensa ja opintonsa hylännyt nuorukainen, jolle koko yhteiskunta on vihollinen. Ofelia hänen rakastettunaan on hymytön ja tuskainen, isänsä ja veljensä alistama nuori nainen, joka lopuksi riistää hengen itseltään. Hamlet on hänelle enää nippu kellastuneita kirjeitä.

Loppu on hiljaisuutta 

Kohtaus, jota jäin kaipaamaan, on Hamletin filosofisessa painossaan raskas ja armoton puhe haudankaivajien esiin nostamalle hovinarri Yorickin pääkallolle. 

Toisaalta näytelmä näytelmässä on huikeaksi monologiksi ohjattua puhetta elämäämme varjostavasta valetotuudesta.

Lopuksi emme poikkeuksellisesti näe historian tulkkina Horatiota, emme myöskään Norjan Fortinbrasia Tanskaa valloittamassa.

Emme kuule viisauksia, sillä ”loppu on hiljaisuutta”.

Kirsikka Moring

Hamlet, Svenska Teatern, 7.11.2024.

Jesper Fransson – Hamlet, Dritëro Kasapi – ohjaus, Sonia Haga – Ofelia, Niklas Åkerfelt -Claudius, Sophia Heikkilä – Gertrud. Lavastus ja puvut - Annika Bromberg, valosuunnittelu – Tommi Saviranta, äänisuunnittelu - Hanna Mikander

Tekstitys suomeksi.