Rinnakkaistodellisuuksia Mäntyharjun torilla
Pyöräily Mäntyharjun keskustaan avasi oven toiseen todellisuuteen, jossa ilmainen kahvi on vetovoimatekijä. Kaupunkilaiselle maaseudun pienet piirit ovat yhtä aikaa kiehtovia ja ärsyttäviä. Maahanmuuton myötä maassamme on yhä enemmän monenlaisia eksoottisia todellisuuksia vieri vieressä.
Pyöräilin Mäntyharjun keskustaan ja kuuntelin R-kioskin edessä paikallisten keskustelua siemaillessani siinä kahvia.
"Mitä sä täällä teet?"
"Mä kävin hakemassa suodattimen, mutta eihän se myyjä ollut tajunnut, että se tulee 80-luvun Datsuniin. Ei tää ollut sopiva, vaikka se tuli Lahdesta asti. Mitä täällä tänään tapahtuu, kun torilla on noin paljon väkeä kuin vappuna?"
"Se paljon oli noin 4-5 telttaa, pääosa pöydistä oli paikallisten käsityöläisten tai yrittäjien tuotteita täynnä. Etelään verrattuna pöytiä oli köyhänlaisesti. Mutta vappu se on niukempikin vappu. Enkä nyt puolusta etelän torien ylenpalttisuutta!"
"Tänään on Hämärän Markkinat. Siellä on kahviakin."
"Onko siellä ilmaista kahvia?"
Ymmärrän hyvin tämän kysymyksen. Nyt, kun olen jättänyt poliittisen työn puolueissa taakseni, kysyn tätä itsekin, koska ehdokkaiden egontäyteisiä puheita en jaksa lähteä kuuntelemaan. Sen sijaan vegetarjonta tai mehu on attraktiotekijä, joka magneetin lailla vetää minut itävantaalaisen lähiöni ostarin telttatapahtumiin 300 metrin päähän asunnostani.
Nyt olin kumminkin pyöräillyt 3 kilometriä kirkonkylältä keskustaan. Olin noussut citylähiökuplastani toiseen todellisuuteen. Mietin, miten monta rinnakkaistodellisuutta kaupungissa ja maallakin on olemassa. Varmasti lukemattomia. Asustelemme todellisuuksissamme ja toisinaan näemme kuin vaivihkaa ovisilmästä toiseen, tuntemattomampaan todellisuuteen.
Takaisin ostoskassi pakkarilla pyöräillessäni tuntematon nainen, varmaan oikeasti huolissaan, totesi, että kannattaisi katsoa ostoskassia, se on kohta putoamassa. Vakuutin, että katson, vaikka oikeasti maalainen paapominen tässä yhteydessä vain ärsytti, sen verta kaupunkilainen olen.
Kaupungissa on se hyvä puoli, että siellä saa edetä omalla tyylillään, kenenkään häiritsemättä. Yksilö sulautuu massaan ja pahimmillaan unohtuu kokonaan jopa niin kauaksi aikaa, että ruumis on ehtinyt muumioitua ennen kuin se löydetään.
Maalla huolehditaan toisten asioista, hyvässä ja pahassa. Naapuriapua saa, mutta naapurissa myös juorutaan, kun piirit ovat niin pienet ja kaikki tuntevat toisensa.
Ostoskassi ei todellakaan pudonnut pakkarilta, vaikka repsottikin toiseen suuntaan. Kassihan oli tukevasti mustekalalla kiinnitetty!
Löysin Reissukirppikseltä Veikko Huovisen kertomukset, jotka otan jossakin vaiheessa lukuun. Huovinen puolusti kansan syvien rivien maanläheistä pohjatietoa kaupungin virkaheittoja herroja ja absurdia byrokratiaa ja hallintoa vastaan.
Rakastan Huovista parhaimmillaan, hän puolustaa "omiaan" taskulämpimällä hieman vinolla huumorilla, pahimmillaan hän vain "toisintaa" omaa huumoriaan ennalta-arvattavasti. Näin tapahtuu esimerkiksi Hitler-satiiri Veitikassa.
Maaseudulla elävät ovat ruraali- ja lokaalitiedon käytännön maisterin tutkinnon tehneitä. Heillä on toisenlaista selviytymispotentiaalia, mitä kaupungin herrat eivät ole koskaan päässeet hankkimaan. Vastaavasti maahamme tulee monentaustaisia rajanylittäjiä, joista moneen suhtaudumme uteliaan tirkistelevästi, kuten kotomaan kaupunkilaisiin. Niin kaupungeissa kuin maaseutupitäjissä elää monenlaisia eksoottisia todellisuuksia vieri vieressä.
Rita Gustava Pulli
Kirjoittaja on vantaalainen kirjailija-toimittaja-opettaja, jolta ilmestyy ensi keväänä maahanmuutosta kertova Rajat auki? -tietokirja (Basam Books 2023)
