Kirjaherkku Puolan vanhasta maaseudusta

Władysław Reymont (1867– 1925) on Suomessa aika vähän tunnettu puolalainen Nobel-kirjailija. Hänen teoksistaan on suomennettu vain kaksi, Luvattu maa sekä pääteoksena pidetty suureepos Talonpoikia, sekin hiukan lyhennettynä. Lisäksi on julkaistu pari näytettä antologioissa.

Talonpoikia ilmestyi 1902–1909. Nobelin Reymont sai 1924.

Paksua eeposta lukee yhteiskunnan kuvauksena. Puolan rankka historia, väkivalta, suomalaisittain vertaillen tehokkaampi temperamentti ja vahvat tunteet kertovat aika erilaisesta maailmasta kuin suomalainen kirjallisuus. Draamaa, intohimoa, uhoa riittää, mutta sen kuvaus on vain toteavaa, neutraalia - mihinkään ei jäädä piehtaroimaan.

Hakematta tulee vertailukohtana mieleen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Talonpoikaisyhteisön keskinäisen vuorovaikutuksen ja maaseudun arjen kuvaamisessa kulttuurierot tulevat selvästi näkyviin. Mutta Talonpojat ei ole luokkaerokuvaus, vaikka suurmaanomistajien kanssa käytävää taistelua sivutaankin.

Merkittävä ero on myös se, että Reymontin henkilöitä ei voi jakaa niin selvästi hyviksiin ja pahiksiin, mikä Linnan molemmissa pääteoksissa vähän häiritsee.

Puolalaisen talonpoikaisyhteisön kuvaus runsaan sadan vuoden takaa houkuttelee hakemaan yhteyksiä tai juuria äärikonservatiivisen Laki ja oikeus ­-puolueen vankkaan asemaan. Voimakkaita tunteita, kaksinaismoralismia, kiivautta. Mutta tunnetusti maaseutu on yleensäkin konservatiivisempaa kuin urbaanit asuinympäristöt. Katolisuus elää Puolassa syvällä, mutta kyllä Reymontin ihmiset koko lailla maallisesti elävät, vaikka kirkkokin on hyvin läsnä.

Juutalaisuus on Puolan historiassa ollut näkyvä, kovasti vaihteleva elementti. Toisen puolalaisnobelistin, itsekin juutalaisen Isaac Bashevis Singerin (1902–1991) laajassa tuotannossa juutalaisuus tai juutalaisten ja muiden puolalaisten väliset suhteet ovat aivan keskeinen aihepiiri. Reymontin yhteisön arjessa kapakanpitäjän juutalaisuus todetaan näennäisen neutraalisti, vähän kuin ihmisen nimenä. Jonkinlainen erilaisuuden kokemus välittyy, ulkopuolisuus.

Talonpoikien tarina tai oikeastaan tarinat ovat mielenkiintoisia, henkilöt uskottavia, elämä värikkäämpää kuin suomalaisissa maalaisyhteisöjen kuvauksissa noilta tai muiltakaan ajoilta – toki sisällissotaa unohtamatta. Talonpojissa sodat ovat taustalla, muistoissa. Viina virtaa ehkä vapaammin ja vaikuttaa enemmän. Keskieurooppalainen kapakkakulttuuri on läsnä, se joka Suomen maaseudulle levisi vasta kun keskiolut vapautui ja sitten kapakat valtasivat autioituneet pankkikonttorit.

Linnan lisäksi Reymontiin verrattavaa maaseutukuvausta Suomesta on esimerkiksi F.E. Sillanpään teoksissa. Vanha suomalainen – tai muukin – maaseutukuvaus kuitenkin vasta odottaa renessanssiaan, ehkä Linnaa lukuunottamatta.

Reymontin romaani on rehevä, mukaansatempaava. Ihmiset kuvataan niin, että useimpiin voi ainakin jotenkin samaistua. Romaanissa pääsee ihmisten päiden sisälle. Mutta ennen kaikkea pääsee syvälle yhteisöön, jota kuvatessaan Reymont on omassa maailmassaan, siinä, jossa hän kasvoi ja jonka hän hyvin tunsi. Talonpoikia pitää otteessaan niin, että lopun lähestyessä teki mieli hidastaa lukemista, koska ei halunnut luopua yhteisöstä.

Reymontin maaseutukuvauksen suosiosta Suomessa kertoo se, että Talonpojista on otettu suomeksi vain kaksi painosta, 1949 ja 1977. Suomenkielistä tietoa Reymontista on kovin niukasti olemassa. Verkkodivareista kaksiosaisena suomeksi ilmestyneen teoksen saa yhteensä reilulla kympillä.

Satunnaisotanta kirjastojen nettisivuille kertoo, että Reymontin teos on monissa kirjastoissa ja joissakin se myös liikkuu.

Romaanin pohjalta on tehty puolalainen animaatioelokuva, Chlopi (Talonpoikia).

Eero Karisto
Kirjoittaja on Verden toimittaja

Kirja hyllystäni on Verden uusi juttusarja, jossa valokeila käännetään kirjallisuuden hiljaisiin helmiin. Sarjassa kuka tahansa voi jakaa ajatuksiaan kirjasta, joka löytyy omasta kirjahyllystä – teoksesta, jota ei nyt näy julkisuudessa, mutta joka on tehnyt vaikutuksen lukijaansa, kirjoja, jotka ovat kulkeneet mukana ja jääneet mieleen vuosienkin jälkeen.