Vigdís Grímsdóttir kuvaa hienosti ihmissuhteiden hierarkiaa

Islanti on kokoaan suurempi maa myös kirjallisuudessa. Suomessa tunnetuin islantilainen kirjailija on kuitenkin epäilemättä Satu Rämö, Suomesta Islantiin muuttanut suosittu dekkaristi. Asiaa harrastavat tietävät Islannista Edda-runot ja -saagat sekä nobelisti Halldór Kiljan Laxnessin (1902–1998) sekä hänen ehkä tunnetuimman teoksensa Salka Valkan.

Vigdís Grímsdóttir on osa Islannin nopeasti kasvanutta seuravaa kirjailijasukupolvea, ja tyyli on vähemmän perinteinen.

Z – rakkaustarina on tarina kahden naisen rakkaudesta, mutta sukupuolilla ei ole tarinassa merkitystä. Kahden ihmisen välistä suhdetta käsitellään herkästi ja monipuolisesti. Kirjassa kuvataan, miten suhde alkaa. Suhteessa haetaan asemia, ja se hakee muotoaan. Suhde uhkaa jäädä lyhytaikaiseksi, koska toinen, Anna, on vakavasti sairas. Suru ei kuitenkaan määrää kirjan sävyä. Oleellista on suhteen avaus, kuvaaminen, se, miten osapuolet yhteyteensä suhtautuvat ja miten siitä puhuvat.

Suhde on epätasapainossa; toinen, se Z, haluaa antaa ja myös saada enemmän kuin Anna – vähän kuin Liisa Akimoffin kappaleessa Kevät: ”Sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän”.

Ihan näin isosta erosta romaanissa ei sentään ole kyse, mutta Anna, kuolemansairas, jättää Z’n ulkopuolelle, sulkee ovia, tärkeitäkin. Kysymys on enemmästä kuin jokaisen tarvitsemasta omasta tilasta hyvässäkin parisuhteessa. Z’n ajatukset täyttyvät Annasta. Anna toteaa, että Z on tärkeä silloin, kun he ovat yhdessä.

Arki on kovin vähän läsnä romaanissa. Koko romaani tapahtuu neljän ihmisen, Annan, Z’n, Annan sisaren ja tämän miehen vuorovaikutuksena, tunteina, tuntemuksina, niiden muutosprosessina. Muutama sivuhenkilö vilahtaa. Romaani elää miltei irti ulkopuolisesta maailmasta. Muutenkin tarina on kompakti kokonaisuus.

Sipulin kuoriminen on ehkä kulunut metafora kuvaamaan prosessia, jossa aina uusi asia paljastuu seuraavan alta, mutta kuvaa hyvin sitä, miten Annasta ja hänen vaiheistaan paljastuu yhä uusia asioita, kun läheiset alkavat selvittää, mitä hänelle on tapahtunut.

Mielenkiintoista on myös läheisten suhtautuminen, kun ihminen päätyy uuteen suhteeseen keskellä dramaattista elämänvaihetta. Mukana voi olla sisarellista suojelua tai sitten orastava käsitys siitä, että toinen ei ole ihan kykeneväinen tietämään omaan parastaan.

Sitten yhteiset kokemukset, kuten huoli yhteisestä läheisestä, helpottavat toisen hyväksymistä. Avataan muistoja, kipeitäkin. Lähempi tutustuminen toimii niin kuin se usein toimii: auttaa ymmärtämään, hyväksymään. Yhteinen kohtalo – huoli ja ulkopuolelle jääminen – yhdistää.

Z – rakkaustarina on tarina siitä, mitä yksi ihminen halusi jakaa kenenkin kanssa ja mitä pitää itsellään. Jakamaan ei voi pakottaa, ei antamaan eikä ottamaan vastaan. Sivistyneet ihmiset hyväksyvät tämän.

Yksi hyvän kirjan piirre on se, että se innostaa lukeman lisää samalta kirjailijalta tai samasta maailmasta. Vigdís Grímsdóttirin tuotannosta suosittelemisen arvoinen on etenkin Kannastie 7. Muita hienoja islantilaisia nykykirjailijoita ovat esimerkiksi rehevä tarinankertoja Einar Kárason sekä Einar Már Guðmundsson, jonka kirjoissa historia ja luonto ovat vahvasti läsnä, mikä on aika tyypillistä islantilaiselle kirjallisuudelle.

Eero Karisto
Kirjoittaja on Verden toimittaja

Kirja hyllystäni on Verden uusi juttusarja, jossa valokeila käännetään kirjallisuuden hiljaisiin helmiin. Sarjassa kuka tahansa voi jakaa ajatuksiaan kirjasta, joka löytyy omasta kirjahyllystä – teoksesta, jota ei nyt näy julkisuudessa, mutta joka on tehnyt vaikutuksen lukijaansa, kirjoja, jotka ovat kulkeneet mukana ja jääneet mieleen vuosienkin jälkeen.