Entä jos todellisuus onkin punavihreä?

Entä jos todellisuus onkin punavihreä?

Oikeiston retoriikkapakkiin kuuluu niin Yleisradion kuin tiedemaailmankin väitetty punavihreä agenda. Samalla oikeistohallituksen omat päätökset ovat ristiriidassa asiantuntijatiedon kanssa. Eero Karisto pohtii analyysissään, miksi oikeisto on vetäytynyt yhä oikeammalle ja millaisia vaikutuksia sillä on Suomen poliittiseen ilmastoon.

Vihreät pitävät vasemmistoliiton kritiikkiä asiattomana

Vihreät pitävät vasemmistoliiton kritiikkiä asiattomana

Vihreissä koetaan, että vasemmistoliitto arvostelee vihreitä vastoin parempaa tietoaan. Vasemmistoliitto on arvostellut vihreitä ankarasti sen jälkeen, kun vihreät äänestivät tyhjää eduskunnan käsitellessä vasemmiston yhteistä vastalausetta. Käsittelyssä oli hallituksen esitys työttömyysturvan heikennyksestä. Vihreiden oma vastalause oli aiemmin hävinnyt äänestyksessä.

Keskustan kriisityö tärkeää myös vihreille

Keskustan kriisityö tärkeää myös vihreille

Vihreiden intressissä on, että vahvan oikeistoblokin ja vasemmiston välillä on palikoita, joiden avulla voidaan muodostaa erilaisia kokoonpanoja. Siksi keskustan sisäisellä kriisityöllä on vaikutusta myös vihreiden asemaan. Oleellista on, mihin suuntaan keskusta päätyy kehittymään.

Don Quijoten perintö elää suomalaisessa politiikassa

Don Quijoten perintö elää suomalaisessa politiikassa

Tuulimyllyjä vastaan taisteleva espanjalainen ylimys taistelee itse keksimiään vihollisia vastaan. Majatalo muuttuu linnaksi, todellisuudelle ja faktoilla ei ole väliä. Eero Karisto pakkasi klassikkoteoksen rinkkaan ja pohti lukiessaan Don Quijoten antia tähän päivään.

Politiikan murros vaikeinta vihreille

Politiikan murros vaikeinta vihreille

Vihreät on suurin kärsijä siinä murroksessa, jonka perussuomalaiset sai aikaan Suomen poliittisella kentällä. Vihreille tärkeät ympäristökysymykset pysyvät kyllä agendalla, mutta monille vihreiden potentiaaliselle kannattajalle riittävät demarien ja kokoomuksen kauniit ympäristöpuheet, kun huomio keskittyy kolmen suuren välisiin voimasuhteisiin. Näin siitä huolimatta, että ympäristöasiat näyttävät olevan näille puolueille usein arkista kauppatavaraa.

Kokoomus ison muutoksen kynnyksellä

Kokoomus ison muutoksen kynnyksellä

Kokoomuksen tulevaisuuden kannalta oleellista on, missä vaiheessa nykyisen hallituspolitiikan hiljaiset ymmärtäjät kokevat jo ymmärtäneensä liikaa. Toinen mahdollisuus on, että kasvava perussuomalaisia lähentynyt joukko saavuttaa enemmistön. Se merkitsisi melkoista käännettä puolueen historiassa.

Minne äänet karkaavat 

Minne äänet karkaavat 

Eduskuntavaalituloksesta tehdään vielä erilaisia tutkimuksia. Vihreitä kiinnostaa se, mihin tuntuva äänikato meni. Taktisen äänestämisen lisäksi tarvitaan muitakin selityksiä. Oleellista on, kelpaavatko ne.

Ylen leikkaajat koolla Säätytalolla

Ylen leikkaajat koolla Säätytalolla

Yleisradion rahoitusta halutaan leikata hallitusneuvotteluissa joko yksityisen median kilpailukyvyn, Ylen journalistisen sisällön vuoksi tai sekä että. Leikkausten seurauksena korkeatasoinen journalismi ja kansallinen kulttuuri ovat vaarassa. Median toimintaedellytyksiä ei tulisi säädellä sen mukaan, mitä mieltä sen tuottamista sisällöistä on, kirjoittaa Eero Karisto.

Oikeistohallitus odotettuakin todennäköisempi

Oikeistohallitus odotettuakin todennäköisempi

Oikeistohallituksen muodostuminen on yhä todennäköisempää, kun Säätytalolle marssivat kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit. Perussuomalaisten leirissä on kuitenkin varauksia. Monessa puolueessa herätellään yhä toivoa, että yhteistyö PS:n kanssa olisi vain väliaikaista. Aika voi kuitenkin loppua kesken.

Kahden vahvan kandidaatin kieltäytyminen yllätti vihreät

Kahden vahvan kandidaatin kieltäytyminen yllätti vihreät

Ennakkosuosikkien kieltäytyminen laittoi vihreiden puheenjohtajapelin uusiksi. Eduskuntaryhmä on nyt suurennuslasin alla, mutta puheenjohtajaa voi etsiä kauempaakin. Puheenjohtajan ohessa myös puoluesihteeri menee vaihtoon, eikä varapuheenjohtajistokaan välttämättä säily muutoksitta, kirjoittaa Eero Karisto.

Hallituspohja ei ratkea puolueiden vastauksista

Hallituspohja ei ratkea puolueiden vastauksista

Hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymykset ja niihin annettava vastaukset ovat hallituksen muodostamisen ensimmäinen näytös. Hallituspohja ei kuitenkaan määräydy niiden pohjalta. Oleellista on, millaisen pohjan muodostaja haluaa. Alkuvaiheessa hänen intressinsä ei ole sulkea mitään vaihtoehtoa pois, mutta jostain pitää aloittaa.

Puheenjohtajakisa tuo vihreille julkisuutta

Puheenjohtajakisa tuo vihreille julkisuutta

Maria Ohisalon ilmoitus aloitti vihreissä puheenjohtajakisan ja se on jo tuonut puolueelle julkisuutta. Puheenjohtajaehdokkaat hieman vielä ujostelevat, mutta edessä on monta viikkoa kisaa ja jäsenäänestys.

Vaalitappiosta huomio perustuksiin

Vaalitappiosta huomio perustuksiin

Tappiovaalien jälkeen puolueissa aika yleinen selkäydinreaktio on vaatimus oppositioon jäämisestä ja johdon vaihtamisesta. Tappion tunnekuohuissa tehdään joskus turhan hätäisiä päätöksiä. Pahimmillaan ratkaisuja haetaan vääristä ääripäistä. Jos talo on kulahtanut, ei riitä, että vedetään päälle entistä värikkäämpi maali. Pitää katsoa myös perustukset, kirjoittaa Eero Karisto.

Puolueiden ohjelmissa näkyy ilmastotavoitteita, muttei juurikaan keinoja

Puolueiden ohjelmissa näkyy ilmastotavoitteita, muttei juurikaan keinoja

Ilmasto ja luonto ovat perussuomalaisia lukuunottamatta selkeästi näkyvillä suomalaisten puolueiden vaaliohjelmissa. Vihreille teema on ykkösenä, muilla kauempana kärjestä. Vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta tavoitteiden lisäksi ei juuri esitetä konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, vaikka keinot ja asian kiireellisyys ovat hyvin tiedossa.

Vihreät löivät miljardit pöytään

Vihreät löivät miljardit pöytään

Eduskuntavaalien alla on puolueilta odotettu ohjelmajulistuksia ja talousehdotuksia. Vihreät löivät tänään pöytään omansa. Ohjelmassa korostuvat köyhyys, koulutus ja ympäristö ja talousluvuissa ekologinen verouudistus, fossiilitalouden yritystuet ja terveysverot.

Lisää asukkaita Helsingin keskustaan

Lisää asukkaita Helsingin keskustaan

Hinnat ja vuokrat kertovat, että edelleen kaikki haluavat keskustaan: liikkeet, toimistot ja asukkaat. Kaikki eivät kuitenkaan keskustaan mahdu. Helsinki tarvitsee uuden yleiskaavan, joka sallii toimistojen muuttamisen asunnoiksi ja palvelujen uudelleen sijoittamisen, kirjoittaa Osmo Soininvaara.

Liike Nytiltä seinät hukassa

Liike Nytiltä seinät hukassa

Liike Nyt sai kaipaamaansa julkisuutta, kun muutama päivä spekuloitiin kokoomuksen hylkäämän Wille Rydmanin uudesta kotipesästä. Rydman olisi politiikkansa puolesta sopinut Liike Nytin riveihin – kuten lähes kaikki muutkin. Se ehkä onkin liikkeen ongelma: kun seinät ovat liian kaukana toisistaan, on vaikea kuvitella olevansa missään sisällä.

ICT voi sekä aiheuttaa ympäristöongelmia että ratkaista niitä

ICT voi sekä aiheuttaa ympäristöongelmia että ratkaista niitä

Tieto- ja viestintätekniikan eli ICT:n roolista ympäristökriisin ajassa on vaikea saada kiinni. Toisaalta digitalisaatiota hypetetään, koska se tuo ratkaisuja kestävyyskriisiin. Toisaalta se tuhlaa harvinaisia maametalleja. Videoiden suoratoisto syö koko ajan enemmän energiaa ja ovat sitä kautta osa ilmastokriisiä.

Nuorisojärjestö yrittää kääntää keskustaa

Nuorisojärjestö yrittää kääntää keskustaa

Keskustan kannatusalhon yksi mielenkiintoinen seuraus hallitusrintamassa tempoilun lisäksi on ollut puolueen nuorisojärjestön profiloituminen. Vain vähän aikaa sitten keskustanuoret moittivat emopuoluetta neliraajajarrutuksesta sekä ympäristötoimien jarrutuksesta. Viesti ei mennyt perille, kirjoittaa Eero Karisto.

COP27: Rahaa tarvitaan nyt paljon ja kohta vielä enemmän

COP27: Rahaa tarvitaan nyt paljon ja kohta vielä enemmän

Parin viikon kuluttua maailman ilmastoneuvottelijat kokoontuvat Egyptiin YK:n COP27-ilmastokokoukseen. Kehittyvien maiden edustajat tuovat neuvottelupöytiin isoja rahoitustoiveita. Dollareita, euroja ja jenejä tarvitaan sitä enemmän, mitä kauemmin ilmastotoimissa viivytellään.

Presidentinvaalien mielenkiinto on nyt kokoomuksessa

Presidentinvaalien mielenkiinto on nyt kokoomuksessa

Presidentinvaalien mielenkiintoisin kysymys tällä hetkellä on kokoomuksen tuleva ehdokas. Sen vaihtoehdoissa on ehkä eniten keskinäisiä eroja. Jos ulkopolitiikan osaaminen ratkaisee, suomalaiset äänestävät toisella kierroksella Pekka Haaviston ja Alexander Stubbin välillä, kirjoittaa Eero Karisto.

Energiakriisi iskee vihreiden kannatukseen Saksassa

Energiakriisi iskee vihreiden kannatukseen Saksassa

Saksan vihreiden ennätyskannatus on lähtenyt laskuun energiakriisin myötä. Vihreät ei ole koko maan puolue Saksassakaan, vaan kannatus on jakautunut maantieteellisesti. Kriisitilanteessa paljon on laskettu suositun vihreän ministerin Robert Habeckin onnistumisen varaan.

Poikkeusajat näkyvät budjetissa, Tanskasta löytyisi ratkaisu

Poikkeusajat näkyvät budjetissa, Tanskasta löytyisi ratkaisu

Budjettikeskustelun päähuomio keskittyy valtionvelkaan. Keskustelussa näyttää unohtuvan, että elämme poikkeuksellisia aikoja. Velkaantumisen hoitotapoja arvioitaessa on unohtunut helpoin ratkaisu, Tanskan malli. Sen veroasteella Suomen talous olisi tasapainossa, kirjoittaa Eero Karisto. Budjetin lähetekeskustelu päättyy tänään tiistaina.

Hoitajien vauhdin kiihtyminen pudottaa tukijoita kyydistä

Hoitajien vauhdin kiihtyminen pudottaa tukijoita kyydistä

Hoitajien työtaistelun jatkuminen on alkanut jakaa kansalaisten käsityksiä. Osa tukee hoitajien vaatimuksia edelleen varauksetta, mutta valmius vaarantaa ihmishenkiä ja poikkeuksellisen räyhäkäs retoriikka ovat nakertaneet hoitajaliittojen nauttimaa ymmärrystä. Keskustelusta pidetään piilossa sitä tosiasiaa, että sote-uudistukseen kuuluva palkkojen harmonisointi joka tapauksessa täyttää ainakin palkkakuopan syvimmät kohdat, kirjoittaa Eero Karisto.

Yksipuoliset tunteet jyräävät velkakeskustelussa

Yksipuoliset tunteet jyräävät velkakeskustelussa

Keskustelu julkisesta velasta on Suomessa aktiivista ja omaperäistä. Siinä on runsaasti tunnetta, mutta tietoa puuttuu. Julkinen velka on perin suomalainen huolenaihe. Eniten huolta tuntuvat kantavan ne tahot, jotka haluavat yleisesti pitää yhteiskunnan roolin pienenä, kirjoittaa Eero Karisto.

Euroopan energiakriisi on itse tehdyn politiikan seurausta

Euroopan energiakriisi on itse tehdyn politiikan seurausta

Euroopan energiakriisi johtuu vuosikausia harjoitetusta lyhytnäköisestä energiapolitiikasta. Maat ovat investoineet liian vähän ydinvoimaan ja luottaneet liikaa siihen, että naapurimaasta voi tarvittaessa ostaa energiaa. Solidaarisuus on Euroopassa kovilla ensi talvena, kirjoittaa Rauli Partanen.

Kokoomuksen on valittava joko vihreät tai perussuomalaiset

Kokoomuksen on valittava joko vihreät tai perussuomalaiset

Kannatuskyselyistä päätellen oleellisin kysymys ensi kevään eduskuntavaalien jälkeisessä politiikassa on, istuuko kokoomus seuraavassa hallituksessa vihreiden vai perussuomalaisten kanssa. Se jakolinja on yleisestikin Suomen politiikan keskeinen tekijä, kirjoittaa Eero Karisto.

Hoitajat: tähdätkää palkkaliukumiin!

Hoitajat: tähdätkää palkkaliukumiin!

Kirjoitin runsas vuosi sitten hoitoalan palkoista Verdeen. Kirjoituksen perusajatuksena oli, ettei työehtosopimusjärjestelmä pysty korjaamaan rakenteellisia vääristymiä keskinäisen kateuden vuoksi. Siksi suosittelin hoitajille tähtäämistä korotuksiin liukumien kautta. Niin lääkäritkin ovat menestyksellisesti toimineet.

Tekijänoikeuslain valmistelu pilattiin korruptiolla

Tekijänoikeuslain valmistelu pilattiin korruptiolla

Eduskunnan käsittelyssä oleva tekijänoikeuslain muutos on hyvä esimerkki siitä, miten lainvalmistelua ei pitäisi tehdä. Lobbarit pääsivät vaikuttamaan lakiehdotuksen sisältöön siten, että huolellisesti valmisteltu esitys väännettiin viime metreillä uusiksi suljettujen ovien takana, kirjoittaa Ahto Apajalahti.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon