Eläinten asema ei ole kohentunut, vaikka eläimiä on ”suojeltu” vuosikymmenet. Eläintuotteiden kulutus on maailmassa lisääntynyt, vaikka vaikutus ilmastokriisiin ja luontokatoon on ilmeinen. Eläinten asialla on yhdistyksiä ja aktivistiliikkeitä, mutta hetkellinen mediajulkisuus ei vie tarvittavaa lainsäädäntöä ja asennemuutoksia eteenpäin.
Ruotsin metsät palavat, ihmisiä evakuoidaan, vanhemmat etsivät kaaoksessa lapsiaan. Joku haluaa auttaa kaikkia, toinen ei ketään. Joku ryhtyy järjettömään tuhoon ja toinen haluaa elää ensimmäisessä luokassa ja syödä sen viimeisenkin ankeriaan. Ruotsalainen Jens Liljestrand kirjoittaa vaikuttavasti siitä, mikä on edessä.
Iida Turpeisen esikoisteos tarjoaa vaikuttavan matkan vuosisatojen halki, seuraten sukupuuttoon kuolleen merinisäkkään luurangon matkaa Beringinsaarelta Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Turpeinen sulauttaa historialliset hahmot ja eläinten tarinat syvälliseen pohdintaan sukupuutosta kauniiseen ja viihdyttävään tekstiin, mikä tekee teoksesta vahvan ehdokkaan Finlandia-palkinnolle.
Ilveskuiskaaja-dokumenttielokuva elää suomalaisen luonnon ehdoilla. Pääsemme seuraamaan metsän elämää ilman kansainvälisistä luontovideoista tuttua vilskettä. Nämä isot kissat ansaitsevat paikkansa luonnossamme, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Kolmen tekijän kirja ilmastopolitiikan voittajista ja häviäjistä keskittyy maaseudun häviäjiin, turvetuottajiin ja maatiloihin. Vihreä siirtymä on kuitenkin tuonut uutta työtä ja tuloa maaseudulle, mitä kirjan tekijät eivät nosta esiin. Kirjan teksti vie mukanaan ja avaa monia näkökulmia, mutta ei tuo ilmastokysymyksiä seuranneelle uutta, kirjoittaa Jussi-Pekka Teini.
Ihmisoikeudet, oikeusvaltio, ay-liike, ympäristötuhot. Maailman mahtisuvuilla on monilla alueilla mahdollista pitää yhteiskuntaa ja ympäristöä pelinappuloina. Hannu Sokalan kirja Maailman 50 vaarallisinta sukua käy läpi sukuja, joilla on vaikutusvaltaa yritysomistusten ja esimerkiksi tiedotusvälineiden kautta.
Punnitseva demokratia pyrkii antamaan äänen äänettömille, jotta päätöksentekoon syntyisi pitkäjänteisyyttä. Uutuusteoksessa esitellään sekä teoreettista pohdintaa että käytännön toteutuksia punnitsevan demokratian malleista.
Kansallisteatterin Pentti Linkola – kaltaisemme? esittelee tutun kuvan ristiriitaisesta radikaalista ja herättää katsojan pohtimaan suhdettaan luontoon ja kuluttamiseen. Vaikka Linkolan persoona nousee teoksen etualalle, onnistuu se tuomaan luonnon ja ihmisen suhteen esille kipeän ajankohtaisesti.
Risto Isomäen muistelmakirja kertoo suomalaisen kansalaistoiminnan kultakaudesta ja analysoi syitä siihen, miksi kansalaisliikkeiden toiminta oli ennen paljon helpompaa. Voimakas keskittyminen EU-vaikuttamiseen on kansalaisaktivistin mukaan kuihduttanut ruohonjuuritason rakenteita.
Onko ”venäläistä sielua” olemassa? Pitäisikö meidän ymmärtää paremmin venäläisten tapaa hahmottaa maailmaa? Ymmärtävätkö venäläiset sitä itsekään? Näitä kysymyksiä pohtii Mihail Šiškin tuoreessa esseekokoelmassaan.
Mikä merkitys uskomuksilla ja arvoilla on talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta? Miten markkinatalous ja kapitalismi ovat muokanneet kulttuurin kehitystä? Onko globaali kapitalismi uhka vai mahdollisuus ympäristön kannalta? Näitä teemoja pohtii uusimmassa kirjassaan valtiotieteiden tohtori, taloustieteilijä ja pitkän linjan yhteiskunnallinen keskustelija Sixten Korkman.
Kohti kauniimpaa kaupunkia on herkullinen teos. Analyysin kohteena on nykyarkkitehtuuri ja sen aiheuttamat kielteiset muutokset ympäristössämme. Kaltaisestani rumasta rakentamisesta ahdistuneesta maallikosta useimmat kirjan havainnoista ja väittämistä ovat osuvia ja suorastaan riemastuttavia
Jenni Karimäen uutuusteos jatkaa siitä mihin Sari Aallon aiempi teos jäi. Se kokoaa yhteen Vihreän liiton kehityksen 1990-luvulla ja kuvailee myös, miten puolue on tuosta ajasta kehittynyt.
Uusi kirja degrowthista tarjoaa selkeitä syyllisiä ongelmiin, mutta sortuu sekavuuteen omassa tulevaisuuden visioinnissaan. Onko anarko-kommunismi todellakin realistinen ja ainoa vaihtoehto? Ei ole, väittää Jani-Petri Martikainen.
Ilmastometsät -kirja on kiinnostava ja kirjava kokoelma artikkeleita, joissa ruoditaan metsien ja metsityksen merkitystä taistelussa katastrofaalista ilmastonmuutosta vastaan sekä selvennetään keskeisiä käsitteitä. Kirjaa voi suositella valistukseksi myös niille, joiden mielestä metsien suojelu tai kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen ovat viherpipertäjien höpötystä.
Huuto kaupunkiluonnon puolesta -kirja antaa äänen useille helsinkiläisille asukasaktiiveille, jotka ovat etsineet keinoja läheisen kallion tai metsäalueen suojeluun. Kirja on perinpohjainen opas kaavoituksesta ja sen muuttamisesta kiinnostuneille. Kaupunginhallituksen jäsenen, vihreiden Tuomas Rantasen mielestä kasvava kaupunki tarvitsee myös kansalaisaktiivisuutta.
Pakkoavioliitot ovat yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muoto, mutta rikosoikeudellisia seuraamuksia sillä ei ole. Pia Rendicin kerronnallinen tietokirja kertoo Saliman tarinan kautta uhrin aseman. Pakkoavioliitot ovat totta myös Suomessa.
Pelko ja eristäytyminen eivät ole ratkaisuja muukalaisuuden kohtaamisessa, muistuttaa Ville Hytönen uutuusteoksessaan. Parempi ratkaisu löytyy hänen mukaansa anarkistisesta vapaudesta.
Näytelmä Sielujen saari vie meidät Seiliin 1930-luvulle. Seili oli yksi Suomen rotuoppeja soveltavista laitoksista, joissa muun muassa steriloitiin sattumanvaraisesti naisia. Näytelmän kielellä puhutaan ”sekarotuisista”. Oli kiellettyä naittaa keskenään suomenkielisiä ja suomenruotsalaisia, kirjoittaa Kirsikka Moring.
Tietokirja Maito – superjuomasta kiistakapulaksi käsittelee maidon historiaa, maitopropagandaa ja maidon roolia ruokavaliossa. Kirjan suurin puute on sen ihmiskeskeisyys. Itse tehotuotantoeläimen, lehmän, näkökulma jää pintapuoliseksi, arvioi Johanna Kohvakka.
Jyrki Kasvin omaelämäkerta pursuaa elämisen ja tekemisen iloa eikä lopun häämöttäminen tee kirjasta synkkää. Teos näyttää myös suomalaisen yhteiskunnan vahvuuden, kun Kasvi etenee hyvin vaatimattomista oloista eduskuntaan.
Olivatko suomalaiset osallisia kolonialismissa, viattomia sivustakatsojia – vai kenties itse sorrettuja uhreja? Kongon Akseli -kirja paneutuu suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten rooliin Belgian Kongon hirvittävässä historiassa.
Mikael Wahlströmin visiossa tulevaisuudesta ihmisen ja koneen yhteistoiminta mahdollistaa ympäristöllisesti kestävän elämäntavan. Ihmisen ja koneen äly on laadultaan erilaista, ja molempia tarvitaan. Wahlströmin mukaan kulttuurimme tarvitsee dystopioiden ohelle toisenlaisia tarinoita. Kirja on kiinnostava kokoelma uusia tarinoita, arvioi Santtu Paananen.
Tuija Halttusen dokumenttielokuva Näin pilvet kuolevat on runollinen ja tieteellisesti tarkka teos. Pilvet edustavat elokuvassa jotain ihmistä suurempaa ja herättävät kysymyksiä ihmisen hallitsevasta suhteesta luontoon.
Kerttu Kotakorven tietokirja on yksi vuoden tärkeitä julkaisuja ilmastonmuutoksesta. Kirjassa kuvataan Suomen luontoa skenaariossa, jossa maapallon keskilämpötila on noussut neljä astetta. Kotakorven kirja tekee nykytilannettammekin paremmin ymmärrettäväksi, kirjoittaa Ulla Anttila.
Markku Jokisipilän kirja perussuomalaisista on lähinnä tutkimukseksi naamioitu pamfletti, lentokirjanen. Sen tarkoitus on muualla kuin tasapainoisen ja tutkimuslähtöisen kuvan antamisessa kohteena olevasta puolueesta, kirjoittaa Oula Silvennoinen.
Tuore tietokirja “Vähän enemmän vähemmän” pohtii kestävää elämäntapaa ja yksilön valintoja. Mitä vähemmän yksilö osallistuu luonnon tuhoamiseen, sitä paremmin hän voi. Hän on onnellinen kestävämmällä tavalla. Kirja vakuuttaa monipuolisuudellaan, mutta keskittyy kuitenkin liikaa yksilöön yhteiskunnallisen tason kustannuksella, kirjoittaa Minna Kanerva.
Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.
Ympäristöliike vai puoluetoiminta? Syväekologisuus vai ekoanarkismi? Ilmastolakko vai Elokapina. Vai sekä että? Teemu Vaarakallion toimittama Viimeinen siirto kuvaa suomalaisen ympäristöliikkeen nykytilaa. Tässä ekosysteemissä jokaisen olisi tärkeää sekä löytää itselleen oikea paikka että ymmärtää muita toimijoita, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Vihreiden tie Tampereen toiseksi suurimmaksi puolueeksi on ollut pitkä ja mutkainen. Pauli Välimäki ja Irene Roivainen ovat kirjoittaneet kuntapolitiikan vaiheista yli 40 vuoden ajalta kirjassaan Virastotalon valtaus. Kaupungin onnistumiset – kuten raitioliikenteen aloitus – ovat pitkälti seurausta laajasta yhteistyöstä eri puolueiden kesken, kirjoittaa Jaakko Stenhäll.
Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon