Koventuva retoriikka ajaa oikeuksia kaventaviin tekoihin

Koventuva retoriikka ajaa oikeuksia kaventaviin tekoihin

Ympäri maailmaa transihmisten oikeudet ovat merkittävästi taantuneet. Takapakkia on otettu paitsi ympäri Yhdysvaltojen, myös Euroopassa. Vihamieliset asenteet vähemmistöjä kohtaan ovat aina olleet syklisiä, ja nyt niiden kohteena ovat transihmiset.

Alueiden kosto iski Suomen poliittiselle kartalle

Alueiden kosto iski Suomen poliittiselle kartalle

Pienten paikkakuntien näköalattomuus kääntyi konservatiivipopulistien ääniksi ja on omiaan ruokkimaan poliittisia vastakkainasetteluja. Suomella ei kuitenkaan ole varaa alueiden väliseen kulttuurisotaan. Siksi tarvitaan uudenlaista aluepolitiikkaa ja näkökulmien avartamista jokaiselta, kirjoittaa Atte Harjanne.

Pidätetäänkö Putin? 

Pidätetäänkö Putin? 

Väestön pakkosiirto miehitetyiltä alueilta on sotarikos ja se voi olla jopa rikos ihmisyyttä vastaan. Kansainvälisestä oikeusjärjestelmästä puuttuu kuitenkin tuomioistuin, jolla olisi valta nostaa syyte Putinia ja Venäjän sotilasjohtoa vastaan YK:n peruskirjan vastaisesta hyökkäysrikoksesta, kirjoittaa Heidi Hautala.

Venäjän hyökkäyssota jatkuu ja tarinoiden taistelu kiihtyy

Venäjän hyökkäyssota jatkuu ja tarinoiden taistelu kiihtyy

Venäjän hyökkäyksen vuosipäivän alla kuultiin suurvaltojen presidenttien suulla kaksi hyvin erilaista tarinaa – Putinin tarina lännen syyllisyydestä ja Bidenin vahva tuki Ukrainalle. Lännen tukea Ukrainalle tarvitaan paitsi rintamalla myös informaatiosodassa. Venäjän tarinaa upotetaan nyt muun muassa Kiinaan ja Intiaan.

Koulutus on panostus tulevaisuuteen, eikä sen laadusta ole varaa tinkiä

Koulutus on panostus tulevaisuuteen, eikä sen laadusta ole varaa tinkiä

Lasten ja nuorten hyvinvointi sekä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ovat riippuvaisia opetuksen laadusta ja koulutustasosta. Suomalaisten koulutustaso ja oppimistulokset ovat olleet laskusuunnassa pitkään, mikä on hyvin huolestuttavaa. Tulevalla hallituskaudella ei voida leikata koulutuksesta, kirjoittaa Petri Nieminen.

Humanitäärisen avun tarvetta ei määritä poliittiset linjaukset

Humanitäärisen avun tarvetta ei määritä poliittiset linjaukset

Tuhansia ihmishenkiä vaatineet maanjäristykset Turkissa ovat auttamishalun lisäksi herättäneet myös päinvastaisia reaktioita. Humanitäärisen avun antaminen kriisin keskelle pitäisi olla itsestäänselvyys. Ihmishädän kustannuksella ei pidä politikoida, kirjoittaa Aisha Benahmed.

Itäinen Suomi tarvitsee muuttuneessa maailmantilanteessa erityistä huomiota

Itäinen Suomi tarvitsee muuttuneessa maailmantilanteessa erityistä huomiota

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut maailmaa pysyvästi. Tilanne vaikuttaa myös Suomeen, mutta vaikutukset eivät jakaudu alueellisesti tasaisesti. Yhteistyön päättyminen Venäjän kanssa on iskenyt erityisesti itärajan läheisyydessä sijaitseville alueille. Itäisestä Suomesta ja sen elinvoimasta huolehtiminen tulee nostaa keskeiseksi osaksi tulevaa hallitusohjelmaa, kirjoittaa Petri Nieminen.

Turvallisuusalan väkivaltaisuus on syytä perata kunnolla

Turvallisuusalan väkivaltaisuus on syytä perata kunnolla

Viimeisten viikkojen aikana julkisuuteen on noussut turvallisuusalalla tapahtuneet väkivallanteot ja tarpeeton voimankäyttö. On todennäköistä, että esiin tulleet tapaukset ovat vain pintaraapaisu. Koko turvallisuusala pitäisi uudistaa pohjamutia myöten, kirjoittaa Verde-kolumnisti Aisha Benahmed.

Eettinen suurremontti Euroopan parlamenttiin pakon edessä

Eettinen suurremontti Euroopan parlamenttiin pakon edessä

Puolentoista miljoonan euron lahjukset Qatarin ja Marokon etuja ajaville mepeille ovat röyhkeydessään ainutlaatuinen vyyhti, joka ravistellut Eurooppaa kuluneiden viikkojen aikana. Jo reilu vuosi sitten Euroopan parlamentti esitti EU-instituutioiden yhteistä etiikkakomiteaa. Nyt parlamentin on oikeasti ryhdyttävä eettisten sääntöjen määrittämiseen.

Riemun raikkahin aika – vaan ei kaikille

Riemun raikkahin aika – vaan ei kaikille

Vuosi vuodelta aiemmin alkava joulukausi perinteineen voi tuoda iloa ja lohtua, mutta se aiheuttaa myös rauhattomuutta. Joulu on samaan aikaan sekä vuoden kuumin kulutusjuhla että hiljentymisen perhejuhla. Korosti siitä kumpaa puolta tahansa, on väärässä, kirjoittaa Verden kolumnisti Aisha Benahmed.

Ovatko käsillä Saimaan järvilohen viimeiset hetket?

Ovatko käsillä Saimaan järvilohen viimeiset hetket?

Äärimmäisen uhanalainen Saimaan järvilohi on ollut ihmisen elvytystoimenpiteiden varassa jo kymmeniä vuosia. Sukupuutto näyttää todennäköiseltä, mikäli lajin luonnollista elinkiertoa ei onnistuta pian palauttamaan jonnekin päin laajaa Vuoksen vesistöaluetta. Lisääntymis- ja poikasalueiden lisääminen voisi olla mahdollista Heinäveden Palokissa, mutta se vaatisi alueella sijaitsevan vesivoimalaitoksen purkamista.

Valtion omistajaohjauksessa yhteiskunnan kokonaisedun on määrättävä marssijärjestys

Valtion omistajaohjauksessa yhteiskunnan kokonaisedun on määrättävä marssijärjestys

Kun valtio omistaa yrityksiä, sillä on korostunut vastuu toiminnan pitkäjänteisyydestä ja kauaskantoisuudesta. Siksi ohjausperiaatteisiin kirjatut ilmasto- ja luontokirjaukset eivät saa jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Kyse on paitsi merkittävien riskien välttämisestä ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta, myös valtion politiikan uskottavuudesta, kirjoittaa kolumnisti Atte Harjanne.

Puoli vuotta on 182 päivää täynnä mahdollisuuksia onnistua, pettyä, purra hampaita yhteen ja uupua

Puoli vuotta on 182 päivää täynnä mahdollisuuksia onnistua, pettyä, purra hampaita yhteen ja uupua

Eduskuntavaaleihin on aikaa vain puoli vuotta, mutta järjestökenttä on väsyneempi kuin koskaan. Aktiivitoiminta kasautuu helposti parin ihmisen harteille, kun pandemiavuodet ovat etäännyttäneet ihmiset toisistaan ja yhdistystoiminnasta. Kilpailu vapaa-ajasta kolahtaa myös yhdistystoimintaan ja se haastaa demokratian toteutumisen, kirjoittaa Verden kolumnisti Aisha Benahmed.

Kaasuputket, suomalaisten päättäjien sinisilmäisyys ja Putinin epätoivo

Kaasuputket, suomalaisten päättäjien sinisilmäisyys ja Putinin epätoivo

Nord Stream -kaasuputkien räjäytys tuskin jää ainoaksi operaatioksi, jolla EU-maiden yhtenäisyyttä talven tullen koetellaan. Lisäämällä painetta länsimaita kohtaan Putin toivoo voivansa painostaa Ukrainaa hyväksymään Venäjän ehtojen mukainen rauha tai ainakin tulitauko. Jäätynyt konflikti Itä-Ukrainassa lienee nyt parasta mitä Venäjä voi toivoa., kirjoittaa Heidi Hautala kolumnissaan.

Aisha Benahmed: Media on kompuroinut Marin-kohussa

Aisha Benahmed: Media on kompuroinut Marin-kohussa

Sanna Marin-kohussa media hyökkäsi raatelemaan uutisankkaa ja omaan skuupinjanoon haettiin totuuspohjaa vaikka väkisin. Journalismilla, jota tehdään sosiaalisen median mittareilla ja ehdoilla, on vaara muuttua kokonaan somesisällöntuotannoksi varsinaisen tarkoituksensa sijaan, kirjoittaa kolumnisti Aisha Benahmed.

Kolumnisti Atte Harjanne: Vetytulevaisuuden rakentaminen kysyy realismia

Kolumnisti Atte Harjanne: Vetytulevaisuuden rakentaminen kysyy realismia

Puhdas vety on tärkeä työkalu, kun halutaan eroon fossiilienergiasta ja vähentää päästöjä. Vetytalouden perusfysiikasta juontuvat haasteet täytyy ottaa politiikassa tosissaan. Vedyn tuotanto vaatii valtavasti energiaa ja lisäksi vetytalous tarvitsee hurjan määrän uutta infraa kuten tuotantolaitoksia, varastoja, putkia ja polttokennoja.

Koulu se on joka kannattaa

Koulu se on joka kannattaa

Koulutus hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Tärkeintä on huolehtia siitä, että mahdollisimman harva nuori jää ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. Koulutuspolitiikka on välttämätön osa työllisyyspolitiikkaa ja kestävän talouden rakentamista, kirjoittaa Atte Harjanne.

Kahden maan turvaverkko voi pandemiassa huojua

Kahden maan turvaverkko voi pandemiassa huojua

Pandemia-aikana turvaa haetaan usein ystävistä ja perheestä. Mitä tehdä, kun läheiset ovat toisessa maassa ja matkustaminen on kielletty? Alanyassa laantuneen turismin takaa on paljastunut raa’an työntäyteinen maailma, kirjoittaa Aisha Benahmed.

Suomen Nato-jäsenyys on myös venäläisten etu

Suomen Nato-jäsenyys on myös venäläisten etu

Putinin entinen talousneuvonantaja arvioi, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on myös Venäjän kansan intressi. Suomen ja Ruotsin jäsenyys vakauttaa Baltian ja Itämeren aluetta ja nostaa sotilaallisten toimien kynnystä. Tällä voi myös lähettää Venäjälle viestin, että hylkäämme etupiiriajattelun ja päätämme ystävällismielisenä naapurina puolustuksestamme itse, kirjoittaa Heidi Hautala.

Kiertotaloudessa toisen jäte on toisen resurssi

Kiertotaloudessa toisen jäte on toisen resurssi

Kiertotaloudesta puhutaan nykyään paljon, eikä syyttä. Pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä vaan tarvitaan tekoja; kokonaisjätemäärä on Suomessa viime vuosina edelleen kasvanut, eikä yhdyskuntajätteen kierrätysaste ole kehittynyt parempaan suuntaan. Kiertotalousyhteiskuntaan siirtymiseksi tarvittaisiin absoluuttinen irtikytkentä talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen välillä, kirjoittaa Petri Nieminen.