Suomen varhaiskasvatuksessa yhdet hyvät tavoitteet vaikeuttavat toisten hyvien tavoitteiden toteuttamista. Muun muassa pätevyysvaatimusten tiukentamisen ja henkilöstöpulan myötä olemme tilanteessa, joka on viheliäinen trilemma, kirjoittaa Hannu Oskala.
Euroopan parlamentissa on paljon erilaisia ystävyysryhmiä sellaisten maiden kanssa, joiden arvot ja pyrkimykset ovat EU:n kanssa vastakkaisia. Meppejä matkustaa tiuhaan kehumaan autokraattien vaaleja, vaikka parlamentti ei edes toivo virallista kutsua vaalitarkkailuun. Niin kaukana niiden vaalidemokratia nimittäin on kansainvälisistä normeista, joita kehittää ja valvoo muun muassa ETYJ, kirjoittaa Heidi Hautala.
Yleisradion massiivinen Politiikka-Suomi-sarja kuvaa politiikan vuosikymmeniä ja myös vihreiden pitkää tietä lintujärven suojelusta pleikkaria harrastavaan puheenjohtajaan. Elokapina on ehkä nykyajan Koijärvi, jota paheksuttiin aikanaan, mutta nyt muistellaan ympäristöliikkeen merkkitapahtumana. Maailman muuttumista kuvaavat myös Sauli Niinistön kommentit. Presidentti puhuu nyt aktiivisesti ilmastotoimista, mutta aikanaan hän ihmetteli “tupajumien suojelutarvetta”, kirjoittaa Eero Karisto.
Miten käy vihreille, jos Suomen politiikka blokkiutuu, kuten välillä arvellaan. Vihreillä on runsaasti aiempaa kokemusta kokoomusyhteistyöstä. Jäävätkö – tai peräti jättäytyvätkö – vihreät nyt vasemmiston vangiksi, kysyy Eero Karisto.
Kaivoslain uudistaminen etenee, mutta ympäristönsuojelu ei TEM:n vetämässä hankkeessa riittävästi toteudu. Nyt olisi tartuttava rohkeasti koko kaivoslainsäädännön uudistamiseen. Kaivosten toimintaa säätelee muun muassa ympäristöministeriölle kuuluva luonnonsuojelulaki, ja koko lainsäädännön remontti edellyttää yhteistyötä eri ministeriöiden välillä, kirjoittaa Petri Nieminen.
Avohakkuiden korvaaminen jatkuvan kasvatuksen menetelmällä etenee valtion metsissä, jos asia etenee eduskunnassa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaan. Satu Hassi kirjoittaa, että valiokunnan mietintö on kompromissi, mutta askel oikeaan suuntaan. Valiokunnan työ on ollut vääntämistä jopa siitä, voidaanko jatkuvaa kasvatusta tukevia tutkijoita pyytää kansanedustajien kuultavaksi.
Meidän kaikkien osaksi on tullut elää 15 minuutin kuuluisuudessa aina uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä me syömme, mitä me sanomme puolisoillemme, kaikki mitä rakastamme, kaikki ne pienet hetket lasten kanssa ovat muuttuneet suolistokameran lähetykseksi muiden katsottavaksi ja kulutettavaksi. Tai ainakin meillä on sellainen mahdollisuus, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Afrikan tähti ja koronapassi ovat tämän viikon sanoja. Lautapeliin liittynyt fuksitapahtuma on laajentunut keskusteluksi rasistisista stereotypioista. Keskustelun ja pohdinnan lisäksi tilanteeseen liittyy jo tutuksi tullutta maalittamista ja some- ja muuta häiriköintiä, ivaa ja vähättelyä. Koronapassin vastustaminen taas on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että sanat eivät tahdo riittää, kirjoittaa Leena Brandt
Sanna Marinin hallituksen taivalta seuratessa on vakiintunut mielikuva, jonka mukaan keskusta vie ja demarit tuskin edes vikisevät, vaikka ovat pääministeripuolue. Demarit tuntuvat suhtautuvan keskustaan kuin murrosikäiseen. Marin on asettanut keskustayhteistyön vihreiden edelle, joten Iiris Suomelalla ja Emma Karilla on edessään iso vääntö, kun ilmastopolitiikkaa ja kaivoslakia käsitellään, kirjoittaa Eero Karisto.
Energiatehokkuus on tärkeä työkalu kestävää tulevaisuutta rakentaessa, mutta negawattien ylikorostaminen voi johtaa myös ongelmiin ja yllätyksiin. Yksi arkinen esimerkki liittyy autojen tuotekehittelyyn. Autojen polttoainetehokkuus ei ole vähentänyt päästöjä, kun autoilla onkin ajettu aiempaa enemmän, kirjoittaa Atte Harjanne.
Vihreät teki eilen henkilövalintoja, joiden toivotaan tuovan menestystä aluevaaleihin ensi tammikuussa ja eduskuntavaaleihin keväällä 2023. Lyhyt pesti ympäristö- ja ilmastoministerinä on Emma Karille näytön paikka: ensi keväänä odotetaan kovaa vääntöä mm. päästörajoituksista. Krista Mikkonen säilyttää paikan ministerinä, mutta siirtyy vetämään vihreille hankalaa sisäministeriötä.
Tiukat sukupuoliroolit ovat haitaksi kaikille, ja toksinen maskuliinisuus on haitaksi myös miehille. Miehet saavat olla miehiä, mutta stereotyyppinen miesten mies ei ole ainoa tapa olla mies. Ihmiset ovat yksilöitä, ja feministien tavoitteena on maailma, jossa jokainen saa olla oma itsensä, kirjoittaa Brigita Krasniqi.
Tuore tietokirja “Vähän enemmän vähemmän” pohtii kestävää elämäntapaa ja yksilön valintoja. Mitä vähemmän yksilö osallistuu luonnon tuhoamiseen, sitä paremmin hän voi. Hän on onnellinen kestävämmällä tavalla. Kirja vakuuttaa monipuolisuudellaan, mutta keskittyy kuitenkin liikaa yksilöön yhteiskunnallisen tason kustannuksella, kirjoittaa Minna Kanerva.
Hallitus esittää työvoimapalvelujen uudistamista pohjoismaiseen malliin. Työttömän kyykyttämisen sijaan lisätään työvoimapalveluiden resursseja ja tuodaan yksilöllistä tukea työnhakuun. Paikallinen työmarkkinatilanne ja työnhakijan työkyky huomioidaan velvoitteiden osalta. Rankaisemisen ja tuloja leikkaavien karenssien sijaan tarjoamme nyt tukea ja palveluja työnhakijalle, kirjoittaa Hanna Holopainen.
Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.
Euroopan komissio valmistelee pakkotyötuotteiden tuontikieltoa. Näiden tuotteiden tuontikielto on jo voimassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa ja pian Australiassa. Tämän lisäksi pitäisi julkisissa hankinnoissa velvoittavasti ottaa huomioon hankintojen ihmisoikeus- ja ympäristövastuullisuus, kirjoittaa Heidi Hautala.
Maanpuolustus on liian tärkeä asia jätettäväksi muille puolueille. Suomen puolustus on samalla demokratian ja vihreiden arvojen, kuten tasa-arvon puolustamista. Naiset pitäisi saada paremmin mukaan maanpuolustustyöhön ja Nato toisi lisää turvallisuutta Suomelle ja koko Euroopalle, kirjoittaa Paavo Heiskanen.
Euroopan vihreät haluavat tukea vain uusiutuvaa energiaa, mutta Suomen vihreiden pitäisi säilyttää ydinenergia yhtenä vaihtoehtona. Uusiutuva energia ei aina ole ympäristöystävällistä, sillä se voi merkitä yksipuolisia energiakasviviljelmiä tai haitallista kaivostoimintaa, kirjoittaa Antti Van Wonterghem.
Suomessa on jäljellä enää muutamia prosentteja täysin luonnontilaista metsää. Tuhannet lajit ovat riippuvaisia vanhojen metsien muodostamista elinympäristöistä ja lahopuusta. Nyt olisikin suojeltava valtion mailla olevan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät, kirjoittaa Petri Nieminen.
Yrjö Kokko pelasti kirjoillaan laulujoutsenen 70 vuotta sitten. Samanlaista koko kansaan vaikuttamista tarvittaisiin edelleen, kun punasotkaa ja nokikanaa metsästetään niiden uhanalaisuudesta huolimatta, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Suomi tarvitsee uusia suomalaisia ja maahantulijat tarvitsevat kielitaidon. Englanninkieliset palvelut eivät esimerkiksi tavoita läheskään kaikkia Venäjältä tai arabimaista tulevia. Meillä tarvitaan suomen ja ruotsin opetusta selkokielellä, jossa mukautettu sisältö ja sanasto helpottavat kielen omaksumista, kirjoittaa Terhi Ainiala.
Monissa maissa kuolee edelleen joka päivä saman verran ihmisiä koronatautiin kuin Suomessa on kuollut koko pandemian aikana. Rikkaissa maissa onkin keskitytty omien kansalaisten rokottamiseen sen sijaan, että olisi globaalisti rokotettu kaikki riskiryhmiin kuuluvat. Ylimääräiset rokotteet tulisi lahjoittaa kehittyville maille, kirjoittaa Johanna Kohvakka.
Eurooppa olemme me – kampanja yrittää herättää kansalaiset keskustelemaan EU:sta. Lähtökohta on absurdi. Ei ihmisillä ole yleisesti mielipidettä Euroopan unionin tulevaisuudesta, sen enempää kuin ihmisillä ei ole yleisesti mielipidettä Valkeakosken kulttuuritoimesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta tai Euroopan ruokavirastosta, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Tammikuussa valitaan uusien hyvinvointialueiden ensimmäiset vastuunkantajat, joille on tarjolla ainutkertainen paikka käyttää valtaa. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen menot olivat noin 20 miljardia euroa vuonna 2019, joten alueiden vastuulla on merkittävä osa kaikesta julkisesta rahankäytöstä Suomessa, kirjoittaa Atte Harjanne.
Julkisessa metsäkeskustelussa on paljon sumutusta, eivätkä alan lobbarit tahdo hyväksyä ekologisia tosiasioita, jotka selittävät meidän metsälajiemme uhanalaisuutta. Keskustelussa vähätellään Suomen roolia oman alueellisen monimuotoisuuden suojelussa ja jopa kiistetään asiantuntijoiden uhanalaisuusarvioita. Pelottavinta on, että emme edes tiedä mihin kaikkiin tapahtumiin ja tapahtumaketjuihin lajien häviäminen johtaa, kirjoittaa Pyry Toivonen.
Koronasta toipuva Euroopan unioni haluaa nimetä vuoden 2022 nuorten vuodeksi. Symbolisia eleitä enemmän merkitsisi, että komissio tekisi esimerkiksi konkreettisia ilmastotekoja ja politiikkaa, joka lisäisi nuorten uskoa EU:n tulevaisuuteen, kirjoittaa Alviina Alametsä.
Vihreiden puoluekokousta ennen Suomen Kuvalehti julkaisi jutun, jossa annettiin ymmärtää, että “vihreät konkarit” haluavat viedä vihreitä oikealle, jotta puolueen kannatus nousisi. Ratkaisevaksi nähtiin varapuheenjohtajan vaali. Itse puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat julistivat puolueen moniäänisyyden tarvetta ja kuuntelemista, linjaristiriita ei tullut mitenkään ilmi heidän puheistaan, kirjoittaa Rauli Mickelsson.
Kannabiksen laillistamiskysymys paljastaa mihin poliittinen ajattelu on menossa millenniaalien ja Z-sukupolven myötä, ja millaisia poliittisia liittoumia jatkossa voi muodostua. Osalle vanhemmasta sukupolvesta tämä näyttää tulleen yllätyksenä, kirjoittaa Ahto Apajalahti.
Vihreät äänestivät puoluekokouksessa 2021 kannabiksen laillistamisen puolesta. Äänestys oli tiukka: 183 kannatti ja 181 vastusti. Päätös on historiallinen, sillä vihreät on ensimmäinen ja ainoa eduskuntapuolue, joka kannattaa laillistamista, kirjoittaa Brigita Krasniqi.
Afganistanista pakenevien viisuminsaantia ja perheenyhdistämistä pitää helpottaa ja Suomen pakolaiskiintiön voisi kaksinkertaistaa. Toimia tarvittaisiin myös EU-tasolla, mutta EU-maat eivät ole halukkaita jakamaan vastuuta pakolaisten sijoittamisesta. EU-maiden sisäministerien yhteisissä päätelmissä korostuu kuitenkin oman pesän suojelu, kirjoittaa Heidi Hautala.
Vihreiden varapuheenjohtajavalinta herättää tavanomaista enemmän kiinnostusta, sillä edessä on Maria Ohisalon vanhempainvapaan aikainen tuuraus puolueen puheenjohtajana ja sisäministerinä. Kenet valitaan kolmen hengen puheenjohtajistoon ja tuuraako heistä sama henkilö puheenjohtajaa ja sisäministeriä? Laitetaanko samalla ministeripaikkoja kiertoon? Vai olisiko mahdollista malli, jossa on kaksi tasavaroista tuuraavaa puheenjohtajaa, josta toisella olisi myös ministerin salkku, kysyy Leena Brandt.
Kun puhelin putoaa mereen tai katoaa puolukkametsään, on kaikki hetken aivan toisin. Bussimatka pitää maksaa käteisellä, someen ei pääse ja sähköpostikin katoaa, jos kaikki palvelut ovat kaksivaiheisen tunnistautumisen takana. Pakkopysähdys avaa silmät näkemään, miten yhteiskunta on rakennettu digipalveluiden ja liittymäpaketillisen kuukausiveloitteisen kunnollisen kansalaisen tarpeisiin, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Hallitus lupasi ruuhkamaksut mahdollistavan lain jo hallitusohjelmassa. Silti valmistelun alkua odotellaan kaupungeissa yhä, ja viivyttely nakertaa päätöksenteon uskottavuutta. Ruuhkamaksulaista ei ole tarpeen tehdä ylimääräisen mutkikasta tai riippuvaista tietystä tekniikasta. Kamerat rekkareita lukemaan ja tuloutus kuntaan, siinä se, kirjoittaa Atte Harjanne.
Kuka saa sanoa mitä maataloudesta – keskustelu pääsi tänään uuteen vauhtiin. Maaseudun Tulevaisuus julkaisi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalon haastattelun ja Krista Mikkosen kolumnin. Tarjontaa täydensi vielä Luonnonvarakeskuksen tutkijan haastattelu, jossa käy jälleen ilmi maatalouden päästöjen pysyminen ennallaan 2000-luvulla. On kuitenkin turha toivoa, että maaseudun ja keskustan äänenkannattaja jättäisi viimeistä sanaa vihreille, kirjoittaa Leena Brandt
Perussuomalaiset jaksavat ylistää puolueensa olevan Suomen demokraattisin, koska kahden vuoden välein kokoontuvaan puoluekokoukseen saavat osallistua kaikki puolueen jäsenet, jotka ovat jäsenmaksunsa maksaneet. Tarkemmin sääntöjä ja käytäntöjä seuraten joudumme tekemään kuitenkin toisen johtopäätöksen: perussuomalaisissa ei toteudu suora demokratia, vaan sitä johtaa valikoitunut puolue-eliitti. Voidaan jopa sanoa, että perussuomalaisten puolueorganisaatio on Suomen keskitetyin, kirjoittaa Rauli Mickelsson.
Pakolaiskriisi on edelleen ratkaisua vailla – Välimeri on hautausmaa. Tänä vuonnakin on jo yli 800 ihmistä hukkunut Välimerellä, EU tekee diilejä Turkin ja Libyan kanssa ja pakolaisleireillä eri maissa odottaa tuhansia ja taas tuhansia pakolaisia turvattomissa oloissa. EU on suuri ja vauras alue, jolla olisi varaa auttaa. Nyt saa hävetä koko EU:n ja Suomen puolesta, kirjoittaa Ismo Peltonen.
Tornion-Muonionjoessa on tänä kesänä ollut hyvin lohta, mutta joidenkin lohestajien ahneudelle ei mikään riitä. Joella käytetään paikoin laittomia pyyntimenetelmiä ja ylikalastetaan ajoittain . Suomen pitäisi vaatia EU:ssa tiukempia pyyntikiintiöitä, rajoittaa pyyntiä merellä ja joessa, rakentaa kunnon kalatiet ja lisätä lohestuksen valvontaa, kirjoittaa Kari Alaniska.
Vihreistä pitää tehdä koko Suomen puolue. Tämä saattaa kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Pohja on kuitenkin parempi kuin ajoittain synkkiä sävyjä saaneen keskustelun perusteella voisi kuvitella. Vihreiden ei pidä olla kuin heimo, jonka jäsenet kyräilevät muiden heimojen jäseniä. Vihreiden pitää olla pikemminkin kuin heimojen kokous, johon ihmiset eri taustoista kokoontuvat yhteisen tehtävän ääreen, kirjoittaa Oras Tynkkynen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus työntyy hiljalleen kohti maalia. Uudistus on monellakin tasolla katsottuna aivan valtava ja ansaitsi siksi perusteellisen pureskelun – sitä käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puoli vuotta ja kuultiin satoja asiantuntijoita. Noora Koponen kirjoittaa, että jaksamisen kannalta tärkeintä oli koko ajan pitää mielessä miksi sotea tehdään. Ihmisten vuoksi.
