Optimismi ja yhtenäisyys korostuivat vihreiden puoluekokouksessa

Optimismi ja yhtenäisyys korostuivat vihreiden puoluekokouksessa

Tuntuvan vaalitappion kärsineet vihreät huokuivat puoluekokouksessa optimismia ja yhtenäisyyttä. Puheenjohtajataistelun jättämiä juopia ei ainakaan puoluekokouksessa näkynyt. Valmisteilla olevan oikeistohallituksen uskottiin antavan vihreille lisää tilaa poliittisella kentällä. Presidentinvaaleista odotetaan apua uuteen nousuun.

Olen kirjastovirkailijoiden kasvattama

Olen kirjastovirkailijoiden kasvattama

Kaari Utrion Ruusulaakso on feministinen klassikko, jossa kelvottomat paskiaiset saavat kuulla kunniansa. Teos sai tuntemaan tunteita, joille on omassa arjessa varsin vähän sijaa, kirjoittaa Rosa Meriläinen.

Satunnainen kirjastoharhailija löytää aarteita

Satunnainen kirjastoharhailija löytää aarteita

Kirjojen valinta on seikkailua ja kirjasto on viidakko, jossa on aarteita. Kirjoja vaihdetaan myös ystävien kesken ja niin löytyi Viola Ardonen Lasten juna. Kirja vie sodanjälkeiseen Italiaan, tuntemattomaan maailmaan, junaan, joka vie köyhien perheiden lapsia kohti edes hetkellistä hyvinvointia.

Säätytalolla haetaan kompromissia, jota ei voi olla

Säätytalolla haetaan kompromissia, jota ei voi olla

Hallitusneuvottelujen pitkittyminen kertoo siitä, mikä oli kyllä selvää jo etukäteen. Kun toiset haluavat lisää ja toiset vähemmän maahanmuuttoa, kompromissiksi tuskin kummallekaan kelpaa edes se, että säilytetään entinen olotila. Jos oikeistohallitus syntyy, joku joutuu selittämään ympyrän neliöksi.

Saksa avaa rajoja ulkomaalaiselle työvoimalle

Saksa avaa rajoja ulkomaalaiselle työvoimalle

Hoiva-alalla on työvoimapula Saksassa jo kriisiytynyt ja monet palvelualat kaipaavat kipeästi lisää tekijöitä. Saksa onkin helpottamassa maahantuloa ja kansalaisuuden saamista muun muassa Kanadan mallin mukaan.

Sofia Virta: Jokainen vihreitä äänestävä kuuluu joukkueeseen

Sofia Virta: Jokainen vihreitä äänestävä kuuluu joukkueeseen

Puheenjohtajakandidaatti Sofia Virta haluaa ravistella vihreiden ydinkannattaja-ajatusta. ”En hahmota, mikä on se ydin, missä se on ja mikä on oikeaa vihreyttä. Jokainen, joka äänestää meitä on vihreä ja kuuluu joukkueeseen. Kannattajamittauksia on tulkittava laajemmin, ja pohdittava, miksi jätettiin äänestämättä.” Vihreiden jäsenäänestyksen tulos julkistetaan kesäkuun puoluekokouksessa.

Saara Hyrkkö: Vihreiden on otettava oma tarina haltuun

Saara Hyrkkö: Vihreiden on otettava oma tarina haltuun

Saara Hyrkkö on ehdolla vihreiden puheenjohtajaksi. Hänen mielestään vihreillä pitää olla kasvustrategia ja puolueen pitää omilla ratkaisuilla haastaa kokoomus ja demarit. ”Meidän pitää herättää luottamusta entistä isommissa joukoissa, eikä pidä antaa muiden sanoittaa mitä olemme. Meidän on otettava itse oma tarina haltuun, ja tarjottava ratkaisuja sekä isoihin kysymyksiin että ihmisen kokoisiin kysymyksiin.”

Puoluevaltuusto käsitteli tiedepolitiikkaa ja puolueen budjettikurimusta

Puoluevaltuusto käsitteli tiedepolitiikkaa ja puolueen budjettikurimusta

Iso kirjo vihreitä ehdokkaita puolueen eri johtotehtäviin esittäytyi viikonloppuna Helsingissä. Eniten julkisuutta ovat saaneet puheenjohtajaehdokkaat, mutta nyt esillä olivat samassa tilaisuudessa myös ehdokkaat varapuheenjohtajiksi, puoluesihteereiksi ja puoluevaltuuston puheenjohtajiksi. Mitään yllättäviä linjauksia ei kuultu, mutta talouspolitiikka mainittiin monta kertaa.

Puheenjohtajaehdokkaat: Talouslinjaa kirkastettava

Puheenjohtajaehdokkaat: Talouslinjaa kirkastettava

Vihreät puheenjohtajaehdokkaat Saara Hyrkkö ja Sofia Virta haluavat molemmat kirkastaa vihreiden talouspolitiikkaa. Suomalaisten hyvinvointi on turvattava kestävällä tavalla, ja siksi myös valtion velkaantumisesta on rohjettava puhua. Ehdokkaat kohtasivat eilen Talousvihreiden taloustentissä Helsingissä.

Suomalainen rauhanaktivisti valittiin kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön puheenjohtajistoon

Suomalainen rauhanaktivisti valittiin kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön puheenjohtajistoon

Helsinkiläinen rauhanaktivisti, neurologian erikoislääkäri ja vihreä kaupunginvaltuutettu Kati Juva on valittu kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön puheenjohtajistoon. Ukrainan sota ja Venäjän uhittelu on tuonut ydinaseet uudelleen keskusteluun. Juva toivoo Nato-Suomelta tiukempia ehtoja suhteessa ydinaseisiin ja ydinsotaharjoituksiin.

Makkula: Suomen Yrittäjät sai muutoksia YEL-esitykseen

Makkula: Suomen Yrittäjät sai muutoksia YEL-esitykseen

Vastineessaan Verdessä julkaistuun artikkeliin “Mikroyrittäjät kokosivat voimansa – Suomen Yrittäjät tuotti pettymyksen” Suomen Yrittäjien Janne Makkula kertoo järjestön vaikuttaneen yel-muutokseen, ja toteaa eduskunnan tekemien muutosten olleen järjestön lausunnon mukaisia.

Vihreät voitti suurin pudottaja -kisan

Vihreät voitti suurin pudottaja -kisan

Seitsemän kansanedustajan menetys on vihreille kova paikka. Moni vihreä peräänkuuluttaa linjan kirkastamista. Pudotuksesta huolimatta puolueen kannatus on kuitenkin lähellä pitkän ajan keskiarvoa.

Tuija Elina Toikkanen: Koulutus avuksi kaikkeen

Tuija Elina Toikkanen: Koulutus avuksi kaikkeen

Tuija Elina Toikkanen uskoo vahvasti koulutukseen, jonka avulla hän uskoo voitavan ratkaista kaikki ongelmat. Perheen ja koulun välinen aukko on yksi koulutuksen ongelmista. Muita hänelle tärkeitä asioita ovat kulttuuri ja uskonto, jota hän kuitenkaan ei halua sekoittaa politiikkaan.

Päästömaksu vauhdittaisi ojitettujen metsien palauttamista luonnontilaan

Päästömaksu vauhdittaisi ojitettujen metsien palauttamista luonnontilaan

Vuosikymmeniä sitten toteutetut soiden ojitukset näkyvät Suomen hiilinieluissa. Syntyneillä turvemailla kasvavat metsät ja turvepellot ovat merkittäviä päästölähteitä. Ojitettuihin metsiin kohdistettu päästömaksu lisäisi halukkuutta palauttaa metsäojitetut suot vastaamaan paremmin luonnontilaisia soita ja muodostamaan jopa hiilinieluja, kirjoittaa Ilkka Savolainen.

Lapsuus vihreyden ytimessä

Lapsuus vihreyden ytimessä

Kuura Helanen on kasvanut vihreyteen. Äiti oli mukana vihreässä liikkeessä alusta lähtien. Hän kertoo kasvaneensa käsityöläisyyden, musiikin, kulttuurin ja politiikan ympäröimänä. Se vaikuttaa hänen poliittiseen ajatteluunsa.

Luistelu opetti poliitikon palautumaan

Luistelu opetti poliitikon palautumaan

Nuoresta iästään huolimatta Aliisa Wahlsten on vaikuttajana varsin valmis paketti. Lasten ja nuorten hyvinvointi, ilmastokriisin torjunta ja kestävä talous ovat tämän generalistibiologin ja luisteluvalmentajan kampanjakärjet. Varsinais-Suomessa vihreiden tavoitteena on kaksi kansanedustajaa.

Taiteen korona-kohtelu toi Minna Lindgrenin politiikkaan

Taiteen korona-kohtelu toi Minna Lindgrenin politiikkaan

Kulttuurin huono asema korona-aikana toi kulttuurin monialatoimijan Minna Lindgrenin mukaan politiikkaan ja vihreiden ehdokkaaksi Helsinkiin. Poliittiseen aktivoitumiseen vaikutti myös lasten herääminen ympäristöasioihin: “He kysyivät, miksen tee mitään.”

Annalena Baerbock ajaa Saksalle feminististä ulkopolitiikkaa

Annalena Baerbock ajaa Saksalle feminististä ulkopolitiikkaa

Vihreä ulkoministeri Annalena Baerbock esittelee tänään keskiviikkona feministisen ulkopolitiikan uudet suuntaviivat Saksan liittohallitukselle. Baerbockin mukaan ulkopolitiikka ei ole vain ministerien ja valtionjohtajien politiikkaa, vaan kyse on aina yksittäisistä ihmisistä, heidän turvallisuudestaan ja henkilökohtaisesta vapaudestaan.

Harri Hölttä: Valtion vanhat metsät on suojeltava

Harri Hölttä: Valtion vanhat metsät on suojeltava

Jos joku, niin vantaalainen Harri Hölttä tuntee suomalaiset metsät. Hän on kiertänyt metsiä niin lintuharrastuksen kuin Suomen luonnonsuojeluliiton nimissä ja katselee nyt suojeltavia kohteita Luonnonperintösäätiön vinkkelistä. Hallitus saa peukkua ympäristötoimista, vaikka keskusta heittäytyi hankalaksi joka käänteessä.

Tuomo Kondie: Karjala ansaitsee oman kielilain

Tuomo Kondie: Karjala ansaitsee oman kielilain

Tuomo Kondien lista toiveista hallitusohjelmaan alkaa sanoilla karjalan kielilaki. Kielilaki toisi kunnille velvollisuuden esimerkiksi järjestää kielenopetusta ainakin etänä. Toivelistalle pääsee myös korkeakoulutuksen perusrahoituksen nostaminen, jota ilman korkeakoulutus uhkaa kuihtua.

Vihreät ovat nähneet Venäjän kansalaisaktivistien silmin

Vihreät ovat nähneet Venäjän kansalaisaktivistien silmin

Vihrein silmin katsottu Venäjä on näyttänyt rumat kasvonsa jo pitkän aikaa. Tuore artikkelikokoelma pureutuu yhtä lailla itäisen naapurimaan kansalaisaktivistien maailmaan kuin Suomen Venäjä-suhteiden toiveajatteluun. Paljon oli nähtävissä, mutta päättäjien katse hakeutui usein muualle.

Irmeli Elomaa: Ikäihminen ei ole vain kuluerä

Irmeli Elomaa: Ikäihminen ei ole vain kuluerä

Kankaanpääläinen Irmeli Elomaa on pitkän linjan vihreä, mutta vasta eläkepäivinään päätti asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Hän tietää, millaista on olla kylän ainoa vihreä keskustan ja perussuomalaisten hallitsemassa kunnassa. Ilmastolääkäriksi itseään tituleeraava Elomaa haluaa korjata sote-uudistuksen valuviat ja tehdä Suomesta paremman paikan nuorille.

Ekologinen kompensaatio muuttaa luontoarvoja kauppatavaraksi 

Ekologinen kompensaatio muuttaa luontoarvoja kauppatavaraksi 

Rakentamisella, kaivostoiminnalla ja muilla maankäytön muutoksilla tuhotaan jatkuvasti luontoa. Luontokatoa voi pian kompensoida ostamalla markkinoilta korvaavan kohteen. Ekologiseen kompensaatioon liittyviä yksityiskohtia viilataan parhaillaan. Muissa maissa tehdyt virheet halutaan välttää, samoin hiilikompensaatiomarkkinoilla vallitseva sekavuus.

Vihreiden ehdokaslistat täyttyvät – muutama kansanedustaja empii vielä

Vihreiden ehdokaslistat täyttyvät – muutama kansanedustaja empii vielä

Vihreiden ehdokaslistat eri vaalipiireissä alkavat olla täysiä. Lista on kiinni jo muun muassa Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Oulussa ja muidenkin piirien ehdokasasettelu varmistuu lähiviikkoina. Isoissa korkeakoulukaupungeissa listoille on ollut tunkua, mutta pienemmillä alueilla on vielä tilaa. Muutama kansanedustajakin vielä harkitsee.

Perussuomalaiset ja kokoomus laittaisivat ilmastotoimet jäähylle

Perussuomalaiset ja kokoomus laittaisivat ilmastotoimet jäähylle

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimus suomalaisten ilmastomielipiteistä kertoo hivenen hiipuneesta ilmastohuolesta. Etenkin vähän koulutetut ja miehet, puolueista etenkin perussuomalaiset, Liike Nyt ja kokoomus, laittaisivat ilmastotoimet peräti tauolle. Ville Niinistön mielestä olisi päätöntä laittaa ilmastotoimet nyt jäähylle. Sama viesti kuuluu EK:sta.

Yhä uusia tuotteita ja yrityksiä tasaantuville vegemarkkinoille

Yhä uusia tuotteita ja yrityksiä tasaantuville vegemarkkinoille

Helsingissä järjestetyt Vegemessut tarjosivat jälleen uutta ja tuttua maisteltavaa monituhatpäiselle yleisölle. Vegaanituotemarkkinat ovat valtavirtaistuneet ja myös tasaantuneet. Tammikuun vegaanihaaste näkyi messuilla, jossa moni etsi paitsi uusia tuotteita myös uusia reseptejä.

Teatteri nousi kukoistukseen pandemian ja sodan varjoista

Teatteri nousi kukoistukseen pandemian ja sodan varjoista

Syksy toi suomalaiseen teatteriin ennennäkemättömän monipuolisen kauden. Esityksissä arvioidaan ihmisen ja luonnon suhdetta, maailmanloppua, pureudutaan perheen ytimeen tai suunnataan valo nykymaailman kansainvaellukseen. Yleisö palkitsee ponnistukset ja liput loppuvat kesken.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon