Elonkirjo köyhtyy katastrofaalista tahtia

Kuva: Sutirta Budiman / Unsplash

Sanna Hellström

Syyskuussa julkaistiin WWF:n Living Planet raportti, jonka mukaan selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 68 prosenttia vuodesta 1970. Kansainvälisen luontopaneelin viime vuonna julkaistun raportin mukaan jopa miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto ja nykyiset toimet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi eivät tehoa. Punainen kirja on tietokanta lajien tilanteesta luonnossa. Maailman lajeista 27 prosenttia on uhanalaisia ja Suomen lajeista 12 prosenttia. Vuonna 2018 arvioitiin, että maailman nisäkkäiden biomassasta neljä prosenttia on villejä eläimiä ja loput ovat meitä ihmisiä ja meidän eläimiämme.

Erilaiset tutkimukset ja tilastot kuvaavat erilaisia asioita, mutta kaikissa viesti on sama: elonkirjo köyhtyy katastrofaalista tahtia.

Monimuotoisuuden katoamista ei helposti huomaa ja arkijärjellä sitä tulkitaan herkästi väärin. Kun tuhansien yksilöiden muuttolintuparvi pysähtyy pellolle, saatamme ajatella, että niitähän on hirvittävän paljon. Jos näemme jonkin eläimen luonnossa, ajattelemme, että niitä on olemassa. Jos jotain eläintä on paljon jollain alueella, sen häviäminen toisaalla ei huolestuta. Monimuotoisuus ei kuitenkaan ole sitä, että joku eläin on olemassa jossain. Monimuotoisuus on sitä, että lajit kukoistavat ja ne täyttävät oman tehtävänsä luonnossa ja kullakin alueella on sille ominainen ja monipuolinen lajikirjo. Suojelutoimista jatkuvia Punainen kirja on erinomainen tietolähde lajien uhanalaisuudesta, mutta se ei kerro koko totuutta luonnon monimuotoisuudesta. Kirjassa on arvioitu 120 000 lajia. Määrä on iso, mutta vain noin viisi prosenttia maailman kaikista lajeista, eikä se siten kuvaa luonnon tilaa kokonaisvaltaisesti. Luokittelu voi ohjata keskittymään liikaa kaikkein uhanalaisimpiin lajeihin ja suojelutoimia saatetaan vähentää, jos lajin tilanne paranee. Monen lajin tilanne on kuitenkin riippuvainen suojelutoimista ja huononee heti, jos toimia vähennetään. Listalla on myös paljon elinvoimaiseksi luokiteltuja lajeja, joiden määrät ovat jyrkässä laskussa. Vuonna 1985 kirahveja oli 150 000 yksilöä ja laji oli elinvoimainen. Vuonna 2015 määrä oli vähentynyt 100 000 yksilöön ja laji on tällä hetkellä vaarantunut. Vielä vuonna 2010 laji arvioitiin elinvoimaiseksi.

Lajin elinvoimaisuus ei siis tarkoita sitä, että voisimme jättää tilanteen huomiotta. Tilanne voi muuttua hyvin nopeasti ja kun se huononee, saatamme olla myöhässä.

Kenties surullisin esimerkki on muuttokyyhky, joka oli 1800-luvun alussa maailman yleisin lintulaji. Muuttoparvet olivat niin suuria, että ne hämärsivät taivaan ohi lentäessä. Sitten niitä alettiin metsästää ja laji taantui ensin hitaasti ja vuosisadan lopussa hurjaa tahtia. Tässä vaiheessa kyyhky yritettiin suojella.

Maailman viimeinen muuttokyyhky Martha kuoli Cincinnatin eläintarhassa vuonna 1914. Vuosisadassa ihminen hävitti erittäin yleisen lajin, eikä onnistunut sitä pelastamaan, kun tilanteeseen viimein havahduttiin.

Lajimääränä 100 000 yksilöä voi tuntua suurelta. Sitä voi verrata vaikka suomalaisten nautojen määrään, joita teurastetaan vuosittain 300 000. Koiria on maassanne noin 700 000 ja kissoja saman verran. Me ihmiset täytämme kaikki maailmankolkat. Maapallon pinta-alasta 70 prosenttia ihmisen muokkaamaa ja villille luonnolle alkaa olla todella vähän tilaa. Suomikin on epäonnistunut Maailman biodiversiteettisopimuksen ja Suomen biodiversiteettistrategian tavoitteena oli monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä. Tässä on epäonnistuttu surkeasti. Suomen biodiversiteettistrategian toteutumisen arvioinnissa todetaan: ”Biodiversiteetin valtavirtaistaminen on edennyt hyvin eri hallinnonaloilla ja että yksityinen ja kolmas sektori voisivat toimia toimintapolitiikan tukena. Vaikka tiedolliset ja rakenteelliset puitteet monimuotoisuuden turvaamiseksi on muodostettu, toteutetut toimenpiteet eivät ole olleet riittävän tehokkaita luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi.” On siis tehty kaikenlaisia hallinnollisia toimia, mutta ei varsinaisia tekoja monimuotoisuuden suojelemiseksi. Nopealla googlauksella kuka tahansa voi todeta, että biodiversiteetti-aiheisia dokumentteja on tuotettu hirvittävä määrä. Niin paljon, että on hankala löytää viimeisimmät suunnitelmat ja vielä vaikeampi on etsiä konkreettisia toimintasuunnitelmia lajien suojelemiseksi. Maailma on onneksi pullollaan myös onnistuneita suojelutarinoita. Suomalainen metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon 1910-luvulla, mutta se on palannut Suomen luontoon ja parhaillaan kantaa vahvistetaan luontoonpalautuksilla. Visentti ja przewalskinhevonen kuolivat luonnosta, mutta säilyivät eläintarhoissa ja ovat nyt palanneet luontoon. Ilves oli katoamaisillaan Suomesta, mutta lajin rauhoituksen ansiosta sen kanta on elpynyt. Samoin on käynyt merikotkalle ja laulujoutsenelle. Useita lajeja on pelastettu sukupuuton partaalta. Kulutustottumukset puntarissa Lajinsa viimeisiä pelastettaessa ollaan kuitenkin myöhässä ja onnistuminen on kallista ja vaikeaa. Lajeja pitää suojella siinä vaiheessa, kun ne vielä ovat elinvoimaisia ja silloin suojelutoimetkin ovat tehokkaimpia.

Meidän täytyy muuttaa kulutustamme. Nyt kulutamme maapallon luonnonvarat elokuuhun mennessä globaalisti ja suomalaisella kulutuksella vielä aikaisemmin. Järjestelmää on välttämätöntä muuttaa niin, ettei se perustu jatkuvaan kulutuksen kasvuun.

Lihantuotanto on yksittäinen villieläimiä eniten tuhoava asia, koska lihantuotannon takia raivataan valtavia määriä metsiä ja muutetaan monimuotoinen alue rehuntuotannon monokulttuuriksi. Ruuantuotanto täytyy miettiä uudestaan, siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon ja minimoida hävikkiruoan määrä. Lisäksi jokainen suojelua vaativa laji tarvitsee konkreettisen suojelusuunnitelman. Lajien suojelua on tehty pääsääntöisesti suojelemalla alueita, mutta se pelkästään ei riitä. Täytyy arvioida lajien tarpeet erityisesti ja ryhtyä toimeen.