Vihreät on SDP:n uusi apupuolue – haluttiin sitä tai ei

Vihreissä katse on Ville Niinistön kauden lopusta asti ollut suunnattuna suuren yleispuolueen asemaan. Sanna Marinin nousu SDP:n johtoon on kuitenkin laittanut politiikan pelikirjat uusiksi ja Vihreät kovan paikan eteen, kirjoittaa Lauri Korvenmaa.
Kuva: alice-photo / Vecteezy. Kuvankäsittely: Milo Toivonen

Uudistuva SDP on lupaus vihreämmästä politiikasta, mutta näyttää maksavan Vihreille laskevan kannatuksen hintaa. Minkälaisena näyttäytyy Vihreiden ja SDP:n suhde jatkossa, kun jaetaan yhteiset tavoitteet, mutta kilpaillaan samoista äänestäjistä? 

Vihreästä näkökulmasta sosiaalidemokraattisen liikkeen kriisi 2000-luvulla on ollut huolestuttavaa seurattavaa. Liike on ollut keskeinen vastavoima niille samoille poliittisille voimille, joille myös vihreä liike pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoja. 

Samalla on näyttänyt siltä, että perinteisen sosialidemokratian liekin hiipuessa juuri Vihreiden kaltaiset uudet kolmannen tien poliittiset liikkeet voisivat täyttää tyhjiön. Ne tarjoavat, jokseenkin samankaltaista ideologisista lähtökohdista pragmaattisia ratkaisuja 2000-luvun haasteisiin, kuten ekologisen tasapainon romahtamiseen ja hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtymiseen.

Kun Vihreät sai historiallisen korkean 17,6 prosentin kannatuksen kesällä 2017, oli tämä kannatus selvästi pois demareilta, jotka kyntivät tällöin puolueelle alhaista 15,9 prosentin lukemaa.

Vaikka kannatus suli myöhemmin, voi kesän 2017 puoluemittausta pitää viitteenä  siitä miltä tulevaisuudessa puolueiden kannatus  voisi näyttää, jos Vihreät onnistuisi vakiinnuttamaan aika ajoin nousuun lähtevän kannatuksensa ja demarit eivät kykenisi riittävissä määrin uudistamaan puoluettaan.

Ajatuspaja Alkion lokakuussa julkaistussa kyselyssä 15-29-vuotiaille nuorille Vihreät oli selkeästi toiseksi suosituin puolue 15 prosentin kannatuksella. Kyselyn suurin puolue oli puolestaan Perussuomalaiset 19 prosentin kannatuksella. Tämä kuvaa hyvin poliittisen kentän muutosta länsimaissa, jossa klassinen 1900-luvun oikeisto-vasemmisto -jako on murtumassa.

Sen korvaa uudenlainen vastakkainasettelu, jota määrittää aivan toisenlaiset kysymykset kuin esimerkiksi ay-liikkeen ja elinkeinoelämän suhde.

Voisivatko Vihreät olla uusi SDP?

Suomi on tällä hetkellä samanlaisten haasteiden edessä kuin sata vuotta sitten, kun hyvinvointiyhteiskunnan kantavia rakenteita ryhdyttiin Forssan ohjelmalla pystyttämään. 1900-luvulla maata uudistanut SDP ei kuitenkaan ole kyennyt reformien visioimiseen, joita nyt tarvittaisiin ekologisesti kestävän jälkiteollisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.

Monella tapaa Vihreät näyttääkin 2000-luvun sosiaalidemokraateilta ilman ay-liikkeen kaltaisen voimakkaan sidosryhmän ja pitkän historian tuomaa painolastia.

SDP on ollut pitkään ongelmissa myös nuorten äänestäjien tavoittamisessa. Esimerkiksi 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet nuoret hahmottavat yhteiskunnan hyvin eri tavalla kuin vielä kylmän sodan maailmaan syntyneet sukupolvet. Sosiaalidemokraattien perinteiset narratiivit viime vuosisadan työväenliikkeen voitoista eivät mene nuoremmalle polvelle samalla tavalla läpi.

Kun nuoret saavuttavat äänestysiän, he siirtyvät äänestämään todennäköisemmin jokseenkin samanlaista arvopohjaa ja ideologiaa edustavia vihreitä kuin demareita.

Vaikka Perussuomalaisten kasvava suosio on vihreästä näkökulmasta huolestuttavaa, hyödyttää syntymässä oleva uusi yhteiskunnallinen vastakkainasettelu puoluetta. Se jättää hedelmällisen maaperän imeä niin SDP:n liikkuvat äänestäjät kuin kokoomuksen liberaaliin siipeen vuotavien kannatus. Näin Vihreät voi kiilata kolmen historiallisen puolueen ohi kooltaan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja punavihreän blokin johtavaksi puolueeksi.

Sosiaalidemokratian yllättävä tie ulos umpikujasta

Täysin ennakoimattomien käänteiden kautta Sanna Marinin nousu SDP:n johtoon on kuitenkin kyseenalaistanut aikaisemman kehityskulun.

Kukaan ei olisi osannut ennustaa, että Antti Rinteen kaatuminen ja koronapandemia johtaisivat näin lyhyessä ajassa demareiden imagon, mutta myös ennen kaikkea puoluetta johtavan ajattelun uudistumiseen.

Vihreille tämä ei ole helppo pala, sillä vaikka SDP:n uudistuminen on poliittisten tavoitteiden kannalta toivottavaa ja tuo puolueita lähemmäksi toisiaan, kamppaillaan samalla kasvavissa määrin samoista äänestäjistä. Niitä Vihreät kipeästi tarvitsee kasvaakseen selkeästi yli 10 prosentin puolueeksi.

Pääministeri voisikin profiililtaan olla aivan hyvin vihreä poliitikko, eikä ole ollenkaan yllättävää, että Marin näyttää nauttivan kiitettävää suosiota myös vihreiden parissa. Marin on samaan aikaan hillitty ja asiallinen kuten Maria Ohisalo ja Pekka Haavisto, mutta terävä kuten Emma Kari.

Tilannetta ei helpota koronakriisi, jossa poliittinen keskustelu pyörii demareiden kärkiteemojen, työn, toimeentulon ja talouden oikeudenmukaisuuden ympärillä. Tähän Vihreiden vielä keskeneräinen projekti yleispuolueena istuu huonosti.

Puolueelta puuttuu vakaa ääni työllisyys- ja talouspolitiikan kaltaisissa aiheissa ja jäämme sivuun huutelemaan yksin ympäristöasioista.

Ainakaan nyt ei näytä siltä, että Marin olisi vähään aikaan lähdössä mihinkään, eikä vihreidenkään joukossa kovin moni tällaista oletettavasti toivo. Voi hyvin olla, että Marinin johtaman SDP:n suosio ei ole vain tilapäinen ilmiö ja se uhkaa nyt tehdä Vihreiden toiveet kasvusta tyhjiksi.

Ilman merkittävää häiriötä tulee Marin jatkamaan todella suosittuna puheenjohtajana ja hänet valitaan uudelle kaudelle 2023 eduskuntavaalien jälkeen ja SDP jatkaa tasaisesti uudistumistaan hiljalleen myös Vihreiden ydinkannattajien suosimaksi puolueeksi.

Marinin ja SDP:n suosio nostaa vihreyttä

Vielä Rinteen aikana tapahtunut SDP:n kannatuksen nousu ennen 2019 vaaleja näytti lähinnä hetkittäiseltä ponnistamiselta takaisin korkeampaan kannatukseen. Se liittyi ehkä enemmän muiden puolueiden epäonnistumisiin kuin varsinaisesti SDP:n uudistumiseen.

Tällöin SDP:n asteittainen hiipuminen oli vielä realistinen skenaario ja katseen suuntaaminen Vihreiden nopeaan kasvuun verrattain lyhyellä aikavälillä tuntui uskottavalta.

Vihreiden suhde Marinin johtamaan SDP:hen on kuitenkin erilainen. Syy tähän on se, että vaikka Vihreät kykenisi haastamaan Marinin johtamat demarit, puolueiden ero ei ole enää riittävän selkeä, jotta vaa’an voisi hyvällä syyllä olettaa kallistuvan vihreiden suuntaan. 

Kamppailu äänestäjistä johtaisi todennäköisesti tilanteeseen, jossa äänestäjäkunta jakautuisi molempiin puolueisiin niin, ettei kumpikaan puolue kykenisi nousemaan pääministeripuolueeksi. Tilanne voisi kestää vuosia, ja se johtaisi oikeistojohtoiseen tai kokonaan oikeistolaiseen hallitukseen pidemmäksikin aikaa.

Nykytilanteessa Vihreät tarvitsee demareiden korkean kannatuksen. Ainoastaan noin yli 20 prosentin SDP:n kautta voidaan jatkossakin muodostaa punavihreän puolueen johtaman hallitus. 

On selvää, että vihreää politiikkaa on helpompi toteuttaa demareiden johdolla pienempänä puolueena kuin esimerkiksi kokoomuksen johdolla aiempaa isompana puolueena. Kokoomuksen kanssa monista asioista saisi varmasti sovittua, mutta on vaikea kuvitella, että esimerkiksi nykyisen kaltaista hallitusohjelmaa saataisiin yhdessä aikaiseksi.

Nykytilanteessa demareilta saatavat äänet eivät todennäköisesti riittäisi  vielä pitkään aikaan pääministeripuolueen asemaan, ja jos SDP:n ääniä alkaisi valumaan Vihreisiin, menettää puolue parhaan mahdollisen strategisen aseman viedä tavoitteitaan maaliin.

Tilanteessa Vihreät on pakotettu mieluummin valitsemaan SDP:n apupuolueen roolin kuin epätyydyttävän hallituspohjan tai paikan oppositiossa.

SDP mahdollistaa vihreän politiikan

Vuosien 2017-2019 tilaisuus merkittävälle kasvulle menetettiin ja nyt yllättävien käänteiden takia voi viedä pitkäänkin ennen kuin taas eteen tulee toinen mahdollisuus. Se poliittinen tila, jossa olisi ollut helppo rakentaa Vihreistä isoa yleispuoluetta on kaventunut merkittävästi määrittämättömäksi ajaksi eteenpäin.

Samalla on selvää, että jatkossa puolue tarvitsee enemmän kansanedustajia ja tärkeämpiä ministerisalkkuja. Vain siten voidaan hallituksessa luoda riittävää painetta konkreettisiin ilmastotoimiin ja viedä läpi tarvittavat uudistukset kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Esimerkiksi viime hallitusneuvotteluiden tulos oli salkkujaon osalta huono.

Jos jättää vihreän brändin syrjään ja katsoo poliittisia kärkitavoitteita, ovat maa- ja metsätalousministeri, elinkeinoministeri ja valtiovarainministeri niitä paikkoja, joiden avulla yhteiskuntaa uudistetaan vihreämpään suuntaan – jos uudistetaan.

Vihreillä on ainakin teoriassa mahdollista tähdätä demarijohtoisen hallituksen toiseksi suurimmaksi puolueeksi heikentämättä SDP:n johtoasemaa.

Ainoa tapa tehdä tämä olisi imeä kannatusta vasemmistoliitosta ja kokoomuksesta. Skenaario olisi siitä toivottava, että se ei ainakaan pienentäisi punavihreän blokin kokoa ja tekisi oikeistohallitukset jatkossa epätodennäköisemmäksi.

Riittääkö Vihreiden kärsivällisyys?

Toistaiseksi Vihreistä on tullut SDP:n apupuolue haluttiin sitä tai ei. Toiseksi suurimman hallituspuolueen asema kuitenkin mahdollistaisi paremman salkkujaon ja kyvyn painostaa SDP toteuttamaan riittävät toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja globaaliin ympäristönmuutokseen sopeutumiseksi.

Pitkällä aikavälillä Vihreät joutuu kuitenkin haastamaan SDP:n, jos se haluaa kasvaa isoksi puolueeksi. Tämä on mahdollista  vain turvaamalla se kannatuspotentiaali, joka meillä on nuorten äänestäjien keskuudessa. Kahden tavoitteen sovittaminen yhteen ei kuitenkaan tule olemaan helppoa.

Lauri Korvenmaa

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja filosofi

10.11.2020 11:59

0 kommenttia

Lähetä kommentti