Vihreiden puoluekokousta ennen Suomen Kuvalehti julkaisi jutun, jossa annettiin ymmärtää, että “vihreät konkarit” haluavat viedä vihreitä oikealle, jotta puolueen kannatus nousisi. Ratkaisevaksi nähtiin varapuheenjohtajan vaali. Itse puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat julistivat puolueen moniäänisyyden tarvetta ja kuuntelemista, linjaristiriita ei tullut mitenkään ilmi heidän puheistaan, kirjoittaa Rauli Mickelsson.
Kannabiksen laillistamiskysymys paljastaa mihin poliittinen ajattelu on menossa millenniaalien ja Z-sukupolven myötä, ja millaisia poliittisia liittoumia jatkossa voi muodostua. Osalle vanhemmasta sukupolvesta tämä näyttää tulleen yllätyksenä, kirjoittaa Ahto Apajalahti.
Vihreiden puoluekokouksessa viikonloppuna suurinta mielenkiintoa herättää henkilövalinnat. Maria Ohisalolle ei haastajia puheenjohtajaksi ole, mutta puolueen kolmesta tasa-arvoisesta varapuheenjohtajan paikasta tullaan käymään tiukka kisa. Verde haastatteli kaikki kahdeksan varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelevaa ehdokasta. Konsensusta ehdokkaiden kesken löytyi muun muassa yhteistyötaitojen tärkeydestä ja siitä, että hallitusohjelma on hyvä, vaikka toteutus ei ole yltänyt sisällön tasolle.
Vihreiden varapuheenjohtajavalinta herättää tavanomaista enemmän kiinnostusta, sillä edessä on Maria Ohisalon vanhempainvapaan aikainen tuuraus puolueen puheenjohtajana ja sisäministerinä. Kenet valitaan kolmen hengen puheenjohtajistoon ja tuuraako heistä sama henkilö puheenjohtajaa ja sisäministeriä? Laitetaanko samalla ministeripaikkoja kiertoon? Vai olisiko mahdollista malli, jossa on kaksi tasavaroista tuuraavaa puheenjohtajaa, josta toisella olisi myös ministerin salkku, kysyy Leena Brandt.
Liedossa vihreät saivat kuntavaaleissa yhden valtuustopaikan lisää, mutta menettivät samalla ainoan miesvaltuutettunsa. Koko maassa taas vihreiden miesvaltuutettujen osuus putosi 32 prosentista 26:een. Uuden sukupolven naisten menestys politiikassa on ilon aihe, mutta vihreiden pitää myös miettiä miten puhutella miehiä, kirjoittaa Ville Savonlahti.
Neljä vuotta sitten vihreät oli yksi päävaihtoehto Suomen tulevaisuuden suunnalle. Ihmiset laittoivat luottamuksensa vihreisiin kunnissa, koska lupasimme siellä puolustaa kouluja, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä kovien arvojen ollessa vallalla. Olemmeko tehneet tekoja lupausten puolesta? Paljon kyllä, mutta – tarpeeksi? Myös hallituksessa linjan on oltava kirkas: vaikka aina ei saada läpi mitä halutaan, sekin on sanottava julki rehellisesti ja avoimesti niin että äänestäjä tietää mitä on yritetty tehdä ja missä ei olla itsekään tyytyväisiä, kirjoittaa Ville Niinistö.
Muualla maassa vihreillä meni kuntavaalit ihan mukavasti, mutta kaikissa suurissa kaupungeissa tuli kirvelevä tappio. Koska vaalitappio oli suunnilleen yhtä suuri kaikissa kaupungeissa, kannattaa etsiä ennen kaikkea yhteisiä syitä sille, miksi kaupunkilaiset ovat kääntäneet selkänsä vihreille. Vain paikallisista kysymyksistä ei taida helppoja selityksiä äänestäjien päätökselle löytyä.
Kuntavaalien jälkeen vihreät on edelleen Helsingin toiseksi suurin puolue, vaikka kannatus laski. Vihreiden erityinen haaste on siinä, että on opittava vielä nykyistä paremmin avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille. Suurin tappiota selittävä tekijä nähdäkseni on siinä, että oman tekemisen vaikuttavuus ei ole näyttäytynyt kaikille äänestäjille riittävästi. On opittava kertomaan missä asioissa se aito uudistusmielisyys oikeasti elää, kirjoittaa Tuomas Rantanen.
Kuntavaalien jälkeisen huuman pöly alkaa laskeutua voittajien ja häviäjien päälle. Kesäinen vaali oli ilmeisesti juuri vihreille ja perussuomalaisille äänestäjille huono aika. Vihreiden kannatuksesta lähti kaksi prosenttiyksikköä ja PS:n odotettu iso voitto supistui viiteen prosenttiyksikköön. Helsingissä vihreiden suosio hupeni kolmen valtuustopaikan verran ja vihreiden someviesteissä toistuvatkin sanat ”nyt on peiliin katsomisen paikka”.
Porvoon Vihreät lähtee kunnallisvaaleihin ykköspaikalta. Vihreillä on enemmän ehdokkaita kuin millään muulla puolueella Porvoossa, peräti 63. Porvoossa romutetaan käsitystä vihreistä vain hyvin koulutettujen ja suurkaupunkilaisten puolueena. Mukana on ehdokkaita monilta elämän aloilta duunareista tohtoreihin.
Poikkeuksellinen kaksivaiheinen ehdokasasettelu kasvatti SDP:n, keskustan ja perussuomalaisten ehdokaslistoja 300-400 hengellä maaliskuuhun verrattuna ja paisutti myös muiden puolueiden listoja. Vihreiden lopullinen ehdokasmäärä 2806 on puolueen historian korkein. Myös perussuomalaiset ylsivät ennätykseen, kun niiden lista piteni vajaasta 4000 nimestä lähes 6000:en.
Urbaanin rakentamisen kritiikki muistuttaa vihreiden kannanottoja – vuonna 1984. Vihreä konkari Ville Komsi ehdotti aikoinaan erityisiä jäähyväisiä, surunauhoja, kaupungin kaadettavaksi merkityille puille. Vaikka tiivis rakentaminen ja raideliikenneväylien teko ovat kestäviä ratkaisuja, ei ihmisten kokemuksia lähiluonnon menetyksistä pidä vähätellä, kirjoittaa Pekka Sauri.
Suomalaiset ovat melko yksituumaisen huolestuneita alueellisesta epätasa-arvosta, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan Arvo- ja asennetutkimus. Muut tasa-arvokysymykset jakavat kansaa. Vihreitä ja vasemmistoliittolaisia huolettaa esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin ja syntyperään liittyvä epätasa-arvo, perussuomalaiset taas kokevat ongelmia sananvapauden ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien suhteen.
Heidi Hautalan ja Satu Hassin podcast on aikamatka 30 vuoden takaiseen kriisien vuoteen 1991. Eduskunnassa aloittivat silloin ensimmäiset vihreät naiskansanedustajat. Politiikan multitaskaajat käyvät läpi talouskriisiä, EU:ta, feminismiä ja Venäjää. Mitä sai sanoa, ja mitä ei ja mikä olikaan se vaikein päivä.
Vihreiden tie Tampereen toiseksi suurimmaksi puolueeksi on ollut pitkä ja mutkainen. Pauli Välimäki ja Irene Roivainen ovat kirjoittaneet kuntapolitiikan vaiheista yli 40 vuoden ajalta kirjassaan Virastotalon valtaus. Kaupungin onnistumiset – kuten raitioliikenteen aloitus – ovat pitkälti seurausta laajasta yhteistyöstä eri puolueiden kesken, kirjoittaa Jaakko Stenhäll.
Ensimmäinen kierros on käyty läpi ja vihreitä kuntavaaliehdokkaita on kertynyt 2676 eli 76 enemmän kuin 2017. Kasvu ei ole suuri, mutta keskustalla ja SDP:llä on iso pudotus ja vain perussuomalaisilla tukeva nousu. Suurissa kaupungeissa vihreiden asema on vakaa, mutta pienissä kunnissa on nähty sekä innostusta että väsähtämistä.
Uusvihreät-podcastin kolmannessa jaksossa uusvihreät ruotivat kuntavaaliohjelmia vihreästä näkökulmasta. Keskustelua kirvoitti muun muassa polttoon perustumattomat energiaratkaisut, monipaikkainen asuminen ja kuntien palvelulupaukset.
Poliittinen herääminen tapahtuu usein toimimalla jonkin asian puolesta, kuten puolustamalla lähipalvelua tai lähiympäristöä. Kansalaistoiminnasta on ollut helppo siirtyä puolueiden tarjoamaan vaikutuskanavaan, mutta viime vuosina puolueilla on ollut yhä suurempi työ saada aktiivien innostus säilymään, kirjoittaa Rauli Mickelsson.
Vihreän liikkeen alkuvuosina pohdittiin myös vihreiden roolia SDP:n apupuolueena. Tähän ei pidä tyytyä, eikä ole tyydytty. Demarit eivät ole vihertyneet kuin puheissa, eikä heiltä ole saatu merkittävää tukea esimerkiksi ilmastokysymyksissä, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Vihreissä katse on Ville Niinistön kauden lopusta asti ollut suunnattuna suuren yleispuolueen asemaan. Sanna Marinin nousu SDP:n johtoon on kuitenkin laittanut politiikan pelikirjat uusiksi ja Vihreät kovan paikan eteen, kirjoittaa Lauri Korvenmaa.
Olemme perustaneet Verde-lehden, koska emme usko sosiaalisen median mielikuvapolitikoinnin voivan korvata faktapohjaista ja syvällisempää yhteiskunnallista journalismia.
