Miten ihmisestä tulee poliittinen minä ja miten se voisi säilyä

Kuva: Milo Toivonen

Rauli Mickelsson

Moni on aloittanut poliittisen osallistumisen taipaleensa taistelulla lähiluonnosta, lähikoulusta, päiväkodista tai paremman yhdyskunnan puolesta. Vihreä liittokin alkoi elämänpolitiikasta perustamalla kasvisravintoloita, luomuruokapiirejä, kehitysmaakauppoja ja kokoontumalla vastustamaan rauhanomaisesti luonnon tuhoamista. Samanhenkisten ihmisten välille syntyy solidaarisuus: minä liittyy meihin ja rakentaa parempaan maailmaan pyrkivää meitä. Liikkeet ja puolueet syntyvät kaduilla Liike ja puolue ovat puheesta, kirjoituksista, kuvista ja musiikista muodostunut merkitysten rakennelma. Jotkut rakennelmista ovat hyvinkin vanhoja, kuten työväenliikkeestä puolueeksi kehittynyt yli satavuotias SDP. Jotkut taas ovat erittäin uusia, Elokapinaliike on tuskin vuottakaan. Liikkeitä ja puolueita tehdään kadulla, toreilla, yksisuuntaisissa ja vuorovaikutteisessa mediassa ja järjestöissä. Aikanaan työväenliike kokoontui kadulla esimerkiksi vaatiessaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vuonna 1905. Kadulla kokoontui myös Elokapina tämän vuoden lokakuussa mielenosoituksessaan. Työväenliike vaati yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vuonna 1905 kokoontumalla ensin Tampereen suurtorille ja pari päivää sen jälkeen Helsingin Rautatientorilla. Sitä ennen politiikka tehtiin vain parlamenteissa. Säätyvaltiopäivien miehet kohtasivat, keskustelivat ja ryhmittyivät suomalaiseen, ruotsalaiseen ja nuorsuomalaiseen puolueisiin.

Parlamenttipuolueissa poliittisesta minuudesta pääsivät nauttimaan ainoastaan säätyvaltiopäiville valitut.

Jo kaksi vuotta ennen vuoden 1905 suurlakkoa sosiaalidemokraatit olivat perustaneet kolmiportaisen ja hierarkkisen järjestöpuolueen organisaation. Julkilausuttuna tavoitteena oli tasa-arvo. Järjestöpuolueiden huippu oli 1980-luvulla Viimeistään 1970-luvulla kaikki merkittävät puolueet olivat organisoituneet järjestöpuolueiksi. Järjestöpuolueiden suurin suosion hetki oli 1980-luvulla, jolloin niiden jäseninä oli lähes kymmenen prosenttia äänioikeutetuista. Järjestöpuolueet olivat organisoituneet alun perin työläisten, maalaisten, suomenkielisten ja ruotsinkielisten porvareiden luokkaleireihin. Leireillä oli omat kaupat, pankit, asuntoalueet ja tavallisesti työtoverit olivat saman luokkaleirin jäseniä. Ihan tavallisenkin ihmisen poliittista minuutta pystyi ilmentämään mitä erilaisimmissa paikoissa, kuten esimerkiksi missä kaupassa tai pankissa kävit ja missä asuit. Yksittäinen ihminen pääsi vaikuttamaan, mutta tie siihen oli pitkä ja moniportainen. Vaalipuolueet ovat ammattilaisten johdossa Luokkaleirit kokivat tappion 1980-luvulla ja samaan aikaan järjestöpuolueet alkoivat kuihtua. Ne muuttuivat vaalipuolueiksi. Vaalipuoluetta johtavat ammattilaiset ja sen vaalikampanjan tekevät mainostoimistot, jäsenistö on pikemminkin rasite kuin voimavara vaalipuolueelle. Poliittinen minuus oli taattu harvoille ja ylivoimainen osa ihmisistä oli vaalikarjaa, jota manipuloitiin äänestämään muutaman vuoden välein. Kun vaalipuolueen tärkeimmät asiat päätetään puoluetoimistojen verhojen takia, näkivät populistit mahdollisuuden vedota ”suoraan kansaan”. Perussuomalaiset osti jokaiselle puolueosastolleen teltan, joka oli tarkoitus pystyttää mahdollisimman usein, tavallisimmin kerran viikossa. Teltalla tarjottiin makkaraa ja lettuja ja siellä pystyi poliittista minuutta vailla oleva kansalainen kävelemään ja valittamaan epäkohdista. Yhteinen vihollinen vahvistaa minuutta ja puoluetta Poliittinen minuus syntyi keskustelijoiden välille kohdatessaan samanmielisiä. Samaan aikaan vahvistui sosiaalinen media, joka oli vapaa portinvartijoista. Media jakaantui klaaneihin ja samaa mieltä olevat saattoivat helposti löytää toisensa. Samaistuminen tapahtui luomalla yhteinen vihollinen. Tässä myös perussuomalaiset onnistuivat kun yhteisiä vihollisia olivat maahanmuuttajat, ruotsinkieliset, EU, eliitti ja punavihreät. Some ja Twitter-keskustelu on hektistä ja usein emotionaalisuuteen taipuvaa. Kahden päivän kiivaan keskustelun jälkeen seuraa närkästys ja asian unohdus.

Jokainen pystyy sosiaalisessa mediassa olemaan hetken poliittinen minä.

Vihreät syntyi pienistä aktivistiporukoista ja tietty pienuus on ollut vihreiden organisaation perusolemus. Vihreisiin pääsee luomaan poliittista minuutta helposti, esimerkiksi suurin osa puoluekokousedustajia on ollut mukana vasta muutaman vuoden. Tilanne on aivan toinen kuin muilla puolueilla. Vihreiden ohjelmatyö pitäisi avata kaikille Puolueen rotaatioperiaate on hyvä, sillä se takaa, ettei tietyille avainpaikoille (kuten puolueen puheenjohtajaksi tai esimerkiksi Helsingin vihreiden hallitukseen) jäädä olemaan. Toisaalta puolue voisi avata ohjelmatyötä kaikille haluaville – myös ei-jäsenille – ja tuoda siten entistä laajempi joukko vihreään toimintaan. Varsin pieni osa vihreitä äänestäneistä on puolueen jäseniä ja puolueen jäsenmäärä on pysynyt vuosikymmenen samana. Politiikkaa on muuallakin kuin eduskunnassa ja valtuustoissa Aktivistien määrään kasvattamiseen ei kiinnitetä vihreissä tarpeeksi huomiota, eikä puoluetta ymmärretä kaikille avoimena politiikan teon paikkana, joka provosoisi osallisuutta ja kansalaiskeskustelua. Tähän ymmärrykseen kuuluisi se, että politiikka nähtäisiin myös muualla kuin eduskunnassa ja valtuustoissa tapahtuvana päätöksentekona. Vihreä puolue on nyt sen sijaan panostamassa entistä enemmän ammattitaitoa ja rahaa vaalityöhön, ja korostamassa eräänlaista ”manageriaalista parlamenttipuolueisuutta” verkostopuolue-mallin sijaan. Puolue vahvistamaan poliittista minuutta Tiedämme, että kasvokkainen intensiivisempi kontakti on monipuolisempi, tasa-arvoisempi ja pitempikestoisempi kuin yksipuolinen tiedotusvälineiden kautta luotu manipulointi. Vihreiden pitäisi korostaa tämäntyyppisten yhteyksien sijaan puolueen ymmärtämistä myös politiikan teon paikkana, jossa poliittinen minuus pääsee syntymään ja kukkimaan. Toki nykyisin tämä voidaan toteuttaa hybridisti, jokaisen kokoontumisen ei tarvitse olla fyysinen. Lisäys 23.11.2020 klo 20.20 – Lisätty väliotsikot.