Metsästykseen tarvitaan rajoja ja kurinalaisuutta
Uhanalaisten eläinten metsästys ei ole eduksi metsästäjien maineelle. Vielä vähemmän eduksi ovat toistuvat kuolemanvaaraan johtavat metsästysonnettomuudet ja vastakkainasettelu luonnontutkijoiden kanssa. Muualla Euroopassa metsästyksessä on paljon tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa. Olisikin harkittava, onko vastaavia rajoituksia säädettävä Suomeenkin, kirjoittaa Aino Tuominen.
Kuvituskuva. Kuva: byrdyak / Vecteezy

Metsästäjät usein kertovat olevansa suomalaisen luonnon asiantuntijoita. Muutamat väittävät jopa tuntevansa Suomen luonnon tilan luonnontutkijoita paremmin.

Mietitäänpä asiaa hetki. 

Kun suomalainen metsästäjä istuu puupellon ja viljapellon rajalla odottamassa, että pulleaksi syötetty valkohäntäkauris tulisi näkyviin, on kyse yhtä paljon luontoharrastuksesta kuin golfin pelaamisessa.

Istutusmetsässä samoilu ase selässä ei tee kenestäkään vielä luonnontuntijaa.

Siinä ei opi ymmärtämään luonnon ekosysteemien monimutkaisia vuorovaikutussuhteita – sitä, miten lajit muokkaavat toisten lajien toimintaa ja lopulta kokonaisuutta.

Kun metsästäjät lähtevät ajamaan suden kannanhoidollista metsästystä, ei ole kyse rakkaudesta luontoon. Rakkaudesta luontoon ei ole kyse silloinkaan, kun metsästäjät haluavat pitää uhanalaiset lintulajit metsästettävien lajien listalla.

Eikä lyijyhaulikiellon vastustus sekään kerro ainakaan alan harrastajien vahvasta ympäristötietoisuudesta.

Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden ottaminen silmätikuksi sen sijaan se kertoo siitä, että metsästysharrastuksessa on mukana suorastaan luontoon ja luonnon tutkimukseen vihamielisesti suhtautuvia henkilöitä.

Faktoja ei edes haluta tietää, kun pääasia on päästä ampumaan eläimiä, saada pakastin täyteen lihaa ja villieläimen nahka seinälle.

Vaikuttaa siis siltä, että kaikkia metsästäjiä ei luonnon todellinen tila juurikaan kiinnosta. Sekään ei suuresti kiinnosta, jos satunnainen ohi ajava polkupyöräilijä tai koiranulkoiluttaja koirineen sattuu jäämään haulien tielle. Tai jos hämärän aikaan vahingossa tuleekin ammuttua jokin uhanalainen ja suojeltu eläin.

Ei ainakaan niin paljoa, että metsästykselle oltaisiin valmiita asettamaan rajoituksia.

Sen sijaan ratkaisuksi ehdotetaan esimerkiksi huomioliivejä luonnossa liikkujille ja siirretty vastuuta muille. Pääasia on, että aseiden kanssa saa heilua luonnossa ilman lisärajoituksia. 

Muualla Euroopassa metsästyksessä on paljon tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa. Olisikin harkittava, onko vastaavia rajoituksia säädettävä Suomeenkin, jotta voidaan turvata luonnon monimuotoisuus, uhanalaiset lajit ja muiden luonnossa liikkuvien ihmisten turvallisuus.

Vähintäänkin on syytä noudattaa EU:n asettamia rajoituksia harvinaisten lajien metsästykselle.

Susia halutaan metsästää, koska ne koetaan pelottavina. Siitä huolimatta, että sudet eivät ole sataan vuoteen tappaneet Suomessa ainuttakaan ihmistä.

Metsästäjät sen sijaan ampuvat toisiaan ja sivullisia kuoliaaksi käytännössä joka vuosi. Suomalaisia tulisikin siis ensisijaisesti suojella metsästäjiltä.

Susien muodostama turvallisuusuhka on metsästyksen verrattuna vähäinen. Metsästäjien olisi syytä tarkastella omaa harrastustaan ja luontosuhdettaan kriittisesti: mahtaisiko siinä olla jotain parantamisen varaa?

Nyt sitten tietysti kysytään, mitä helsinkiläinen nainen, joka ei ole koskaan metsästänyt, voi tietää metsästyksestä ja luonnosta. Olen kuitenkin kasvanut maaseudulla ja perheeseenkin on kuulunut metsästyksen harrastaja, joten ihan vailla kosketuspintaa näihin aiheisiin en ole.

Mutta ennen kaikkea, kun lehdistä saa lukea toistuvista kuolemista metsästyksen yhteydessä ja kun metsästäjäpiireissä vaaditaan oikeutta hävittää uhanalaisia villieläimiä, silloin saa kuka hyvänsä kansalainen ilmaista huolensa tilanteesta.

En ole ajamassa metsästyksen kieltämistä. Pimeään aikaa metsästystä tulee kuitenkin rajoittaa.

Pimeässä ja hämärän aikaan ei ole mahdollista tunnistaa lajia riittävän tarkasti, jotta esimerkiksi uhanalaiset sorsalajit voisi erottaa metsästettävistä lajeista. Pimeässä metsästys ei ole turvallista myöskään muulle metsästysseurueelle tai luonnossa liikkujille. 

Kyseenalaistan metsästäjien mahdollisuuden metsästää uhanalaisia lajeja.

Keinoja uhanalaisten lajien metsästyksen lopettamiseen tulee etsiä ja uhanalaisten lajien saaliit on syytä määrätä hävitettäviksi kaikissa tilanteissa, jottei kenellekään tule kiusausta metsästää uhanalaista eläintä sen nahan tai lihan vuoksi.

Uhanalaisten eläinten metsästys ei ole eduksi metsästäjien maineelle. Vielä vähemmän eduksi ovat toistuvat kuolemanvaaraan johtavat metsästysonnettomuudet ja vastakkainasettelu luonnontutkijoiden kanssa.

Nämä kaikki ovat merkittäviä metsästyksen liittyviä ongelmia, jotka ensisijaisesti alan harrastajien tulisi pyrkiä ratkaisemaan. Jos tätä ei tapahdu, on ratkaisua haettava lainsäädäntöä kiristämällä.

Aino Tuominen

20.12.2020 17:07

0 kommenttia