Istu joulun pöytään – kolme esseetä ruoasta

Joulun pöytä kaksituhatvuotisia ruokaperinteitä mukaillen. Kuva: Hannu Tuominen

Hannu Tuominen, Heikki Savola, Milo Toivonen

Kolme kirjoittajaa, kolme eri näkökulmaa jouluruoasta. Verden esseekokoelmassa joulupöytään istahtaminen vie ajanlaskun alun Betlehemiin, itujen elämänlähteelle ja lihattoman äijäruoan äärelle. Näihin sanoihin Verde toivottaa lukijoille rauhallista ja levollista joulunaikaa.

Betlehemin joulupöytä Paloittelin lanttuja. Kuorin kuumia perunoita ja muhensin niitä imeltymään (toivottavasti). Käärin kinkkua ruistaikinaan. Valmistin perinteisen jouluaterian kinkkuineen, laatikoineen ja rosolleineen. Onnistuinkin siinä aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Lapset katsoivat lautasiaan vaivaantuneina, söivätkin hiukan. Joulutorttuja ja piparkakkuja sitten vähän enemmän.Kenelle minä tätä oikein väsään, mietin. Onko siinä kaikessa mitään mieltä, jos olen ainoa, joka siitä varsinaisesti pitää ja jonka vatsa kestää kaiken sen lantun ja läskin?No ei ole. Mikä olisi vaihtoehto? Kalkkuna ei varsinaisesti muuta kokonaisuutta, lasten vieroksumat räätikkäloorat ja muut muinaismössöt olivat se ongelma. Ehkä jouluateria voisi nykypäivänä olla vähän kevyempikin.Mitä Betlehemissä olisi syöty juhla-ateriana kaksituhatta vuotta sitten? Selailin nuolenpääkirjastoani. Havaitsin, että niillä seuduin oli aikojen alusta nautittu vähäisin muunnelmin sitä, minkä me nyt tunnemme palestiinalaisena mezepöytänä. Sitä siis.Seuraavana jouluna jätin kinkun ja lantut ostamatta. Sen sijaan opiskelin pitaleipien paistamista, falafelien tekoa ja hummuksen sekoittamista.Jouluaaton kääntyessä iltaan pöytä oli katettu täyteen kulhoja, koreja ja pieniä kuppeja, joissa oli tuoreita pitaleipiä, lammaspyöryköitä, falafeleja, jogurttikastiketta, hummusta, munakoisokaviaaria, fetajuustoa, oliiveja, tabboulisalaattia, tomaattia, kurkkusuikaleita, marinoituja valkosipulinkynsiä… Jokainen sai kerätä lautaselleen tai leipänsä sisään mitä halusi.Joulun ihme tapahtui: kaikki saivat syödäkseen, ateriointi oli hauskaa ja kaikki pitivät siitä mitä söivät. Nyt jo aikuiset lapset ovat yhä vakaasti sitä mieltä, että Betlehemin jouluateria on ainoaa oikeaa jouluruokaa. Se on ollut joulukattaukseni jo 30 vuotta.Huomasin jo varhain, että mezepöydässä lihaa on hyvin vähän. Sittemmin olen korvannut juuston ja jogurtinkin kasviperäisillä tuotteilla ja päätynyt lopulta täysin vegaaniseen, mutta herkkuja notkuvaan joulupöytään.Jokseenkin kaiken tähän saa nyt lähimarketista tuoreena, eineksinä tai purkissa. Aluksi lähes kaikki piti valmistaa itse kikherneiden kuorimisesta alkaen. Yksi keskeinen purtava tulee kuitenkin selvästi parempaa itse tehtynä: pitaleivät.Pieniä elämänlähteitäMuutama vuosi sitten pohdin, miten voisin saada joulupöytään enemmän kasviksia perinteisten peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoiden lisäksi. Ensin en ajatellut itujen kuuluvan juhlapöytään, sillä ne ovat osa aterioitani muutenkin.Yhtäkkiä huomasin, että idut ja joulu sopivat yhteen erinomaisesti. Voiko oikeastaan vahvemmin symbolisempaa ruokaa tähän aikaan vuodesta ollakaan.Talvipäivänseisauksen 21.12. jälkeen luonto alkaa kulkea kevättä kohti. Vuoden pimein aika päättyy ja valon määrä kasvaa päivä päivältä. Joulu, jota kristillisessä perinteessä vietetään syntymäjuhlana, symbolisoi käännekohtaa.Kun jotain uutta syntyy, jotain vanhaa jää taakse. Näin tapahtuu myös pian joulun jälkeen, kun vuosi vaihtuu.Idut symbolisoivat syntymää, uutta kasvua ja uutta alkua. Itujen elinvoima on lähes uskomatonta. Elottomilta näyttävät siemenet, linssit ja pavut heräävät kasvuun nopeasti ja helposti, kun niitä vain liottaa yön yli vedessä ja sen jälkeen huuhtelee päivittäin.Ne eivät tarvitse auringonvaloa ja tavallinen huoneenlämpö riittää niille – eli ne tyytyvät juuri siihen mitä tähän aikaan vuodesta on tarjolla. Parissa päivässä hyppysellinen kovia ja hengettömän oloisia siemeniä muuttuu kulholliseksi elinvoimaa ja kasvua pursuavia ituja.Jos ihminen on sitä mitä syö, itujen elämänilo ja tulevaisuuteen suuntauvuus ei voi olla vaikuttamatta syöjäänsä. Jo pelkkä ajatus siitä kaikesta, mitä itujen kasvussa voi nähdä ja mitä idut voivat edustaa, on ravitsevaa ja voimia antavaa.Ravintoarvollisesti idut ovat hyvä hiven- ja kivennäisaineiden ja vitamiinien lähde. Idätettäessä syntyy A-, B-, C-, E-, K-vitamiineja. Lisäksi ituihin muodostuu natriumia, magnesiumia, kaliumia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä ja seleeniä.Idätykseen sopivat esimerkiksi sinimailasen, auringonkukan ja vihanneskrassin siemenet, mungpavut, vihreät linssit ja herneet.Idätykseen on olemassa valmiita idätysastioita, mutta alkuun pääsee lasipurkilla ja sideharsolla. Siemenet huuhdellaan ja jätetään yöksi veteen purkin pohjalle. Aamulla vesi kaadetaan pois (älä kuitenkaan kaada vettä viemäriin, vaan säästä se kukkien kasteluun), idut huuhdotaan ja purkin suulle pingotetaan sideharsokangas esimerkiksi narulla.Purkki jätetään alassuin vaikkapa astiankuivauskaappiin, joka on sopivan hämärä ja ilmava paikka idättämiseen. Huuhdo siemenet päivittäin 2-4 kertaa. Parissa päivässä idut kasvavat syötäviksi (1-5 cm). Ituja voi syödä sellaisenaan tai käyttää salaattiin. Jääkaapissa ne säilyvät pari päivää.Äijäruokaa ilman lihaa Onko lihaton ruokavalio kannanotto? Se voi olla, jos asian kokee tärkeäksi, mutta yhtä hyvin sen ei tarvitse olla. Ruoka käsitteenä ei ole yhdenlainen. Se on spektri. Se on avattu viuhka, jonka ensimmäisessä taitteessa kehonrakentaja lappaa muoviastiasta maustamatonta riisiä kohti ääntä vain tyydyttääkseen kehon energiatarpeet, ja viimeisessä taitteessa tarjoilija tuo asiakkaalle lautaselle huippuunsaviritetyn taideteoksen, joka hyökkää häpeilemättä kaikkia aisteja kohti. Ruokaan kiteytyy tunteita, periaatteita, joskus perinteitä, varsinkin näin joulun aikaan, ja usein ei oikeastaan sittenkään sen kummempia ajatuksia. Monesti voiton puolelle päästään jo sillä että nälkä lähtee, voi elää itsensä kanssa syömisen jälkeenkin ja että makunystyrät eivät nyt aivan huuda hoosiannaa järkytyksestä. Yhden myytin lihattomasta ruokavaliosta murran nyt tässä heti kyynärpäätervehdyksessä: se ei ole vaikeaa. Se sopii siis myös helppoon ”äijäruokaan” tottuneille. Toki olisihan se kiva, että kaupan valmislaatikkohyllyssä olisi jotain muutakin kuin lihallisia vaihtoehtoja, mutta lähtökohtaisesti aika pienillä arkisilla muutoksilla pääsee jo pitkälle. Lihattoman ruoan ei myöskään tarvitse olla outoa. Jos uunikalapuikot korvaa falafelpyöryköillä ja jauhelihan jauhelihamaustetulla tummalla soijarouheella niin eipä se sen kummempaa ole, ihan perus arkiruokaa. Ehkä tortillan väliin voi laittaa nyhtöpossun sijaan marinoituja härkäpapusuikaleita, tai sitten ottaa vaikka yhden kumpaakin versiota. Lihattomuudenkaan ei tarvitse olla ehdotonta, koska kuka käskee? Jokainen itse päättää oman elämänsä säännöt. Uudenvuoden lupauksesta lähtenyt täyslihattomuus tuntui hypyltä tuntemattomaan, koska olen aina hieman epäilevästi suhtautunut kaikenlaisiin vieraalta kuulostaviin ruokavaihtoehtoihin ja -aineksiin. Mitä on hummus? Tuommoista erikoisen näköistä levitettä leivän päällekö? Olisiko jotain tutumpaa, missä tuorejuusto? Tofut, soijat, linssit ja vastaavat olivat kaikki outoja, kunnes päätin kokeilla. Ja sitten outo muuttuikin helpoksi. Ehkä kaikista yllättävintä oli, miten näistä iät ajat tarjolla olleista ruoka-aineksista sai perusarkiruokaa, josta ei loppujen lopuksi edes erottanut onko siinä nyt sitä jauhelihaa vai soijarouhetta. Miksei minulle kerrottu aikaisemmin, miten helppoa tämä on? Meidät on jostain selittämättömästä syystä opetettu syömään liian yksipuolisesti lihaa, kun samalla vaivalla voisimme syödä monipuolisemmin ja ravintorikkaammin vähän jotain muutakin. Lihatonta ruokavaliota voi myös käsitellä mainitsematta kertaakaan sanaa kasvis. Kasvisruoka kun ei tarkoita että raastepöydästä voipi aloitella ja siihen pitää myös lopetella, vaan yhtälailla se voi olla perusperunaa kermaisella härkiskastikkeella ilman mitään kasviksia sanan varsinaisessa tarkoituksessa (vaikka porkkanaraaste ja tuore tomaatti siihen kylkeen hyvin sopiikin!). Eläinrakkaalle perusäijäruokailijalle joulupöydässä on vuoden lihattomuudenkin jälkeen edelleen lihattomia laatikoita ja soijarouheeseen tehtyä kaalikeittoa. Ja se on just hyvä niin.