Autoilun verottaminen vai subventiot?

Kuva: Osmo Soininvaara

Osmo Soininvaara

Pitäisikö verottaa saastuttamista vai subventoida vähäpäästöisiä vaihtoehtoja? Kysymys on ajankohtainen etsittäessä keinoja puolittaa liikenteen päästöt. Keskusta ja demarit ovat ilmoittaneet, ettei autoilijan kukkarolle ole menemistä. Subventoiminen on mukavampaa. Vielä mukavampaa on unohtaa koko asia. Tavoitehan on vasta yhdeksän vuoden päässä. Jos subventoidaan vähäpäästöisyyttä sadalla miljoonalla eurolla sen sijaan, että verotettaisiin päästöjä sadalla miljoonalla, julkinen talous on 200 miljoonaa euroa huonommassa kunnossa kuin jos tehtäisi toisin päin. Jotain muuta veroa on siis perittävä 200 miljoonaa euroa enemmän.

Subventoinnin huonot puolet näkyisivät paremmin, jos tästä muusta verosta päätettäisiin samassa yhteydessä eikä joskus myöhemmin.

Subventoitaessa tullaan myös lisänneeksi liikennettä, mikä vie päästöjen puolittamisen kannalta väärään suuntaan. Keskusta hyväksyy polttoaineen hinnankorotuksen, jos se tapahtuu lisäämällä joukkoon biopolttoainetta. Meneväthän ne rahat biomassan tuottajille. On kyseenalaista, onko biomassasta ylipäänsä järkevää tehdä polttoainetta, mutta jos on, se pitäisi varata lentoliikenteen käyttöön, jossa sähköstä ei ole oikein ole vaihtoehdoksi. Subventoinnissa – sitä biopolttoaineen sekoitevelvollisuuskin on – huonona puolena on, että poliitikot valitsevat voittavan teknologian sen sijaan että teknologiat kilpailisivat keskenään ja paras voittaisi. Isossa mittakaavassa vähäpäästöisessä liikenteessä kilpailevat sähkö ja uusiutuvaan vetyyn perustuvat synteettiset polttoaineet. Molemmat sopivat yhteen tuulivoiman lisääntyvän käytön kanssa, joka saa sähköntuotannon tehon ailahtelemaan. Ajoittaisella ylijäämäsähköällä voidaan ladata sähköautojen akkuja tai valmistaa vetyä. Keskusta hyväksyy kyllä autoilijoiden kukkarolla käymisen pääkaupunkiseudulla. Puolue haluaa laskea autoilun kustannuksia haja-asutusalueilla ja periä kilometripohjaista veroa lähinnä ruuhka-Suomessa.

Keskustalla on ylivertainen kyky keksiä ratkaisuja, jotka siirtävät rahaa kaupungeista sen kannatusalueille.

Kilometripohjaista veroa keskusta perustelee sillä, että siellä missä tiet ovat kuoppaisia, ajamisesta tulee maksaa vähemmän kuin siellä, missä autoilijoille tarjotaan moottoritietä. Näinkin voi ajatella, tai sitten voi ajatella kustannusperusteisesti. Ajoneuvoa kohden ruuhkaiset moottoritiet ovat paljon halvempia kuin vähän liikennöidyt soratiet. Toinen peruste on se, että autoilua voidaan verottaa enemmän siellä, missä joukkoliikenne on hyvää. Tässä on järkeä, mutta kenelle kuuluvat verotulot? Jos perusteena on hyvä joukkoliikenne, eikö tulojen pitäisi mennä sille, joka sen joukkoliikenteen maksaa? Pääkaupunkiseudun asukkaat maksavat joukkoliikenteestään paljon, helsinkiläiset noin prosentin bruttotuloistaan. Hyvä peruste liikenteen veroille ja subventioille ovat ulkoiset kustannukset. Niistä tärkeimpiä ovat ilmastopäästöt, onnettomuudet, tilan käyttö, saasteet, melu ja ruuhkat. Ilmastopäästöjä aiheutuu siinä suhteessa kun polttoainetta kuluu, mutta pakoputkesta tuleva hiilidioksidi ei ole vaarallisempaa kuin lämmityksestä aiheutuva. Tässä mielessä liikenteen polttoaineita verotetaan liikaa. Onnettomuuksia aiheutuu maaseudulla enemmän kuin kaupungeissa, mutta tämän maksaa vakuutus ja sairaalakulut kunta. Tilankäyttö, ruuhkat, saasteille altistuminen ja melu ovat kaikki kaupunkiliikenteen ongelmia. Siksi olisi perusteltua, että auton käyttö olisi kaupungeissa paljon kalliimpaa kuin maaseudulla.

Autoilu on maaseudulla yliverotettua ja kaupungeissa aliverotettua.

Keskustalla on siis kilometripohjaisessa verossaan pointti. Tiukasti aikaan ja paikkaan sidottu tienkäyttömaksu olisi varsin hyvä ratkaisu. Jos perusteena on kaupunkilaisten toisilleen aiheuttama haitta, sen varjolla rahaa ei pitäisi siirtää muualle maahan vaan maksaa alueen kunnille. Erityisen kummallinen on ajatus, että valtio voisi rahastaa kaupunkien ylläpitämien katujen käytöstä. Se raha kuuluu kaupungeille siinä missä pysäköintimaksutkin. Ruuhkamaksuista on pääkaupunkiseudulla puhuttu paljon. Kehyskunnissa niitä ei oikein hyväksytä. Jos tämä kuitenkin on keskustan ajama ratkaisu, puolue varmaankin ajaa ajatuksen läpi myös puolueensa kehyskuntien valtuustoryhmissä. Vai kuuluuko tämäkin niihin ikäviin asioihin, joista päättäminen siirretään seuraavan hallituksen vastuulle? Entä demarit? Heillä on liikenneministerin salkku, mutta siltä suunnalta on tullut vain ajatuksia siitä, mitä ei saa tehdä. Liikenneministeri Timo Harakka on tosin väläyttänyt hankintatukea sähköautoille, kuten myös ympäristöministeri Krista Mikkonen. Keskustan kansanedustajat ovat tyrmänneet tämänkin, koska tuki pitää ohjata biopolttoaineille.