Mistä sinä leikkaisit?

Vaalipaneelit ovat taas vauhdissa, ja toimittajat kyselevät leikkauslistojen perään. Myös 1990-luvun lama on noussut keskusteluun. Suomessa elää edelleen voimakkaana tarina kriisistä, josta voi nousta vain menoja karsimalla, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.

2.2.2021 | Puheenvuoro

Mies kaivaa roskalaatikkoa 1991. Kuva: Lauri Kautia, Museoviraston kuvakokoelmat, Journalistinen kuva-arkisto JOKA.

90-luvun lama nousee keskusteluun säännöllisesti, viimeksi Maria Ohisalon lamamuisteluissa. Keskustelu kulki tuttuja latuja: aikalaispoliitikot muistelivat tiukkaa tilannetta, Iiro Viinasta, devalvaatiota ja omia valintojaan.

Yhteinen tarina on kirkas: Suomi ei saanut enää lainaa markkinoilta, korot olivat käsittämättömiä, holtittomien kansalaisten kulutusjuhlien lunnaat oli maksettava. Suomi selvisi leikkaamalla, säästämällä, kipeillä päätöksillä ja yhteistuumin toimimalla.

Tarina on hieno, mutta totta se ei ole. Laman aikanakin Suomi sai lainaa, valtion velkakirjojen korot olivat kohtuullisia ja lama loppui markan kellutukseen. Lama oli Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen syvä, koska sitä hoidettiin väärin. Jälkiviisaus on toki helppoa enkä kadehdi silloisia päätöksentekijöitä. He varmasti toimivat parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan.

Me rakastamme hyviä tarinoita enemmän kuin huonoja faktoja. Siksi yhteiseen, jaettuun todellisuuteen jäi elämään myytti todella tiukasta paikasta jossa lainaa ei saanut ja koko maa meinasi mennä ympäri. Tämän tarinan me kaikki tunnemme ja se sopii yhteen omien kokemustemme kansssa. Meillä monilla on lamasta kipeitä muistoja jotka me haluamme rationalisoida, ettei kärsimyksemme olisi ollut turhaa eikä turhaan.

Tähän suureen tarinaan kuuluu se että ainoa tapa nousta kriisistä on leikata. Suomalaiseen poliittiseen puhetapaan kuuluu se että ainoastaan leikkaus on vastuullisuutta – kaikki muu on vastuutonta huikentelevaisuutta. Oli tilanne mikä tahansa, aina täytyy leikata.

Muistan viime eduskuntavaalien alla miten television vaalipaneelissa vetäjä oikein hermostui, kun ehdokkaat eivät ensimmäisenä hekumoineet leikkauslistoilla. ”Mutta sanokaa nyt, mistä te leikkaisitte?”

Talouspoliittinen keskustelu on siis edelleen laman traumojen läpikäymistä ja leikkauslistojen esittelyä. Tästä on seurannut, että porvaripuolueet mieltävät itsensä vastuullisen ja tiukan taloudenpidon puolueeksi, vaikka esimerkiksi laman hoidossa ei ollut jälkikäteen katsottuna yhtään mitään vastuullista. Vasemmistopuolueet puolestaan ripustautuvat joskus turhankin ruusuisiin näkymiin kasvusta ja nykytilan säilymisestä.

Silloisen pääministeri Juha Sipilän TV-puhe oli tästä hyvä esimerkki. Suomen tilanne ei ollut 2015 millään tavalla vakava tai erityinen, mutta pääministeri pääsi poikkeuksellisessa TV-puheessa sanomaan kenenkään estämättä tai haastamatta, että tilanne on vakava ja rahat ovat loppumassa. Sen sijaan että pääministerin ilmiselvästi virheellisiä käsityksiä olisi oiottu, häntä kiiteltiin kriisitietoisuudesta ja yrityksestä vakaaseen taloudenpitoon.

90-luvun lama ei koskaan loppunut. Sen sosiaaliset jäljet näkyvät yhä tänä päivänä. On meitä, jotka muistavat ala-asteen puolitetut pyyhekumit, niitä jotka muistelevat nurin mennyttä firmaansa ja heitä, jotka ovat kuulleet hurjia juttuja vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

Ihmiset kantavat henkilöhistoriaansa mukanaan, ja lama on esimerkki siitä miten henkilökohtaisesta tulee poliittista ja toisinpäin. Sukupolvi sukupolvelta lamatraumat varmasti hälvenevät, mutta on kiinnostavaa nähdä, pysyykö leikkaaminen edelleen suomalaisen politiikan selkärankaisuuden merkkinä, vaikka se tekisi tilanteesta huonomman.

Mistä sinä leikkaisit?

Tuomas Saloniemi
Kirjoittaja kertoo tarinoita työkseen

2.2.2021 17:04

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon