Mitkä ovat ilmastovanhemman opit murrosikäiselle?

Kuva: Pixabay

Minna Kanerva

Poikani suunnittelee tulevaisuuttaan koulun jälkeen. Opiskeluun on vielä joku vuosi aikaa, mutta asia on jo nyt ajankohtainen. Tiedettä vai taidetta vai ehkä molempia? Mikä olisi se oma juttu?Tuen häntä parhaani mukaan, mutta mietin myös tulevia vuosikymmeniä.

Miten pitkälle hän voi suunnitelmiaan toteuttaa, ennen kuin ilmasto- ja ekologisen kriisien vaikutukset tekevät toteuttamisesta vaikeampaa. Kuinka kauan hän ehtii nauttia työstä, johon on valmistunut? Vai pitääkö alkuperäiset suunnitelmat hylätä ja keskittyä huolehtimaan paremmin perustarpeista yhä haastavammassa ympäröivän yhteiskunnan tilanteessa?

Vai toteutuisiko sittenkin sellainen tulevaisuuden skenaario, jossa asiat ovat jotakuinkin hallinnassa. Elämä jatkuisi, vaikka tilanne olisikin uusi ja haasteet todella suuria? Työelämässä poikani voisi kokea osaamisen nautintoa ja hänellä olisi myös mahdollisuus onnelliseen elämään yhdessä läheistensä kanssa?Jotkut pitävät kaikkein synkimpiä näkymiä osana tuomiopäivänkulttia. En haluaisi uskoa niihin. Mutta uskon kyllä, että elämästä tulee seuraavien vuosikymmenien aikana valtavasti nykyistä haastavampaa myös niissä maissa, joissa se nykyisin on suhteellisesti ottaen helppoa.Kohtaamme yhä enemmän ilmasto- ja ekologisen kriisien merkkejä, mutta päättäjien tahto muutokseen on jokseenkin nollassa, eivätkä useimmat tavalliset ihmisetkään halua elämäänsä radikaaleja muutoksia. Kaikkien lasten vanhemmat ovat alttiita tälle ristiriidalle, mutta murrosikäisen vanhemmuus tekee asiasta erityisen polttavan. Teini-ikäiset ovat isojen, tulevaisuutta koskevien valintojen edessä.Moni meistä vanhemmista sulkee nämä ajatukset pois, ei välttämättä tietoisesti, mutta silti päättäväisesti. Asian ajatteleminen on yksinkertaisesti liian vaikeaa, liian satuttavaa ja vastoin vanhemmuuden perusajatusta. Haluamme suojella lapsiamme, toivoa heille parasta ja antaa eväitä hyvään elämään.Miten tämän kaiken voi tehdä, jos uskoo, että elämämme tällä planeetalla tulee vaikeutumaan?

Seuraavalla sukupolvella on yleensä mennyt paremmin kuin edellisellä. Usein vaikeissa olosuhteissa vanhemmat ovat tehneet uhrauksia, jotta heidän lapsensa pääsisivät kiinni parempaan elämään. Miten tämä voi tapahtua nykymaailmassa?

Suuret muutokset ovat edessä niin vauraassa Suomessa kuin globaalin etelän köyhissä maissa, vaikkapa Intiassa, mutta haasteiden taso on ihan eri. Vai ehkä ei sittenkään? Ehkä ei ole enää onni syntyä Eurooppaan, jos globaalit kriisit synnyttävät globaalin hädän. Muutosten suuruus ja nopeus ovat poikkeuksellisia. Me vanhemmat emme tiedä, miten lapsiamme opastaa. En myöskään usko, että koulu pystyy opettamaan riittävästi sellaisia uusia asioita, jotka auttaisivat lapsia ja nuoria selviytymään nimenomaan heidän tulevaisuutensa haasteista. Niin kauan kuin yhteiskunnassa kieltäydytään näkemästä todellisuus, ei voida valmistautua tulevaan.Ironista on tietenkin, että nykyisten lasten ja nuorten vanhempien sukupolvi on juuri se, joka on vauraissa maissa elänyt biosfäärin tuhoamisen valtakautta. Ylikulutusta on jatkettu ikään kuin huomista  – lastemme huomista – ei olisikaan.

Nyt pitäisi kääriä hihat  ja ryhtyä toimiin, mutta sen sijaan yritämme olla ajattelematta asiaa. Yhteiskunnassamme on vallankäyttäjiä, jotka myös yrittävät luoda kuvaa muutoksen turhuudesta ja mahdottomuudesta.

Toinenkin tie on kuitenkin olemassa. Tiede todistaa, ettei vielä ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Tämä vaatii kuitenkin lisää tietoisuutta ja voimaantumista, ja niiden myötä halun toimia.Me vanhemmat pystymme vielä vaikuttamaan maailmaan ja toimimaan seuraavien sukupolvien hyväksi. Se on yksi ikiaikaisista tavoista toimia vanhempana, tässä tapauksessa ilmastovanhempana.On meidän vastuullamme työskennellä aktiivisesti, rakkaudella ja jonkinlaisella raivolla lastemme tulevaisuuden hyväksi. Ehkä toiminta voi myös tehdä meistä ilmastovanhempia itsellemme, jos tekomme ja elämäntapamme näin vastaavat paremmin arvojamme?

Aiempi versio tekstistä on julkaistu Elokapinan sivuilla.