Naapurit hälyttivät, Luonnonperintösäätiö keräsi rahaa ja metsä säästyi hakkuilta Pohjois-Karjalassa

Suojeltavia metsiä hankkiva Luonnonperintösäätiö on onnistunut pikakeräyksellä hankkimaan 12 hehtaarin suuruisen Kotisalon metsän Liperissä. Metsän vanhimmat puut ovat 150-vuotiaita. Pelastusoperaatio käynnistyi metsän naapureiden aloitteesta ja rahaa hankkeeseen saatiin yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä.
Kuva: Janne Leppänen

Luonnonperintösäätiöllä on ollut ennätyksellisen vilkas vuodenvaihde ja alkuvuosi, mutta Kotisalon metsäkaupoissa vauhtia oli vielä tavallista enemmän. Metsä oli jo myynnissä tarjouskilpailussa, kun lähistön naapurit havahtuivat. Hakkuita ei haluttu.

Luonnonperintösäätiö käynnisti historiansa ensimmäisen kohdennetun pikakeräyksen, johon saatiin lopulta mukaan 15 rahoittajaa, lähinnä yksityishenkilöitä ja yrityksiä.

“Lähellä asuvat naapurit, jopa alueen kiinteistönvälittäjä, jonka kautta Kotisalo ostettiin, ovat ikionnellisia ratkaisusta”, toteaa Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.

Metsä on lähes kokonaan runsaspuustoista, vanhaa männikköä puolukka- ja mustikkatyypin kangasmaalla. Ympäristössä on polveilevaa harjumaastoa, josta tunnetaan muun muassa muurahaissinisiiven elinympäristöjä. 

Metsää monipuolistavat paikoin rehevämmällä maaperällä kasvavat lehtipuut, kerroksellisuus ja keloutuminen. 

Metsä on valtaosin ollut hakkuiden ulkopuolella 1950-luvulta lähtien. Pienimuotoinen harvennus on koskenut vain osaa tilasta. Kotisalossa osa puustosta on vähintään 120-vuotiasta. Sotien jälkeen varoen poimintahakatuilla alueilla metsän vanhimmat ylispuut ovat selvästi tätäkin vanhempia, ainakin 150 vuotta rauhassaan kasvaneita.

Säätiön alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen vilkas. Suojelun piiriin on ostettu mm. Rotkovuoren alue Jämsästä, Järvenranta Taivassalosta ja Öllölä Pohjois-Karjalasta. Alkuvuoden kymmenessä kaupassa tai lahjoituksessa suojellaan noin 240 hehtaaria.

Luonnonperintösäätiö on vuosi sitten kuolleen Pentti Linkolan perustama säätiö, joka osti ensimmäisen suojelualueen vuonna 2000. Säätiö omistaa jo yli sata luonnonsuojelualuetta pinta-alaltaan yhteensä yli 3000 hehtaaria. Rahat hankintoihin saadaan lahjoituksista yksityisiltä ihmisiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltä.

Leena Brandt / Verde

8.4.2021 20:09

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon