Akkuteollisuus voisi olla osa vihreää siirtymää, mutta se vaatii kestävää kehitystä

Liikenteen sähköistäminen vaatii raskasta ja saastuttavaa kaivosteollisuutta harvinaisia mineraaleja sisältävien litiumioniakkujen vuoksi. Se ei kuitenkaan ole kestävää hupenevien mineraalivarantojen ja kaivosyhtiöiden ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Jos Suomi haluaa toimia vihreän siirtymän etulinjassa, kannattaisi sen panostaa puoliyleismineraaliakkuihin sekä harvinaisista mineraaleista vapaisiin akkuteknologioihin, kirjoittaa Janne Hirvasvuopio.

25.4.2021 | Puheenvuoro

Nikkelikaivostoimintaa Etelä-Sulawesissa, Indonesiassa. Kuva: Putu Artana / Shutterstock

Akkuja käytetään kuluttajaelektroniikassa, energian varastoinnissa sekä liikenteessä. Akkujen globaalin markkinan ennustetaan kasvavan 74 miljardista dollarista 168 miljardiin dollariin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

World Economic Forumin raportin mukaan kuluttajaelektroniikan osuus pienentyy vuoteen 2030 mennessä kolmeen prosenttiin, kun taas liikenteen osuus nousee 80 %:n tuntumaan. Tämän vuoksi myös toimenpiteiden sekä yleisen keskustelun tulee keskittyä erityisesti liikenteen sähköistymiseen.

Litiumioniakut olivat 90-luvulla suuri teknologinen harppaus eteenpäin niiden pienen koon ja energiatiheyden vuoksi. Nykyisin länsimaissa yleisimmin käytetyissä sähköautojen akuissa tarvitaan kuitenkin kolmea harvinaista mineraalia: kobolttia, nikkeliä ja litiumia. Tavallisen sähköauton akulle annetaan nykyisin automallista riippuen takuu kahdeksasta kymmeneen vuoteen.

Tulevien vuosikymmenten aikana näiden harvinaisten mineraalien kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti samaan aikaan kun niiden saatavuus heikkenee mineraalivarantojen ehtyessä. Ne eivät ole siis kestävä vaihtoehto pitkällä aikavälillä.

Mineraalien saatavuus ei ole akkujen ainoa ongelma. Business and Human Rights Resource Centerin mukaan 51:tä akkumineraaleja kaivavaa kaivosyhtiötä syytetään ihmisoikeusloukkauksista. Suurin osa syytöksistä liittyy hyökkäyksiin paikallisyhteisöjä, kansalaisjärjestöjä sekä näiden johtajia vastaan.

Vihreän siirtymän kannalta on erittäin ongelmallista, että kaivoksilla ei ole paikallisten yhteisöjen tai alueiden alkuperäiskansojen suostumusta ja hyväksyntää.

Tämän lisäksi ympäristön, erityisesti veden, saastuminen on valtava ongelmia. Myöskään työläisten oikeudet eivät usein toteudu kaivosteollisuudessa.

Global Witness -järjestön mukaan vuosina 2002–2020 murhattiin yhteensä 1 939 ympäristöaktivistia. Näistä murhista 367 liittyi kaivosteollisuuteen. Kaivosteollisuuden vastustaminen on siis vaarallista niin paikallisyhteisöille kuin ympäristöaktivisteillekin.

Suomessakin alkuperäiskansan, saamelaisten ikiaikaisesti käyttämillä laidunmailla Käsivarressa kartoitetaan nikkeli- ja kobolttiesiintymiä. Ruotsissa ja Norjassa saamelaiset kamppailevat jatkuvasti kaivosyhtiöitä vastaan, ja Ruotsissa Kiirunan kylä siirrettiin pois kaivoksen tieltä.

Petsamossa voimme nähdä, minkälaista täydellistä tuhoa nikkelikaivos teki kolttasaamelaisten entisille alueille itärajan tuntumassa. Kotimaassa kaivosyhtiöiden aiheuttamista ongelmista on uutisoitu laajasti.

Kaivosteollisuuden huono maine on täysin ansaittu kaivosalan aggressiivisesta viherpesusta huolimatta. Nyt kysymys kuuluu, haluaako akkuteollisuus seurata kansainvälisten kaivosyhtiöiden ihmisoikeusrikkomuksilla päällystettyä polkua vai haluaako se irrottautua riippuvuudestaan harvinaisiin metalleihin ja parantaa toimitusketjujensa eettisyyttä.

Kiina puoliyleismineraaliakkujen kärkimaa

Kaivosaktivisteja usein panetellaan siitä, että käytämme itsekin niitä tuotteita, joita kaivosteollisuuden louhimista mineraaleista valmistetaan. On kuitenkin totta, että asioiden vastustaminen on aina helpompaa kuin vastausten antaminen.

Sen vuoksi haluankin puhua realistisista ja tuotannossa olevista vaihtoehdoista: litium-rautafosfaattiakuista eli LFP-akuista.

Kutsun näitä akkuja puoliyleismineraaliakuiksi, sillä niiden valmistukseen ei tarvita kahta harvinaista metallia eli kobolttia ja nikkeliä. Litiumia niissä tarvitaan edelleen.

Puoliyleismineraaliakkujen etuna on niiden hinta ja turvallisuus, minkä lisäksi ne saavuttavat miltei yhtä suuren energiakapasiteetin kuin harvinaisia metalleja vaativat akut. Ongelmana on niiden suurempi koko ja kylmänkestävyys.

Energiakonsulttiyhtiö Wood Mackenzie arvioi, että puoliyleismineraaliakkujen markkinaosuus kasvaa ensin Kiinan sähköautosektorilla, minkä jälkeen ne valloittavat myös globaalit markkinat. Tällä hetkellä 95 %:ia näistä akuista valmistetaan Kiinassa.

Suomi on reagoinut kehittyvään akkumarkkinaan julkistamalla vuoden 2021 alussa oman akkustrategian, joka ”pyrkii osoittamaan ne toimet, jotka toteuttamalla Suomi voi kasvaa kansainvälisesti merkittäväksi toimijaksi akkualalla ja sähköistymisessä”.

Erityisen edistyksellinen tämä paperi ei kuitenkaan ole. Siinä otetaan kantaa uusiin akkuteknologioihin vain yhdellä lauseella, eikä siinä mainita lainkaan, että strategiakauden aikana vuonna 2022 puoliyleismineraaliakkujen kiinalaiset immateriaalioikeudet ja vientirajoitukset raukeavat.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että näiden akkujen kehityksen ja valmistuksen alalla on Kiinan ulkopuolella suuria mahdollisuuksia, joihin Suomessakin voitaisiin tarttua. Kyse ei ole vain akkuhypestä tai teknologiauskovaisuudesta, vaan muun muassa Teslan ja Volkswagenin Kiinan markkinoilla laajasti käytössä olevasta teknologiasta ja sen kehittämisestä.

Akkustrategia pönkittää kaivosteollisuuden etuja

Näyttää kuitenkin valitettavasti siltä, että akkustrategian painopisteenä eivät ole niinkään uudet akkuteknologiat, vaan sen tarkoituksena on pönkittää Suomen kaivosteollisuuden intressejä: Suomi näyttäytyy siinä harvinaisten metallien raaka-ainevarastona, ei huipputeknologian airuena.

Jos Suomella olisi oikeasti kunnianhimoa toimia vihreän siirtymän etulinjassa, kannattaisi teollisuuden tehdä panostuksia puoliyleismineraaliakkuihin sekä harvinaisista mineraaleista täysin vapaisiin uusiin akkuteknologioihin, joita maailmalla kehitetään kiihtyvää tahtia.

Akkubuumin lisäksi kaivosteollisuus perustelee Suomeen kiihtyvää tahtia perustettavia kaivoksia yleisimmin Kongon kobolttikaivoksilla tapahtuvilla ihmisoikeusrikkomuksilla. Suurin osa akkuihin käytetyistä materiaaleista kaivetaan nimenomaan Kongossa.

Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että yksikään Suomeen perustettava kobolttikaivos ei tule poistamaan yhtään kongolaista kobolttikaivosta.

Se, joka sanoo muuta, valehtelee: markkinat eivät nimittäin toimi niin, että kun raaka-aineen kysyntä kasvaa, sen tuotantoa ajettaisiin alas. Siksi meidän on irtauduttava koboltin käytöstä akuissa.

Kobolttivapaat akut eivät vastaa kaikkiin kaivosteollisuuden aiheuttamiin vakaviin ongelmiin, sillä ne vaativat litiumia, ja nämä kaivokset aiheuttavat kärsimystä erityisesti Etelä-Amerikan alkuperäiskansoille Argentiinassa ja Chilessä. Litiumin kaivaminen vaatii erityisen paljon puhdasta vettä, josta alueilla on jo nyt puute.

Sähköautot ja akut eivät ole ainoa ratkaisu

Sähköautot tai akkuteknologioiden kehitys eivät yksinään ratkaisekaan liikenteen ongelmia. Sen lisäksi tarvitsemme ajattelutavan muutosta suhteessa liikkumiseen, kierrätykseen, kiertotalouteen ja kaupunkisuunnitteluun.

Sähköpyöräily ja kevyemmät lyhyen matkan matkustusvälineet ovat halvempia tuottaa, skaalattavissa paremmin ja niihin tarvitaan vähemmän neitseellisiä kaivosmineraaleja. Tarvitsemme myös kehitystyötä muissa tärkeissä energiateknologioissa, kuten vedyssä.

Suomi ja Eurooppa ovat tienristeyksessä: ruokimmeko riippuvuuttamme harvinaisiin metalleihin vai pyrimmekö niistä irti Käännämmekö silmämme kaivosteollisuuden aiheuttamilta ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksilta – niin ulkomailla kuin täällä kotimaassakin?

Minulle valinta on selkeä: meidän ei tule ripustautua vanhentuvaan, suhdanneherkkään ja ekologisesti kestämättömään akkuteknologiaan, vaan Suomen on luotava uusi menestystarina, joka perustuu monipuoliseen, ympäristöystävälliseen ja vastuulliseen energia- ja akkuteknologiaan.

Janne Hirvasvuopio
Kirjoittaja on saamelainen ympäristövaikuttaja Espoosta

25.4.2021 9:45

1 Kommentti

  1. Kiitos, upeaa tekstiä ja toivon näkevän tälläistä enemmän valtakunnallisissa ja paikallisissa lehdissä. Meitä on paljon, jotka olemme huolissamme näistä kaivoshankkeiden YVA:in huomioinnin tärkeydestä.
    Miten Suomi voi antaa ulkomaisten kaivosyhtiöiden tulla ja ryöstö meiningillä sotkea ja tuhota lopullisesti luontomme?
    Lainsäädäntöä pitää saada vauhdilla eteenpäin. Luontoa ja elinkeinoharjoittajia kuunnellen ja heidän ehdoilla!

Lähetä kommentti