Sote on odotettu askel eteenpäin

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus työntyy hiljalleen kohti maalia. Uudistus on monellakin tasolla katsottuna aivan valtava ja ansaitsi siksi perusteellisen pureskelun - sitä käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puoli vuotta ja kuultiin satoja asiantuntijoita. Noora Koponen kirjoittaa, että jaksamisen kannalta tärkeintä oli koko ajan pitää mielessä miksi sotea tehdään. Ihmisten vuoksi.

21.6.2021 | Puheenvuoro

Kuva: StockSnap / Pixabay

Vaikka sote sanana on itsessään pieni, se sulkee sisäänsä aivan valtavan määrän tavaraa: ihmisten ja perheiden palveluita, pelastamista, tukemista, ohjaamista, neuvomista, hoitamista ja hoivaamista. Kaikkea sitä mitä 5,5 miljoonaa erilaista ihmistä voi tarvita elämänsä alusta loppuun.

Sote sisältää kriittisiä ja kiireellisiä hetkiä, mutta myös ennakointia ja ennaltaehkäisyä.

Nykyisen sote-uudistusversion käsittelyä helpotti se, että siinä oli jo lähtökohtaisesti hyödynnetty mahdollisimman paljon edelliskausilta kerättyä tietoa. Kaikkea työtä ei tarvinnut aloittaa aivan alusta. Kuten viime kauden mallissa, myös tässä sote-uudistuksessa palveluiden järjestämisvastuu sekä rahoitus siirretään ns. leveämmille harteille eli pääosin maakuntajakoa vastaaville hyvinvointialueille.

Maakuntajaosta poikkeuksen tekee Uusimaa, joka jaetaan 4 hyvinvointialueeseen ja Helsingin kaupunkiin.

Uudenmaan erillisratkaisulla pyritään turvaamaan muutoksen ennakoitavuutta ja hallittavuutta Suomen suurimman väestöpohjan alueella. Erillisratkaisu on myös alueiden oma toive.

Järjestämisvastuun ja rahoituksen muutos on tarpeellinen, koska sosiaali- ja terveyspalveluista on tullut monessa kunnassa ongelma kustannusten kasvun myötä. Yksittäisten palveluketjujen rakentaminen ja ylläpito on kallista, siksi silloin on vaikeaa turvata laatua.

Erilaisilla alueilla syyt kustannusten kasvuun eroavat toisistaan: kun toisaalla sairastavuus tai väestön ikärakenne ovat sote-kustannuksia eniten määrittelevä tekijä, voi toisaalla suurin kustannushaaste olla sosiaalipalveluiden tai ennaltaehkäisevien palveluiden tuottaminen riittävällä massalla.

Ennaltaehkäisystä päästäänkin sote-uudistuksen kannalta olennaiseen tavoitteeseen eli painopisteen kääntämisestä takaisin ennaltaehkäiseviin ja perustason palveluihin.

Sen lisäksi, että on inhimillisesti oikein varhaisessa vaiheessa tarttua ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn liittyviin haasteisiin, se on myös taloudellisesti kannattavaa. Mitä pidemmälle yksittäisenä alkanut ongelma pääsee vyörymään, sitä suurempi haitta ja raskaampi hoidettava siitä tulee. Ja isompi lasku.

10 vuotta sote-alalla työskennelleenä olen nähnyt ja kuullut tämän lumipallon pyörivän liian monta kertaa. Siinä vaiheessa, kun hoitamaton polvikipu muuttuu operaatioiksi, kuntoutusjaksoiksi, kokonaisvaltaiseksi kivuksi ja työkyvyttömyydeksi voidaan miettiä, että mitä jos?

Sote-uudistuksessa peruspalvelut, kuten terveysasemat, integroidaan erikoissairaanhoidon palveluiden kanssa. Suomesta löytyy rohkaisevia, onnistuneita esimerkkejä maakuntatason palveluintegraatioista, joiden avulla jonoja on saatu purettua, yhteistyötä parannettua sekä toimintaa tehostettua.

Kun samaan tiimiin saadaan yhdistettyä sosiaalipuolen palvelut, moniammatillinen terveydenhuolto sekä erikoissairaanhoidon osaaminen pystytään potilaalle tai asiakkaalle tarjoamaan suoraan oikein kohdennettua palvelua sekä parantamaan ammattiryhmien yhteistyötä ja konsultaatiomahdollisuuksia.

Uudistuksen alkuvaiheessa hyvinvointialueiden rahoitus tulee suoraan valtiolta. Suurin osa rahoista, yli 80 %, ohjataan alueille tarvekertoimen avulla. Sote-palveluiden tarpeeseen perustuva rahoitus tukee ennen kaikkea alueiden ja asukkaiden yhdenvertaisuutta. Siksi onkin aivan oleellista, että malli saadaan huomioimaan kaikki alueilla syntyvät sote-kustannukset ja niihin vaikuttavat tekijät.

Tällä hetkellä tarvekerroinmallia jatkokehitetään, jotta se käyttöön otettaessa huomioisi laajemmin alueelliset kustannustekijät sekä esimerkiksi sosiaalihuollon tarpeen.

Maakuntavero lisää itsehallintoa

Koska rahat tulevat valtiolta, myös seuranta- ja ohjausvastuu on valtiolla. Muutosvaiheessa ohjausvastuun siirtäminen valtiolle tukee tavoitteissa onnistumista, kun sote-palveluiden laatua ja oikein kohdentumista seurataan valtakunnallisesti. Pidemmässä juoksussa valtion ohjausvastuu on kuitenkin raskas ja epädemokraattinen.

Maakuntaveron käyttöönotto on hyvinvointialueiden itsehallinnon tukemiseksi ja vaaleilla valitun aluevaltuuston päätäntävallan korostumiseksi oleellista. Lyhyesti sanoen, se antaa alueille mahdollisuuden päättää omasta taloudestaan.

Verotusoikeuden myötä alueen päättäjät ovat myös vahvemmin vastuussa tuotetuista palveluista, tehtävistä investoinneista sekä verorasituksen tasosta.

Kasvukaupungeissa uudistus on herättänyt huolta toiminta- ja investointikyvyn tulevaisuudesta, kun iso osa kuntien verotuloista siirretään valtion kautta hyvinvointialueille. Asia on äärimmäisen tärkeä ja se vaatikin huolellista läpikäyntiä, tarkentamista ja turvaamista valiokunnassa.

Meille vihreille oli aivan selvää, että yksikään kunta ei saa joutua tilanteeseen, jossa muista peruspalveluista, kuten opetuksesta, jouduttaisiin tinkimään, tai että toiminta- tai investointikyky olisi uudistuksen takia uhattuna.

Sote-uudistuksessa on sekä hyvinvointialueille että kunnille sisäänrakennettu pitkät ja lopulta pysyvät muutosrajoittimet, jotka estävät rahoituksen liian tippumisen sekä toisaalta kasvamisen. Lisäksi valtionosuusjärjestelmää tullaan uudistamaan, jotta se tukee kuntiin jäävien tehtävien rahoitusta paremmin.

Sote-uudistuksen myötä mm. väestön ikääntymisen ja sairastavuuden kriteeristöt poistuvat kuntien osuuksista. Tulevaa kuntien valtionosuusmallia onkin kehitettävä siihen suuntaan, että lasten ja nuorten määrä, vieraskielisen väestön osuus sekä väestönkasvu painottuvat vahvemmin määräytymistekijöissä.

Olisi väärin ja epärehellistä sanoa, että sote-uudistus on täydellinen. Ei ole, mutta se on toteuttamiskelpoinen Suomen kokoinen kompromissi, askel eteenpäin.

Ja jos jotain voi varmuudella sanoa, niin sen, että mikään tämän kokoluokan uudistus ei ole syntyessään valmis ja virheetön. Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan ansiosta tämä uudistus velvoittaa valtioneuvostoa seuraamaan, arvioimaan ja ryhtymään toimeen, mikäli haasteita ilmenee.

Meidän tavoite on tehdä uudistus jossa jokaisella on mahdollisuus kulkea mukana. Sellainen, joka on kaikille asukkaille, hyvinvointialueille, kunnille, yrityksille, kolmannen sektorin toimijoille sekä muille asianomaisille reilu ja mahdollisimman yhdenvertainen.

Kysymys kuuluukin, kuinka tehdä kaikki tyytyväiseksi.

Noora Koponen
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen

21.6.2021 12:17

2 Kommentit

  1. Uudistuksessa on puolensa. Itse pidän kuitenkin negatiivisena sitä, että se on naitettu yhteen kepulaisen maakuntahallinnon kanssa. Tulevaisuudessa esimerkiksi hyvinvointialueiden lukumäärän laskeminen tai rajojen muuttaminen tulee olemaan hankalaa, kun vastassa ovat maakuntavaltuustot jotka puolustavat reviiriään vähintään yhtä ponnekkaasti kuin kuntapäättäjät kuntaliitoksia.

    Sote oli kuitenkin vietävä maaliin koska siitä oli muodostunut hallituspuolueille arvovaltakysymys. Ajoitus on kuitenkin mielestäni taktisesti huono varsinkin vihreille: nyt kun Keskusta sai maakuntansa, sillä ei ole mitään syytä pysyä hallituksessa. Kampanjointi ensi kevään maakuntavaaleihinkin onnistuu paremmin, mikäli puolue irtoaa hallituksesta. Jos muut hallituspuolueet olisivat venyttäneet sotea hallituskauden loppupuolelle, olisi kepu pysynyt helpommin ruodussa esimerkiksi päästövähennyksistä keskusteltaessa.

    Odotan mielenkiinnolla syksyä, jolloin vihreät ja keskusta ottavat taas yhteen. Oma veikkaukseni on hallituksen hajoaminen.

  2. Kuten kirjoittajakin toteaa, sote-uudistuksen lopputulosta ei voida pitää täydellisenä. Pelkästä toteuttamiskelpoisuudesta ei ole paljoa apua, jos uudistukselle asetetut tavoitteet eivät toteudu.

    Eräs tärkeimmistä tavoitteista oli päästä entistä parempaan terveydenhuollon yhdenvertaisuuteen, mutta ratkaisu siihen ei kuitenkaan löydy rahoitusmallista. Oleellista olisi parantaa terveyspalvelujen saatavuutta ja sitä kautta myös ennaltaehkäisyä. Sote-uudistukseen liittyvä ilmeinen keskittyminen näyttää kuitenkin pikemminkin loitontavan terveyspalveluja eikä tarvittavasta resurssien lisäyksestäkään ole merkkejä. Sen sijaan järjestelmään on sisäänrakennettu kaavamainen 20 % leikkuri tulevaisuuden kustannusten nousulle. Mitä muuta se voi merkitä kuin hidasta kurjistumista?

    Ongelmaan olisi täydellinen ratkaisu, mutta siitä poliitikot eivät ole innostuneet. Ainoastaan terveydenhoidon maksuttomuus lääkkeineen voisi johtaa täyteen yhdenvertaisuuteen. Ei ole mitään järkeä kierrättää köyhempien terveydenhoitokustannuksia raskaan laskutus-/korvausjärjestelmän kautta, koska ne maksetaan joka tapauksessa verovaroin. Maksullisuus siis vain kasvattaa kustannuksia. Hoitojen tyypillisestä viivästymisestä johtuen hoitokustannuksetkin kasvavat. Siis haluttomuus köyhempien terveyslaskujen maksamiseen on lyhytnäköistä ja johtaa vain verorasituksen kasvamiseen.

    Maksuton terveydenhoito poistaisi moninaiset laskutus-, korvaus- ja sääntelybyrokratiat, joista aiheutuu vuosittain miljardiluokan tarpeeton kustannus. Maksuttomuuden kautta voidaan saauttaa myös muita parannuksia. Näistä tärkeimpänä pitäisin huoltovarmuuden oleellista kohentumista. Maksujärjestelmistä ei saisi kriisitilanteessa tulla jarrua terveydenhuollon toiminnalle. Lääkkeiden tehokkain mahdollinen varmuusvarastointi voitaisiin toteuttaa yhdistämällä se potilasjakeluun. Silloin lääkkeet olisivat missä tahansa kriisitilanteessa jo valmiiksi lähellä loppukäyttäjiä ja varastot voitaisiin maksimoida säilyvyyden ja kulutuksen huomioiden. Samalla jakeluketjun logistiikka muuttuisi kalliista päivittäisestä pienjakelusta ehkä keskimäärin kuukausittaisiksi suurtoimituksiksi.

    Maksuton hoito sen paremmin kuin lääkkeetkään eivät ole maailmassa ainutlaatuisia, mutta sen kaikkia etuja ei ole tietääkseni missään systemaattisesti hyödynnetty. Suomessa siihen olisi edelleenkin oiva tilaisuus. Maksuttomuus sulkisi piiriinsä myös yksityisen terveydenhuollon, sillä asiakas voisi saada hoidosta ja lääkkeistä suorakorvauksen julkisen puolen omakustannushinnan mukaan. Siis samalla saataisiin sekä valinnanvapaus että miljardisäästöt. Kummallista, ettei se ole riittänyt synnyttämään edes keskustelua.

    Yhdenvertaisuuden kannalta suunnitelma siirtää terveydenhuollon seuranta- ja ohjausvastuu maakunnille, koska ”valtion ohjausvastuu on raskas ja epädemokraattinen”, on myös kyseenalainen. Maakunnat ovat hyvin heterogeenisia, joten niiden vastuulla terveydenhuolto varmuudella eriytyisi ja eriarvoistuisi. En myöskään ymmärrä miksi terveydenhuollossa pitäisi korostaa demokratiaa. Eihän kukaan vaadi sellaista yksityisellekään puolelle. Viimeistään terveydenhoidon maksuttomuus, joka mitä ilmeisimmin tukee vahvasti demokratiaa, poistaa maakunnallisen ”demokratian” tarpeen. Näin todelliseksi syyksi maakuntademokratialle jäisivät vain maakuntahallinnon poliittisen vallan jako puolueiden kesken. On myös syytä huomata, että mitä monimutkaisempi ja poliittisempi järjestelmä on, sitä kankeammin ja kalliimmin se toimii. Tästä lienee sote-uudistuksen eteneminen ainutlaatuisen selvä esimerkki.

    Nyt olisikin syytä pitää huoli, ettei ”hyvinvointialueista” muodostu uutta poliitikkojen temmellyskenttää. Tosiasiassa ainoa tehokas ohjausjärjestelmä olisi valtakunnallinen Terveyshallitus, johon koottaisiin THL:n lisäksi kaikki muutkin terveydenhuoltoa sivuavat virastot. Silloin voitaisiin hyödyntää ylivoimaisesti maakuntia paremmin sekä valtakunnalliset mittakaava- että synergiaedut. Tietohallinto on tästä ehkä kaikkein selkein esimerkki.

Lähetä kommentti