Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus työntyy hiljalleen kohti maalia. Uudistus on monellakin tasolla katsottuna aivan valtava ja ansaitsi siksi perusteellisen pureskelun – sitä käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puoli vuotta ja kuultiin satoja asiantuntijoita. Noora Koponen kirjoittaa, että jaksamisen kannalta tärkeintä oli koko ajan pitää mielessä miksi sotea tehdään. Ihmisten vuoksi.